Kolumni

Venäläinen syrjäkylä yllätti kaikki – moskovalaisten kaatopaikaksi suunnitellun alueen väki pisti hanttiin

Kun globaalit ongelmat koskettavat omaa elämää, ne muuttuvat sydämenasioiksi. Sen jälkeen moni on halukas toimimaan, ei vain voivottelemaan.

Venäjän pohjoiselta syrjäseudulta alkoi vuonna 2018 kuulua kummia. Urdoman pikkukaupungissa asuvat metsästäjät olivat huomanneet, että autioituneeseen syrjäkylään, Shiesiin, raivattiin suurta aukiota.

Konekuskit olivat kertoneet, että tekeillä oli kaatopaikka: Shiesiin alettaisiin tuoda jätteitä Moskovasta, yli tuhannen kilometrin päästä. Kaatopaikasta tulisi iso, 300–5000 hehtaaria. Tulevina vuosina junat kärräisivät sinne 10 miljoonaa tonnia pääkaupungin yhdyskuntajätettä.

Venäjällä on roskaongelma, joka alkoi neuvostovallan kaaduttua. Aiemmin kaikki mahdollinen käytettiin uudelleen, mutta kulutuskulttuuri kohotti materian määrän samoihin pilviin kuin meillä. Kierrätyshankkeet eivät ainakaan vielä ole ajaneet ohi kaatopaikkojen.

Shies oli päättäjien silmissä kai näyttänyt kartalla sopivalta loppusijoituskohteelta: hylätty kylä radan varressa, kymmeniä kilometrejä vakituiseen asutukseen, jätehanke ei häiritsisi ketään.

Toisin kävi. Kun tieto kantautui Urdomaan, kaupunkilaiset nousivat vastarintaan – rivikansalaisten lisäksi myös kaupungin johto, jolta ei ollut kysytty mitään.

Kesään 2019 mennessä vastarinta muotoutui järjestelmälliseksi. Shiesiin johtavien teiden varrelle perustetuissa ”tarkastuspisteissä” huolestuneet asukkaat seurasivat rakennusfirman rekkaliikennettä ja pyrkivät estämään esimerkiksi polttoainekuljetuksia. Kaatopaikkatyömaalla seisoi valvontaleiri, jota aktivistit ylläpitivät kurinalaisesti ruoanlaitto-, tiskaus- ja saunanlämmitysvuoroineen.

Enimmillään aktivistien leirissä oleskeli 600 ihmistä. Suurin osa oli kotoisin lähiseudulta, mutta jotkut tulivat kauempaa, jopa Kamtšatkalta asti.

Venäjältä ei kovin usein kantaudu uutisia ympäristönsuojelijoista, joten seurasin Shiesin tapahtumia kiinnostuneena muun muassa Venäjän sosiaalisen median VK:n kautta. Syyskuussa 2019 lähdin paikalle kirjoittaakseni kaatopaikkahankkeesta jutun Suomen Luonto -lehteen.

Kaatopaikan rakentaminen oli keskeytetty hieman aiemmin, sillä tekeillä oli ilmeisesti jälkikäteisiä ympäristöselvityksiä. Lisäksi rakentajat olivat saattaneet säpsähtää, kun presidentti oli julkisesti kehottanut heitä ottamaan huomioon väestön mielipiteen. Tunnelma työmaalla oli jännittynyt. Alueella kuljeksi kommandopipoisia vartijoita ja poliiseja, jotka kuvasivat aktivisteja ja vierailijoita.

Leiriläiset kertoivat vastustavansa kaatopaikkaa monista syistä. Urdomassa palkkatyötä ei liiemmin ole tarjolla. Ruokataloutta jatketaan metsän antimilla. Erämaahan tuotavan jätteen laadusta ei ollut tarkkaa tietoa – mitä aineita kaatopaikalta mahdollisesti valuisi luontoon?

Urdomalainen Viktor, aktivistien leirin tavarantoimittaja, kiteytti motiivinsa: "Metsä on ruokavarastoni. Metsästän karhuja, hirviä ja jäniksiä. Lempisieneni on koivurousku."

Kyse ei silti ollut vain paikallisesta kysymyksestä. Aktivistien mukaan Shiesin hanke on "herättänyt pohjoisen" eli Arkangelin alueen ja Komin tasavallan. Kaikkialla oli alettu puhua vesistöjen tilasta, kierrätyksestä ja jätteen synnyn ehkäisystä. Kaatopaikkahanke havahdutti näkemään kokonaisuuden.

Matkan jälkeen jatkoin tapahtumien seuraamista netin kautta. Välillä tilanne vaikutti uhkaavalta – poliisin erikoisjoukotkin kävivät paikalla – mutta sitten tapahtui käänne.

Tammikuussa 2020 tuomioistuin julisti kaatopaikkatyömaan rakenteet laittomiksi. Lokakuussa samaan päätyi korkeampikin oikeusaste. Kaatopaikkaa puuhannut Eko Techno Park oli jo hetkeä aiemmin ilmoittanut luopuvansa hankkeesta.

Vaikka usein mielletään, että Venäjällä kansalaisia ei kuulla, nyt näyttää käyneen toisin. Ensin valtakoneisto halveksi aktivisteja, sitten heidän argumenttinsa voittivat.

Paikallisaktivismia esiintyy ympäri maailman. Tulokset vaihtelevat, mutta tyypillistä on, että kun ihmiset puolustavat kotiseutuaan kaivoksilta, kaatopaikoilta ja muilta massiivisilta hankkeilta, kriitikot nimeävät toiminnan nimby-ilmiöksi (not in my backyard – ei minun takapihalleni). Siten koetetaan vähentää protestin arvoa ja leimata ihmiset itsekkäiksi.

On totta, että joidenkin nimby-ilmiössä mukana olevien kiinnostus lopahtaa, kun oma piha on pelastettu. Suuri osa ei kuitenkaan enää sulje silmiään. Lähitienoota uhkaava hanke saa oivaltamaan, että vastaavaa tapahtuu koko ajan – jos ei omalla, niin toisten ihmisten tai muiden eliöiden kotiseudulla.

Kaatopaikka-aktivistit eivät halunneet jätteitä Shiesin sienimetsiin, mutta eivät muuallekaan. He pyrkivät edistämään muutosta koko jätehuollossa.

Nimby-ilmiö on usein alku sille, että ihminen alkaa tiedostaa ekologisen jalanjälkensä ja vastuunsa. Kun globaalit ongelmat koskettavat omaa elämää, ne muuttuvat sydämenasioiksi. Sen jälkeen moni on halukas toimimaan, ei vain voivottelemaan.

Paraikaa Shiesin kaatopaikkatyömaata puretaan. Alueen tulevaisuudesta ei ole varmuutta. Jossain vaiheessa raiviolle ideoitiin lentokenttää, mutta nyt suunnitelmissa on, että sinne istutetaan puita.

Purkutöiden yhteydessä poistetaan myös isot betonilaatat, joiden piti taata kaatopaikalle vankka perusta. Hyvillä mielin luin, että laatoista on kaavailtu katupäällystettä Urdoman kaupunkiin.

Aseet auroiksi.

Kirjoittaja on Hämeenkyrössä asuva kirjailija ja ­luontokartoittaja.

Lue lisää

Rinne laajensi nimby-ilmiön MTK:n antamaan kuusentaimeen: "En ainakaan omalle pihalleni istuta"

Liito-orava raskaana

Hanhi ja joutsen

Nyt on aika asuttaa kylät