Kolumni

Kuinka monta kertaa kysymyksiin keittiöremontista voi vastata "ihan sama"?

"Tärkein uuden keittiön kriteeri on, että sen on pysyttävä kasassa vuosikymmeniä", tuumii toimittaja Terhi Pape-Mustonen.

Kun vetolaatikko rasahtaa rikki alakoululaisen sitä avatessa, on aika päivittää väsyneet laatikostot ja samalla koko kulahtanut keittiö.

Kyseessä on kotimme komentokeskus, josta voi parhaiten tarkkailla lasten tulemisia ja menemisiä. Siitä on siksi tullut myös korona-ajan etätyötila, joten investointi innostaa. Sen sijaan kilpailutus ja yksityiskohtien suunnittelu tuntuvat tervanjuonnilta.

Mies ja sisko mittailevat astiastoa ja suunnittelevat laatikkojen korkeuksia. Oma vastaukseni melkein kaikkiin kysymyksiin on ”ihan sama”. Yritän kehittää siitä erilaisia, astetta kohteliaampia muunnoksia.

En tiedä, mistä päänsäryn nostattava vastenmielisyys yhdentekeviltä vaikuttavia yksityiskohtia kohtaan kumpuaa. Olisiko se toimittajan ammattisairaus?

Vanha, vuonna 1985 asennettu keittiö on toiminut ihan hyvin. En jaksa uskoa, että uusi olisi ainakaan huonompi, vaikka jokainen yksityiskohta ei täydellisesti onnistuisikaan.

Emme vaihda laitteita, koska tuntuu ekologisemmalta käyttää vanhat loppuun. En myöskään usko keittiömme koskaan olevan niin siisti, että ultramodernit sisustusratkaisut haukkuisivat hintansa esteettisenä ilona.

Tärkein uuden keittiön kriteeri on, että sen on pysyttävä kasassa vuosikymmeniä. Ulkonäössä panostamme luonnollisiin väreihin. Toivottavasti keittiö näyttää jo valmistuessaan ajattomalta eli epämuodikkaalta.

Kalusteet valmistetaan Suomessa ja vasta tilauksesta. Tuntuu hyvältä, että sillä tavalla vältetään hävikkiä.

Kun kalusteet kannetaan sisälle, alan itsekin innostua hankkeesta. Kaikki vaihtelu tuntuu korona­keväänä tervetulleelta, vaikka sitten keittiötön leirielämä olohuoneessa.

Kirjoittaja on MT:n verkkotuottaja.

Lue lisää

Koko kesä keittiöremppaa

Keittiönsä mittainen kokki

Karvakakkua kosmoksessa

Korona toi kotiin keskiaikaisen meiningin