Kolumni

Miksi ihmeessä kannan yhä lompakkoa mukanani, kun puhelinkin löytyy?

Voit myös kuunnella kolumnin Olgan kertomana.

Tyypillinen nopea lähtö, koko perhe huudeltiin kasaan pihapiiristä tai talon puolelta ja hop, kaikki autoon ja menoksi. Olimme Tuukan kanssa luvanneet lapsille, että tänä iltana haetaan varastossa talven seissyt vanha asuntovaunu taas heille pihaan kesäkodiksi.

Koko päivä oli mennyt aidanteossa ja puutarhatöissä, paahtava hellepäivä takana ja karmea nälkäkin kaikilla. Mutta silti, kun oli luvattu, niin ensin haetaan vaunu.

Bensavalo paloi kertoen perheen erään henkilön (eli minun) laiskuudesta jollain sellaisella hetkellä, kun haluaa ajaa suoraa tietä kotiin, eikä koukata tankin kautta.

Mies tuhisi ja jatkoimme rohkeasti matkaa, kyllä tällä nyt luulisi Kouvolaan pääsevän. Muistelin myös, että silloin edellisen kerran, juuri sinä laiskana hetkenä, valo ei ehkä vielä palanut, joten varmasti päästään tankille saakka.

Pääsimmehän me, mutta en voi väittää, että tunnelma olisi varsinaisesti kohonnut sillä hetkellä, kun Tuukka pyysi minulta korttia bensan ostoon.

Hänelle kun jäi työhousut jalkaan ja kelläs sitä nyt lompakko olisi mukana aidanteossa?

Voin puolustuksekseni sanoa, että lähden tuon tyyppisille reissuille tosi usein ilman lompakkoa, koska Tuukka harvoin irtoaa lompakostaan, luotin häneen tälläkin kertaa.

Siinä sitten pohdittiin bensa-asemalla avutonta tilannetta ja mietimme kenelle kaverille olisi helpoin soittaa ja pyytää, että tuutko kamu pliis tankkaamaan meidän automme?

Tällainen ihminen löytyi ja asia järjestyi hienosti, mutta siinä apua odotellessa ehdimme pohtia omaa hitauttamme vaihtoehtoisten maksutapojen haltuun otossa.

Olen siis tullut vähän jälkijunassa näihin juttuihin, opin esimerkiksi vasta viime talvena käyttämään Mobilepayta, joka on siis puhelinsovellus, millä voit siirtää rahaa toiselle, riittää kun tiedät hänen puhelinnumeronsa ja homma hoituu erittäin helposti ja nopeasti.

Nyt siinä bensatankilla odotellessa, kännykät molemmilla kädessä, totesimme, että on ApplePayn aika. Miksi en opettelisi maksamaan puhelimella kortin sijaan, koska se, jos mikä tuppaa aina olemaan matkassa mukana.

Olen sitä kerran yrittänyt, siis ottaa ApplePayta haltuun, mutta huonoin tuloksin. Tällä kertaa aion olla sitkeämpi enkä enää tuhahtele maksuteknologian hurjalle kehitysvauhdille.

Mietin Tuukalle ääneen, että mahdetaankohan me ehtiä näkemään se aika, kun käteistä ei enää ole lainkaan? Ainakin jo muutaman vuoden ajan käteisen määrä kotieläinpihalla on laskenut siihen tahtiin, että kun asensimme helsinkiläisen nuoren kassafirman edustajan, Kristianin kanssa Farmin kahvilaan uutta kassakonetta, molempia nauratti kassalaatikon koko.

Sivuhuomautuksena on pakko mainita, että oli erityisen kiva, että Kristianiakin nauratti, koska hän oli juuri odottanut minua portilla lähes kaksi tuntia ennen kuin muistin nämä asennustreffit.

Mutta siis kassalaatikkoon: Valtava boksi, mihin saisi seteleitä rivikaupalla, vaikka sinne tuskin kertyy päivässä muutamaa viisikymppistä enempää. Nuori mies totesi samaan aiheeseen, ettei hänellä ole koskaan käteistä.

Tunsin oloni boomeriksi, mutta totta, lähinnä minulla on lompakossa käteistä vain siksi, että voin nopeasti antaa lapsille taskurahaa, tai laittaa kolikon kaupan ostoskärryyn.

Olen valmis suureen muutokseen. Lapsille mobiilimaksu haltuun ja kun he tulevat kinuamaan, että anna äiti vitonen, niin viuh vaan, bitit vain lentelevät, kun äiti laittaa maksaen.

Eihän kukaan enää niitä pajatsojakaan oikeasti kaipaa?

Lue lisää

Risto Rasa nousi lukijoiden suosikiksi pelkistetyllä luontolyriikallaan – 1970-luvulla runoilijaa moitittiin poliittisen sanoman puutteesta

Mies maakunnasta – saa nauraa

Yksi asia erottaa oikean maalaisen maallemuuttajasta – kaikkeen tarvitaan kone

Luulitko että vain koiraslinnut laulavat – välillä on terveellistä ällistyä