Kolumni

Yksi asia erottaa oikean maalaisen maallemuuttajasta – kaikkeen tarvitaan kone

Voit myös kuunnella kolumnin Olgan kertomana.

Meidän tilallamme on viimeiset kuusitoista vuotta ajettu nurmikot ihan tavallisella työnnettävällä ruohonleikkurilla. Ruohonleikkuun on hoitanut pääasiassa mieheni Tuukka, mutta myös minä olen joka kesä tuttu näky ruohonleikkurin varressa.

Toki myös meidän hevosemme laiduntavat öisin pihamaalla, joten osa nurmikoiden hoitamisesta hoituu sillä, mutta kyllä tässä ruohonleikkurillekin on riittänyt hommaa.

Aina välillä olemme pohtineet päältä ajettavan ruohonleikkurin hankkimista, mutta aina se on vain siirretty hamaan tulevaisuuteen ja todettu ruohonleikkurin työntäminen olevan hyvä tapa saada liikuntaa.

Kun nyt ostin vierestä koulukiinteistön, jonka mukana tuli reipas määrä nurmikenttää, päätin luovuttaa ja satsata puutarhatraktoriin. En missään nimessä kauhean kalliiseen, mutta uuteen kuitenkin.

En oikeasti muista edes sen merkkiä, mutta se näytti söpöltä pikkutraktorilta, oli punainen ja siinä oli mukiteline, joten kaupat tuli!

Ostotapahtuma ja valintatilanne olivat nopea ja kivuton, koska olin yksin liikkeellä ja ostin traktorin Tuukalle syntymäpäivälahjaksi. Siinä se punainen pikkupaholainen seisoi pihassa, kun Tuukka tuli synttäripäivän iltana kotiin.

Mies ajeli uudella koneellaan ympäri pihaa ja oli yllättävän innoissaan. Hän ei kuulemma koskaan ennen ole odottanut nurmikon leikkuuta, mutta nyt sen pituutta analysoidaan lähes päivittäin. Kohta ladataan mukiteline termarilla ja huristellaan menemään kaikkien 16 vuoden edestä.

Tämä nurmikonleikkuun helpompaan ja tehokkaampaan vaihtoehtoon siirtyminen on eräänlainen yhden aikakauden loppu. Meistä on tullut enemmän maalla asujia, koska nyt alamme selvästikin ymmärtää, että täällä jos missä jokaiseen asiaan tarvitaan joku kone.

Vain maallemuuttaja kaivaa käsin jättiojaa talonsa seinustalla ja koittaa etsiä, mistä kohtaa siellä kahden metrin syvyydessä meneekään se taloon tuleva vesijohtoputki (check!).

Vain maallemuuttaja kiinnittää ikivanhan niittokoneen jollain käsittämättömällä virityksellä mönkijänsä perään ja koittaa niittää sillä pienen heinäpeltonsa, kunnes lopulta luovuttaa ja soittaa naapurille. (check! )

Ja vain meidän kaltaisemme maallemuuttaja tekee eläimiään varten neljän hehtaarin tonttinsa ympärille aidan, johon hän käyttää niitä halvimpia, ei kyllästettyjä aitatolppia. Ja tekee sen kolmen vuoden päästä taas uudestaan… check.

Onneksi tytöstä polvi paranee, sillä tämä viehätys koneisiin on jo nyt iskenyt pian 13-vuotiaaseen esikoiseen niin, että mönkijään saa alvariinsa olla hankkimassa lisää bensaa.

Sillä kuka hullu käy vaikkapa viemässä roskat portille ilman mönkkäriä? Käytän tätä innostusta surutta motivoinnin välineenä. Jos tarvitsen juoksutyttöä johonkin, kestän myös sen, että se pärisee ja kulkee neljällä pyörällä.

Huomasin saman motivointikeinon toimivan myös yhden apumiehen kohdalla. Hän käy silloin tällöin auttamassa tilan töissä, ja kysyin suostuisiko hän maalaamaan tulevan pitseriani yhden huoneen sisäkaton?

Hän ei silmin nähden innostunut asiasta, kunnes kerroin, että olen hankkimassa kyseistä hommaa varten akkukäyttöisen maaliruiskun. Ilme kirkastui: "Onnistuu, minä nimittäin osaan käyttää sitä konetta!"

Olga perheineen asuu maatilalla Iitissä.

Lue lisää

Luulitko että vain koiraslinnut laulavat – välillä on terveellistä ällistyä

Digipalvelujen keskeneräisyys raatelee hermoja – sama kuin autossa ei olisi jarruja

Kauhistelijoita on riittänyt: Avaan ravintolan kyläkouluun, koska kotimaan kohteiden hetki on nyt

Rehuviljasta maksetaan enemmän kuin suurimokaurasta – kuinka tämä maailman pelastava ihmejyvä voi olla näin halpaa?