Kolumni

Suomi viimeinkin nopeiden junien putkeen

Vuosikymmen oli 1970-luku, kun Ranskan presidentti Valéry Giscard d’Estaing visioi luotijunien Ranskan ja samalla kokonaan uudenlaisen Euroopan. Luotijunat muuttivat nopeasti maantiedettä, kutistivat ensin 1980-luvulta Ranskan ja sitten koko Manner-Euroopan.

Miten on mahdollista, että Suomi on jäänyt pois tästä mullistavasta kehityksestä? Ja ennen kaikkea se, ettei asiaan ole herätty vieläkään, vaikka kaikki muut EU:n laitavaltiotkin, Ruotsi lähimpänä, ovat kehityksessä tiukasti mukana. Viimeistään ilmastonmuutos on pannut vauhtia viimeisimpiinkin EU-maihin.

Kun Ranskan ensimmäinen luotijunayhteys valmistui vuonna 1981 Pariisin ja Lyonin välille, se oli sensaatio. Lehdet otsikoivat juttuja pariisilaisten lounaspyrähdyksistä gastro­nomian keskukseen Lyoniin. Se oli ennenkuulumatonta, mutta yhtäkkiä mahdollista, sillä Helsinki–Oulu-välin pituinen matka taittui kahdessa tunnissa.

Jokainen, joka on matkustanut ranskalaisessa luotijunassa, tietää, miten miellyttävää se on. Vaunut ovat viihtyisiä, ravintolavaunu hyvin varustettu, bisnes­luokassa tarjoillaan ateria tai välipala istumapaikalle, ja 320 kilo­metrin tuntivauhdissa maisemat lipuvat ohi kuin elokuvaa katselisi.

Ei ihme, ettei kukaan ole sen jälkeen enää halunnut tuhlata aikaa ruuhkiin eikä lentokentillä jonottamiseen, kun kaupungin keskustasta toisen kaupungin keskustaan pääsee mukavasti ilman stressiä ja hukka-aikaa.

Ilmastonmuutoksen myötä Ranska on pannut uuden vaihteen päälle. Luotijunaverkosto kattaa jo koko maan. Uusi laki poistaa alle 2,5 tunnin sisäiset lentoyhteydet. Lentäjät ovat alkaneet hakeutua luotijunakoulutukseen.

Koko Manner-Eurooppa kulkee nyt luotijunilla tai ainakin hyvin nopeilla junilla. EU satsaa valtavasti ratoihin pyrkiessään ilmastotavoitteisiin ja on julistanut vuoden 2021 ”Raiteiden vuodeksi”.

On järkyttävää huomata, että Suomi yhä vain pohdiskelee ja satsaa raiteisiin selvästi vähemmän kuin muut. Olemme jo menettäneet satoja miljoonia EU-rahaa.

Saariasemamme pakottaa meidät toki lentämään muualle. Mutta on käsittämätöntä, miten kaukana jäljessä olemme jopa naapurimaasta Ruotsista, jonka maantiede kutistuu pikavauhtia.

Ruotsin nopeimmat junat kulkevat 250 kilometriä tunnissa, meillä 220 kilometriä tunnissa. Nyt Ruotsin tähtäimessä ovat 320 kilo­metrin tuntivauhtia kiitävät junat Tukholmasta Malmöhön ja Göteborgiin.

Siinä, missä meillä on harrastettu siltarumpuja ja hallitukset vaihtaneet suuntaa neljän vuoden välein, on Ruotsin liikennepolitiikka ollut pitkäjänteistä yli puoluerajojen ja vaalikausien.

Maa on esittänyt EU:lle sen vaatimia 12-vuotissuunnitelmia ja saanut niille vuoden 2014 jälkeen yhteensä yli 150 miljardia EU-rahaa, kun Suomi on saanut vain noin 2,7 miljardia euroa.

Puolet suomalaisista asuu Helsinki–Oulu-pääradan varrella. Se on nostettu EU:n pääväylien piiriin, missä tukirahaa on tarjolla. Ennusteiden mukaan sen henkilöliikenne kaksinkertaistuu vuoteen 2030 mennessä; Seinäjoki–Kokkola-osuudella kulkee jo nyt enemmän ihmisiä kuin Helsinki–Turku-välillä. Silti pääradalla ei ole edes kaksoisrataa koko pituudella.

Suomen ensimmäinen 12-vuotissuunnitelma esiteltiin tässä kuussa. Jo toista vuotta sitten EU-komission liikenne­pääosaston johtaja patisti Suomea hakemaan enemmän rahaa ja tekemään selvät suunnitelmat. Niitä ei tässäkään suunnitelmassa ole. Miksi ihmeessä?

Jo uskottavuuden nimissä Suomen on priorisoitava juna­liikenteensä päärata ennen kuin puhutaan sen jatkeesta, Tallinnan tunnelista. Ja asialla on kiire, sillä uuden raiderahoituksen ensimmäinen hakukierros on kesällä.

Meillä on harrastettu siltarumpuja ja hallitukset vaihtaneet suuntaa neljän vuoden välein.

Lue lisää

Liikenne poikki Mannerheimintiellä Helsingissä – Arviolta parisataa ilmastoaktivistia osoittaa mieltään Pikkuparlamentin puiston edessä

Elohopea voi nousta 30 asteeseen jo tällä vikolla – alkukesästä saatta tulla jopa ennätyshelteinen

Metsäpaloriskin ennakoidaan kasvavan tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen takia – suurpalojen riski on olemassa myös Suomessa

Turhaan parjattu turve