Kolumni

Korona pakotti meidät kyseenalaistamaan elämän itsestäänselvyyksiä — uskaltaako jo nyt avata ovia muulle maailmalle?

Kolumnisti Sari Hyvärinen iloitsee siitä, että ihmisiä voi jälleen tavata kasvokkain ja vaikkapa halata.

Tuntuu, kuin olisin tehnyt syntiä. Ihanaa, hyvältä tuntuvaa syntiä.

Järjestin vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kotona. Kutsuin viisi aikuista vieraaksi meille. Muutama toi lapsensakin mukaan. Lapset leikkivät yhdessä, sisätiloissa. Aikuiset istuivat olohuoneessa, kaksi jopa samalla sohvalla. Halauksiakin vaihdettiin.

Keskustelua, naurua, uusiin tulijoihin tutustumista, lasten, koulun ja perheen yhteistyön vaalimista ja vahvistamista. Virallisia ja varsin epävirallisia asioita. Kahvia, teetä ja herkkuja, nyyttäriperiaatteella. Pari tuntia lensi kuin siivillä ja seuraavan kokouksen ajankohtakin sovittiin.

Tuntui hyvältä. Mahtavan, noh, normaalilta. Tarkistin ennen ja jälkeen kokouksen, ettei mitään suosituksia tai ehtoja rikottu. Kaikki osallistujat olivat terveitä eikä kukaan edes aivastanut. Silti välillä siinä iloista puheensorinaa seuratessani tuntui, kuin olisin tehnyt jotain suurta vääryyttä. Pyörittänyt sala­kapakkaa tai rikkonut lakia. Voiko tämä olla tottakaan? Kokoontua meillä kotona, nähdä oikeasti toisen kasvot, kuunnella, nauraa, hengittää samaa ilmaa?

Luulen, että koronan seuraukset ovat monisyisemmät kuin ensi näkemältä uskoisikaan. Aiempia itsestäänselvyyksiä joutuu pohtimaan ja kyseenalaistamaan. Arkuus tavata toisia voi vahvistua, ja toisaalta uhma voi nostaa päätään, tekee mieli antaa piut paut kaikille kielloille ja rajoituksille.

Itseäni eniten mietityttää, uskaltaako tähän luottaa. Uskaltaako pikku hiljaa avata ovia muualle maailmaan, tipahtaako kovaa ja korkealta jos luottaa normaalin paluuseen? Rokotuskattavuus alkaa olla Suomessa pian jo riittävällä tasolla. Toimivista lääkkeistäkin on ollut uutisointia. Riittävätkö ne palauttamaan tilanteen sellaiseksi, että epätavalliseksi tullut tavallinen elämä voisi palata, ja pysyä?

Toivon todella sydämeni pohjasta niin. Koska jos maskien takana jemmaus ja kotiseinien sisällä luimistelu jatkuisivat vielä pitkään, saattaisimme sairastua kroonisesti johonkin ihan muuhun: ihmisten pelkoon.

En usko, että mikään Teams voi näyttää kaikkia niitä kasvonilmeiden vivahteita tai kehonkieltä, saati sitten toistaa jokaista äänensävyä autenttisesti. Ihmisen viestintä toiselle on niin kokonaisvaltaista, ettei sitä pysty virtuaalisesti välittämään. Ja me tarvitsemme toistemme peilejä, muuten emme näe itseämme ehyesti.

Oli mahtavaa tavata ystäviä. Voida kutsua heidät kotiinsa. Saada ja antaa halauksia. Tätä me ihmiset tarvitsemme. Sosiaaliseen janoon nääntyvä sai tankattua paljon virkistävää kanssakäymistä. Ja odottaa innolla seuraavaa kertaa.

Luulen, että koronan seuraukset ovat monisyisemmät kuin ensi näkemältä uskoisikaan.

Lue lisää

THL: Suomessa on perjantain jälkeen todettu 3  338 uutta koronavirustartuntaa

Perussuomalaisten Purra moittii perustuslakia ja kansainvälisiä sopimuksia MT-kolumnissaan

Olli Rehn: Suomi on realistisen vihreyden edelläkävijä ja kiertotalouden huippumaa

Belgiassa todettu Euroopan ensimmäinen uuden koronavariantin tartunta – THL suosittelee välttämään matkustamista eteläisen Afrikan maihin