Kolumni

Vain muutto on pysyvää

Tunnetta voi pahentaa syyllisyys: uutta kotia on odotettu, mutta olo on kauhea.

Hengitän syvään ja toivon, että puristava tunne rinnassa hellittäisi. Toivon käsiini lisää voimaa.

Voimaa ei tule. Ote lipeää ja valkoinen sohva rysähtää pehmeästi kivirappusta vasten.

Jos johonkin haluaisin elämässäni luovuttaa, niin se on tämän sohvan äärelle.

Tänäkin vuonna sadat tuhannet suomalaiset muuttavat. Otan osaa.

Asuntomarkkinat käyvät kuumina ja erityisen paljon syynätään omakotitaloja, tiedottaa Oikotie.

On vielä suhteellisen siedettävää muuttaa tarpeellisia tavaroita. Silmäpussit turpoavat viimeistään, kun vuorossa on lähes käyttökelpoinen ompelukone ja kasa vanhentunutta elektroniikkaa.

Tunnetta voi pahentaa syyllisyys: uutta kotia on odotettu, mutta olo on kauhea.

Jotkut sanovat, että kodiksi talo muuttuu vasta, kun käy jossakin muualla reissussa ja palaa takaisin.

Eläimet harvoin helpottavat tilannetta. Eräässä muutossa aina niin myönteinen koira tärisi pensaikossa, kun kannoimme tavaroita hävittäen kodin sen ympäriltä.

Omia valintojaan joutuu myös kohtaamaan epämiellyttävällä tavalla. Kulutusjuhlaa seuraa vähintään muuton mittainen, ansaittu krapula. Kun muuttaa pari kertaa yli 200-litraisen akvaarion, tulee mieleen, haluaako niitä neontetroja ihan oikeasti katsella.

Viikkoa myöhemmin ohitamme ajaessamme museorajan ja maailman pienin viulu soi kevätillassa omalle muuttostressilleni.

Täällä Porkkalan alue vuokrattiin Neuvostoliitolle sotilaalliseksi tukikohdaksi ja tuhannet joutuivat muuttamaan pois. Paluumuuttokin oli monelle traumaattinen. Ohitamme komean Sjundbyn kartanon, joka oli valtauksen jäljiltä hävityksen tilassa.

Tänäänkin muuttavat jossakin päin maailmaa ihmiset, jotka eivät tahtoisi jättää kotiaan. Ilmastonmuutos pakottaa sopeutumaan ajatukseen valtavista joukkomuutoista.

Samalla mikään ei ole niin pysyvää kuin muutto.

Tänään vietettävän suomalaisuuden päivän esikuva J. V. Snellman oli supermuuttaja. Merikapteenin poika syntyi laivalla Tukholman satamassa.

Snellmanin perhe muutti Ruotsista Kokkolaan. Kun äiti kuoli, poika joutui muuttamaan jo pienenä poikana Ouluun tätinsä hoteisiin. Jatkaakseen opintojaan ylioppilas Snellman muutti myöhemmin maamme pääkaupunkiin.

Vuonna 1839 hän muutti Helsingistä ensin Ruotsiin ja sitten Tanskan kautta Keski-Eurooppaan, jossa kirkastui visio suomen kielen aseman parantamisesta.

Palattuaan maailmalta Snellman muutti Kuopioon. Hän julkaisi Saima-lehteä ja tuolloin Suomen ainoaa suomenkielistä sanomalehteä, Maamiehen ystävää.

Myöhemmin muuttokuorma vei hänet ja perheen jälleen Helsinkiin, ja ura avautui lopulta senaattoriksi asti. Senaattorin virasta käsin Snellman pystyi vaikuttamaan suomen kielen asemaan ja vapauttamaan myös markan sidonnaisuudesta ruplaan.

Kesiä Snellman vietti Kirkkonummella, jossa hän kuoli heinäkuussa 1881.

Lukuisat muutot todennäköisesti kiristivät itsepäisenä tunnetun Snellmaninkin hermoja, vaikka kansallisfilosofin ei tarvinnutkaan raahata viihde-elektroniikkaa tai akvaariota talosta toiseen.

Silti hän lähti.

Sillä jos ei koskaan lähde, ei myöskään löydä mitään uutta.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

Lue lisää

Pullapitko voisi olla ratkaisu erilaisten ihmisten kohtaamiseen ja sellainen odottaa monen eteläpohjalaisen kaapissa

Mummi kertoo, että jonkun lapsista piti aina mennä äidin kanssa lypsylle ja tönäistä tämä hereille, kun hän nukahti kesken vetojen

Yksivuotias on erilainen nuori

Ilkeä asenne