Kolumni

Aamuisin kurkkasin varovasti keittiön verhon raosta – oliko se vielä siellä?

Pyörien pesu, puiden pilkkominen ilman pipoa, mustarastaiden laulu. Tiedätte kyllä, mitä MT:n kolumnisti Sari Hyvärinen odottaa.

Talvi, joka ei tuntunut loppuvan millään. Yhä uudestaan sääennusteet kertoivat kummallisista siperiaanisista tuulista, jotka toivat hyistä, luihin ja ytimiin menevää, kehon ja sydämen suppuun puristavaa pakkaspiiskaa.

Välillä lauhtui. Sen verran että loska ehti täyttää laaksot ja lovet jälleen jäätyäkseen röpöpintaiseksi autonpohjanhajottajaksi. Usko hiipui päiviä kalenterista ruksatessa. Muutamaa lauhempaa ajanjaksoa muistellen pääsi toteamaan, kuinka Suomen kesä oli jälleen lyhyt ja vähäluminen.

Siksi toivolle ei oikein uskaltanut antaa tilaa. Kuinka monta kertaa sääapin voisi tarkistaa, ennen kuin tuleville päiville luvatut aurinko ja plussa-asteet katoaisivat puhelimen näytöltä? Ja kun tuntui, että kaulaliinaa uskaltaisi vähän höllätä, mietti, olikohan sitä nyt turhan kevytmielisellä otteella liikkeellä.

Vaan kyllä, tänäkin vuonna, tilastollisesti myöhässä mutta kukapa meistä täydellinen olisi: lintujen laulusta sen ensimmäiseksi huomasi. Sirkutuksessa ja liverryksessä oli kepeämpi sävy. Ne tiesivät jotain, mistä itse ei oikein edes uskaltanut unelmoida.

Varovasti luovuin suojakerroksistani. Kypäräpipon uskalsin pakata pois ensimmäisenä. Toppaliivi talvitakin alta sai jäädä.

Se hetki, kun vaihdoin sämpylöiksi muokkautuneet talvitöppöseni nahkanilkkureihin, tuntui jo lähes uhkarohkealta. Askeleen keveys huumasi. Otin pari hyppyä jalat ilmassa yhteen lyöden, kaiken varalta, että tulisi tänäkin keväänä vähän loikittua. Ennen kuin se karkaisi.

Aamuisin kurkkasin varovasti keittiön verhon raosta. Oliko se vielä siellä? Hitaasti uskalsin alkaa jälleen luottaa. Oli se! Oli tullut

KEVÄT!

Valon väikkyessä ikkunasta ryntään ulos. Nuuhkin kostean, tumman maan uhkuvaa, vahvaa tuoksua. Silmut turpoavat, ensimmäiset kukat työntyvät esiin lämpimimmistä kohdin. Optimismi pulppuaa väkisinkin, kuin tontin läpi pirskahteleva puro, vapauduttuaan jään kahleista. On kevät!

Pyörien pesu ja ketjujen öljyäminen viikonloppuna. Hetken aikaa katson huolestuneena alamäkeä kovaa viilettäviä lapsia, kunnes vauhdin huuma valtaa minutkin ja poljen yhä lujempaa. Nostan jalat sivuille ja tunnen saman taian kuin lapsena: melkein kuin lentäisi!

Pipo on liikaa puita pilkkoessa. Pyykit saavat maailman ihanimman tuoksun ulkona narulla liehuessaan. Kevätaurinko väpättää oksien välistä kevyessä tuulenvireessä. Mustarastaat ovat palanneet ja oravat kirmaavat perätysten puunrunkoja pitkin.

Tuleehan se, joka vuosi. Mutta kerta kerralta sen ihme tuntuu suuremmalta. Kiitos kevät, että palasit, herätit eloon ja iloon lämmölläsi!

Kirjoittajan mielestä kevät on toivoa täynnä.

Lue lisää

Oodi keväälle

Miksi kouluissa tuetaan vain keskiarvoa heikommin, ei paremmin osaavia?

Syksyn perunateatterit alkoivat pyöriä eikä tästä selviä kuin yksi peruna kerrallaan

Päiväunille? "Eihän sitä nyt keskellä päivää kehtaa makkuuttaa!"