Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Kolumni

Hyljerukkaset ovat verrattomat pakkasessa ja tuiskussa, mutta äärimmäisen harvinaiset – syynä YK-sopimus

Hyljerukkasia ei monelta löydy, vaikka hylkeennahka on parasta rukkasten ja päähineiden raaka-ainetta.

Vaikka hylkeenlihan sanotaan olevan täynnä terveellisiä hivenaineita, gastronomisesti sen voi sijoittaa eksoottisten makuisten – ja hajuisten – lihalaatujen ääripäähän. Traanin katku tosin lamauttaa aistielimet armollisesti jo ennen kuin pihvi ehtii saavuttaa kielen makunystyrät.

Hylkeennahka sitä vastoin on maailman parasta rukkasten ja päähineiden raaka-ainetta.

Eipä jäädy näpit hylkeitä jääkentillä kiikaroidessa, kun kätöset on sujautettu hallinnahkaisiin rukkasiin, jotka on vielä vuorattu pehmeällä lampaankarvalla. Sisämaan jäillä hylkeennahkaisilla rukkasilla elvistelevä pilkkimies saa ansaitusti kateellisia katseita, vaikka avannosta ei nousisi sintin sinttiä.

Yhdistyneet kansakunnat on kuitenkin tehnyt suomalaisen erästelijän sormien suojelun hankalaksi. YK-maiden tekemän sopimuksen mukaan vain Grönlannin inuiiteilla on oikeus hyödyntää hylkeitä kaupallisesti. Suomen merialueella kaadetun hylkeen lihaa, nahkaa tai muita osia ei saa kaupallisesti hyödyntää, toisin sanoen myydä.

Jos haluaa hylkeennahkarukkaset, pitää jostakin löytää henkilö, joka osaa sellaisia valmistaa ja keksiä sen jälkeen keino, miten hän voi tuotteensa sinulle luovuttaa ilman, että viranomainen syyttää YK-sopimuksen rikkomisesta.

Kun hylkeitä kuitenkin Suomessa saadaan parisen tuhatta joka vuosi, tuntuisi maalaisjärjen mukaiselta, että saalis voitaisiin myös kokonaisuudessaan hyödyntää ilman, että osa siitä poltetaan jäteuunissa. Ehkä syntyisi muutama työpaikkakin maaseudun elinkeinorakennetta monipuolistamaan.

Lue myös:

Hylkeen erottaminen jäältä vaatii harjaantunutta silmää – Ikiaikainen pyyntikulttuuri elpyy pikkuhiljaa

Lue lisää

Saaristomerellä kokeillaan uutta pyyntilaitetta, jolla voi sekä kalastaa että metsästää harmaahylkeitä

Pyy vaikuttaa helpolta saaliilta, mutta pyörähtää ovelasti karkuun ratkaisevalla hetkellä

Eränkävijän taidot punnitaan kuolleen metsän uumenissa

Jouluna ei tee mieli metsään pyssy kädessä