Kolumni

Minimalismi kiehtoo – mutta voi hyvänen aika, että siihen on matkaa!

Sitä miksi yhdet keritsimet eivät riitä vaan tavitaan ties monetko sakset, pohtii Miljoona virkaa -kolumnissa Sari Hyvärinen.

Elämme yltäkylläisessä maailmassa. Kun muutama sukupolvi sitten talossa oli yhdet keritsimet, nyt pohdimme, palvelisiko tarvettamme paremmin kynsisakset, askartelusakset vai perinteiset taloussakset. Ja sitten etsimme niitä kaiken muun tavaran seasta. Tai päädymme ostamaan uudet, kun akuutti saksimistarve iskee.

Tavaran lisäksi uusia palveluita ja toiminnallisuuksia, joissa pysyä kärryillä, tuottavat niin työ kuin vapaa-aikakin, metatyöstä puhumattakaan. Wilma pukkaa viestiä, lomaketta ja tapahtumaa, jota kuitata, merkitä kalenteriin ja johon muistaa hankkia ja viritellä oikeanlaiset heijastimet, lämpöhaalarit tai koulukuvausvermeet.

Ei ihme, että minimalismi kiehtoo yhä useampaa.

Jokainen tavara ja asia, jonka hyväksymme elämäämme, vaatii huomiotamme. Aikaamme, energiaamme, huolenpitoamme, fyysistä tai henkistä säilytystilaa. Rajansa kaikella, myös omalla kapasiteetillamme.

Tavoittelemani minimalismin ydinpyrkimys on pystyä antamaan täysi huomioni niille asioille, joita valitsen pitää elämässäni. Ja voi hyvänen aika, että tähän on matkaa. Tavaratilanne alkaa olla jo paremmalla mallilla, ainakin omien ja yhteisten tavaroiden suhteen, kun ei puututa lasten pikkuautokokoelmiin tai askartelutarvikkeisiin.

Mutta se kaikki muu. Työssä voisi oppia ja kehittyä rajattomasti. Bisneksen pyörittäminen edes säällisellä tavalla vaatii jatkuvaa itseopiskelua, osaamisen kasvattamista ja sovellusten soveltamista.

Lasten uusissa innostuksissa mukana pysyminen, herkullisilta vaikuttavien reseptien kokeilu, jooga-, meditaatio- ja treeniappien tulva. Taitavat jo rajatkin olla auki niin, että valtiolliset puitteet eivät estä uusien elämysten hamstraamista.

Yksien keritsimien esimerkki kiehtoo. Entä jos olisi vain yksi kirja kerrallaan, johon sitten uppoutuisi täysin, unohtaen koko muun maailman? Yksi resepti, jonka toteuttamisessa hioisi itsensä huipuksi? Yksi talo, jonka korjaisi priimaksi? Yksi matka, jonka elämyksiin antautuisi täysin, yrittämättä samalla kokea puhelimen kautta tuhatta muuta asiaa?

Tänä aamuna join kahvia ja katselin tähtiä. En avannut puhelinta. Olin vain ja siemailin kuumaa, tummaa, aromaattista juomaani. Annoin sen tuoksun tulvia sieraimiini, täyteläisen maun tuntua suussani pitkään. Sitten katselin pikkuhiljaa vaalenevalle taivaalle pitkään. Seurasin, kuinka tähtien tuike himmeni valon määrän lisääntyessä.

Ärsyketulva, aion karsia sinua elämässäni. Hankinnoissa ja valinnoissa kohti vähempää ja parempaa. En halua vain kuluttaa elämääni vaan elää sen tietoisesti, hetki kerrallaan.

Kirjoittaja ei halua elää tyhjässä valkoisessa kuutiossa vaan aidosti pystyä nauttimaan siitä, mitä elämässä on.

Lue lisää

Juoksin puolimaratonin ja maalissa päällimmäinen fiilis oli pettymys – tunnustan eläväni somekuplassa, jossa juoksumatka ja siihen käytetty aika ovat vaatimattomat

Kotityöt ovat lakanneet olemasta minulle intohimo jo vuosia sitten – siksi esimerkiksi kuorin kaksi kiloa perunoita kerralla

Onko onnea olla nuori some-ajassa? "Aika harvalle tuli aikoinaan mieleen lähetellä tuntemattomille etanapostilla omien sukuelintensä kuvia"

"Kaikesta etätyön hehkutuksesta huolimatta yllättävän moni pomoportaassa on sitä mieltä, että työt on tehtävä työpaikalla"