LÖYDÄ EHDOKKAASI: MT:n vaalikoneessa koko maan aluevaaliehdokkaat
Kolumni

En halunnut uskoa järkyttävää uutista todeksi – miksi julmuus houkuttaa?

Toukokuussa media kertoi, että joukko jääkäriprikaatin varussotilaita oli kuvannut videon sammakon kidutuksesta. Videolla sotilas lävisti elävän sammakon terävällä kepillä ja ryhtyi paistamaan eläintä nuotiolla. Sammakko sätki, ihmiset ilakoivat taustalla.

Luin uutista haluamatta uskoa sitä todeksi. Tämä porukkako on valtuutettu puolustamaan maatamme, sen kaikkia asukkaita?

Tietoinen väkivalta mitä tahansa elävää olentoa kohtaan kammottaa. Jos motiivina on silkka huvittelu, sisin hyytyy kokonaan.

Ihmislajin perusominaisuuksiin kuuluu kyky asettua toisen asemaan. Samaan pystyvät toki monet muutkin eläimet, kuten norsut ja rotat, mutta ihmisiltä osaamme empatiaa jopa odottaa. Kun jotkut toimivat julmasti ja vieläpä tahtovat videoida sen, elämän normaalit säännöt tuntuvat murtuvan.

Puolustusvoimat toimi nopeasti, tuomitsi kidutuksen ja teki poliisille ilmoituksen eläinsuojelurikoksesta. Jääkäriprikaatin esikuntapäällikkö kommentoi, että puolustusvoimat ei hyväksy eläinrääkkäystä ja videolle kuvattu väkivalta on sadistista ja käsittämätöntä.

Sammakko ei ehtinyt saada revanssia, vaan menetti henkensä hirvittävien kärsimysten kautta. Menneiden vuosisatojen ja -tuhansien aikana lukemattomat eläimet ovat kokeneet vastaavan kohtalon "huvittelijoiden" käsissä. Ihmiset ovat tuhonneet linnunpesiä, nyppineet kärpäsiltä siipiä, potkineet, käristäneet, sitoneet, yliajaneet...

Tuskaa aiheutetaan tietämättömyydenkin takia. Osa kalastajista jättää vedestä nostetut kalat sätkimään rannalle tai veneen pohjalle vailla tainnutusta. Kalat ovat olemukseltaan niin erilaisia kuin me, etteivät kaikki ihmiset ilmeisesti oivalla niiden kokevan kipua.

Cambridgen yliopiston professori Donald Broomin mukaan kaloilla on aivoissaan kivun kokemisjärjestelmä siinä missä ihmisilläkin, mutta ilmeisesti kalojen kyky hallita kipua on heikompi. Täten on mahdollista, että kalat kokevat kivun voimakkaammin kuin me.

Kun ihminen kiusaa pienempiään tai puolustuskyvyttömiä, useimmiten syynä on luultavasti joutilaisuus. Koronakeväänä silmiini osui poikkeuksellisen monta uutista taajamametsien puihin ja eläimiin kohdistetuista raakuuksista.

Muistin vuosien takaa tutkija Timo Vuorisalon luennon kurssilla, jonka aiheena oli ympäristöhistoria. Vuorisalo pohti, kuinka monta eläintä on säästänyt ja säästää henkensä sen ansiosta, että ihminen viihtyy nykyään sisätiloissa videopelien ja muiden digitaalisten harrastusten äärellä.

Kun koronarajoitukset vähensivät mahdollisuuksia tavanomaisiin puuhiin, monet hankkiutuivat luontoon. Pääosin ilmiö oli positiivinen, mutta isoon joukkoon mahtuu aina tärvelijöitäkin.

Järkyttyminen eläinrääkkäyksestä ei ole vain vauraan nykyajan ilmiö. Suomen historian tunnetuimpia eläinsuojelijoita on kirjailija Zachris Topelius. 151 vuotta sitten hän perusti Suomen ensimmäisen eläinsuojeluyhdistyksen, Kevätyhdistyksen. Nimi juontaa juurensa siihen, että yhdistys pyrki edistämään etenkin pikkulintujen suojelua.

Muutamaa vuotta myöhemmin Topelius oli mukana perustamassa Helsingin eläinsuojeluyhdistystä, joka toimii edelleen. Perustajat eivät olleet nuoria radikaaleja: 56-vuotiaan professori Topeliuksen lisäksi eläinsuojelun kokivat sydämenasiakseen 46-vuotias kuvernööri ja vapaaherra Georg von Alfthan sekä joukko muita vaikutusvaltaisia kansalaisia.

Topeliuksen ja hänen aikalaistensa mukaan ihminen, joka kohtelee eläimiä huonosti, käyttäytyy usein piittaamattomasti elämän muillakin osa-alueilla. Yhteiskunnan sivistyminen eli tapojen "jalostuminen" johtaisi vääjäämättä siihen, että eläimiä ei enää kidutettaisi. Asia ei ehkä ole näin yksinkertainen. Koulutus ja lainsäädäntö eivät ole tehneet ihmeitä; julmuutta pulpahtelee esiin edelleen.

Ihmisyksilöllä on hyvät valmiudet oppia myötätuntoa, muuten emme olisi näin pitkään maapallolla pärjänneetkään. Myötätunto on välttämätöntä, jotta yhteistyö sujuisi – ja ilman yhteistyötä heiveröisen ja talttahampaisen lajimme olisi käynyt huonosti. Joskus jokin silti menee vikaan.

Helsingin Sanomien palstalla, jossa lapset saavat esittää tiedekysymyksiä, pohdittiin taannoin sitä, mistä rosvot tulevat. Vastauksen mukaan vauva on syntyessään aina pieni ja kiltti, mutta jos hänestä ei pidetä hyvää huolta, voi "sama kiltti vauva ottaa aikuisena väkisin toiselta ihmiseltä tavaroita ja rahaa tai tekee toiselle aikuiselle pahaa". Johtopäätös pätee myös eläinten kaltoinkohteluun.

Yksi ihminen ei paljon pysty maailmaa parantamaan, mutta jos tarjolle tulee mahdollisuus auttaa eliökunnan jäsen pois kiusaajien kynsistä, tilaisuuteen kannattaa tarttua.

Planeetta kulkee radallaan, vaikka kaikkialla koettaisiin kipua ja hätää, mutta ihmisyksilön oloa huojentaa ajatus siitä, että tuskan määrää voi vähentää. Ei ole sellaista vääryyttä, johon ei tavalla tai toisella pystyisi puuttumaan.

Myötätunto koituu lopulta eduksi itsellemmekin. Suomalainen kirjailija ja eläintenystävä Jaakko Juteini (1781–1855) on kirjoittanut vaikuttavasti siitä, miten julmuus jää kalvamaan ihmistä:

Hullun lailla huwitellen

raaka, julma raateleepi

Luojan luondo-kappaleita,

waikka tuosta walmistuupi

tuska tundohon omaangin.

Kirjoittaja on Hämeenkyrössä asuva kirjailija ja luontokartoittaja.

Lue lisää

Ei mitään tavallisia Virtasia – Ukevirtasten käsissä ukulele soi iloa

Maallemuutto muutti perheen ruokavalionkin – "aloin nähdä eläimet syötävinä"

Meistä tuli kesäksi hampunviljelijöitä – ei se niin helppoa ollutkaan

Näin metsäsi pelastaa Euroopan