Kolumni

Elämänsä voi ahtaa liian täyteen kaikesta mukavastakin

Joulun lähestyessä ainakin osa havahtuu Eveliina Kutilan tavoin pohtimaan, mistä tietää, että touhua on liikaa.

Elämä menee aalloissa ja hyvä niin. Jos nyt tapahtuu paljon, ensi kuussa voi olla jo löysemmät aikataulut ja vähemmän touhuttavaa. Kukaan ei jaksa pidemmän päälle sitä, että kaikkea on koko ajan kamalasti. Arkeen, elämään ja kalenteriin on muistettava jättää löysää.

Enkä tarkoita nyt sitä, että to do -lista ja kalenteri täyttyvät puolipakollisista tehtävistä ja vastuista. Tai sitä, että maailma nakkelee tielle välttämättömiä velvollisuuksia. Tai sitä, että elämä murjoo kerralla enemmän kuin ihmisellä olisi kantokykyä. Tai sitä, että tukka putkella suorittaa elämässä asioita, joita “kuuluu” tehdä nauttimatta niistä lainkaan.

Kyse on nimenomaan siitä, että kivat asiat pakkaavat tapahtumaan samaan aikaan. Varsinkin näin loppuvuodesta: jouluun valmistautuminen on mukavaa ja on ihana nähdä taas ihmisiä erilaisissa kinkereissä. Samaan aikaan arki omine velvollisuuksineen pyörii omalla painollaan.

Kuulun siihen ihmisryhmään, joka saa lisää virtaa siitä, että tapahtuu paljon ja on kaikkea mukavaa tekeillä. Saan aikaiseksi silloin, kun on tekemistä. Jos on yksi asia hoidettavana ja koko päivä aikaa, voi olla varma, etten saa sitä ainoatakaan asiaa tehtyä. Mutta rajansa kaikella – molemmissa ääripäissä.

Sopivissa määrin annosteltuna nautin jopa näistä "maailma valmiiksi ennen joulua" -tunnelmista, joissa monilla työpaikoilla valmistaudutaan lähestyvään vuodenvaihteen lomakauteen. Vaikka jossain kohtaa loman lähestyessä mieleen hiipii aina epäilys, että noinkohan kaikki on valmista ajoissa. Tänä vuonna huokaisin marraskuun puolivälissä, mistä saisi vuorokauteen lisää tunteja.

Siinä kohtaa pysähdyin miettimään, mistä tietää, milloin on elämässä liikaa kaikkea ja arjen tasapaino on vaarassa keikahtaa. Niin hassulta, kun se kuulostaakin, niin elämänsä voi ahtaa liian täyteen kaikesta mukavasta touhuamisestakin. Kaiken kivan keskellä ei välttämättä itse huomaa, ettei joutilaisuudelle ole jäänyt mahdollisuutta.

Yleensä asioiden tapahtuminen aalloissa tasoittaa ruuhkahuippuja ja pitää huolen, että tyyntäkin riittää. Mutta toisinaan on osattava itsekin rauhoittaa. Sillä jossain kohtaa on se piste, jossa kivat jutut muuttuvat välttämättömyyksiksi. Eikä ole tavoitteena se, että mukavat asiat alkavat tuntua pakkopullalta.

Mitenhän sitä oppisi tunnistamaan ja ennakoimaan ne tilanteet, joissa kaikkea on vain liikaa? Osaisi ennustaa, milloin aalto kasvaa liian korkeaksi surffata miellyttävästi.

Ikä on onneksi tässä asiassa tuonut viisautta. Nykyään osaan olla lupautumatta kaikkeen mukaan, vaikka kuinka houkuttelevia ehdotuksia tulisi. Osaan varastaa arjesta itselleni kattoon tuijottelun hetkiä. Ilman joutilaisuutta ei synny uusia ideoita, jotka poikivat kaikkea kivaa elämään.

Lue muita Eveliina Kutilan Miljoona virkaa -kolumneja

Kirjoittaja on Mannerheimin Lastensuojeluliiton tiedottaja.

Lue lisää

Johtaminen on palvelua

Uuden aloittaminen on ihanaa – Tulee samanlainen olo kuin nuorena oli koko ajan: kaikki on mahdollista.

Uusi jouluperinne kollegan ideasta: Lahjaksi aikaa itselle – jaksaa paremmin, kun on jotain odotettavaa

Kohtuullisesti kohti joulua