Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Kolumni

Onko kuluva metsästysvuosi tilastoharha vai vedenjakaja ampuma-asevahingoissa?

Jälkiviisautta syyttä moititaan. Vahinkotilanteiden läpikäynnistä voi ottaa opiksi.

Mieskolmikko oli ajanut veneellä jäätikön reunaan ja kaksi miestä oli lähtenyt jäälle hylkeenpyyntiin. Pyynnistä palattuaan toinen miehistä oli antanut aseen kolmannelle miehelle, joka vei sen veneen sisälle kajuuttaan. Tuntemattomasta syystä ase oli lauennut ja lävistänyt veneen kokan sekä osunut molempiin jäällä olleisiin miehiin.

Teksti on sanatarkka lainaus Oulun poliisin tiedotteesta huhtikuun viimeiseltä päivältä. Uutinen veti kyllä hiljaiseksi ja ensimmäinen ajatus oli, että ei kai taas.

Onko kuluva metsästysvuosi tilastoharha vai vedenjakaja ampuma-asevahinkojen suhteen? Se voi olla kumpaa vain, mutta en jäisi rauhallisena odottamaan tilanteen kehittymistä vaan kannustaisin hallintoa ja etujärjestöjä rummuttamaan turvalliseen aseenkäsittelyn ja ampumaharjoittelun puolesta entistä voimakkaammin.

Jälkiviisautta syyttä moititaan. Vahinkotilanteiden läpikäynnistä voi ottaa opiksi. Aseturvallisuuden neljästä säännöstä yksi kuuluu, että käsittele asetta aina kuin se olisi ladattu. Älä koskaan oleta, että ase on lataamaton. Tarkista joka kerta, kun otat ampuma-aseen käsiisi, että se on lataamaton.

Toista, kun lopetat aseenkäsittelyn. Tarkasta patruunapesä, lipas ja taita ase kiinni tai sulje lukko.

Ne, jotka julkaisevat aseturvallisuudesta muistuttavia kommentteja tällaisten uutisten yhteydessä metsästäjien Facebook-ryhmissä, saavat osalta porukasta lynkkaajien leiman. Kysynpähän vain, että miksi. Ei pitäisi kuulemma sahata omaa oksaa. Vahinkoja voi sattua.

Silloin kun haksahdetaan hyssyttelemään ja puolustelemaan, sahataan omaa oksaa. Se se vasta vaarallinen viesti onkin, jos harrastajat ummistavat silmänsä. Tai kuittaavat keskustelunavaukset aseturvallisuudesta hurskasteluna, jossa mollataan muita.

Voisi olla sekä viisautta että kiinnostavaa kerätä tietoja ihmisten aseenkäsittelystä ampumakokeiden valvojilta, ampumaratojen ammutusvuorojen hoitajilta ja isojen metsästys­seurueiden metsästyksenjohtajilta.

Että miltä siellä kentällä ihan oikeasti näyttää. Ovatko nämä poliisien tiedotteisiin ja mediaan päätyvät tapaukset yksittäistapauksia, vai kupliiko pinnan alla?

Kirjoittaja on MT:n erätoimittaja.

Silloin kun haksahdetaan hyssyttelemään ja puolustelemaan, sahataan omaa oksaa.

Lue lisää

Tulli: Suomeen on saapunut vain turvallisia kansanmaskeja

Suomi loistaa EU:n kärjessä, kun mitataan ruuan puhtautta – kasvinsuojeluaineiden jäämiä löytyy erittäin vähän

Huippu-urheilu on kapitalismia kovimmillaan – kaikki kilpailevat kaikin keinoin ja kovimmat voittavat

Huipulle tähtäävän urheilijan on osattava elää niukasti, sillä täysipäiväinen työnteko onnistuu harvoin: "Elämän on rakennuttava urheilun ehdoilla"