LÖYDÄ EHDOKKAASI: MT:n vaalikoneessa koko maan aluevaaliehdokkaat
Kolumni

Kohtaa välttämätön vieras: "Kuolleitten muistelu – niin haudoilla käynti kynttilöineen kuin luurankoleikit – on myös hyvää kasvatusta lapsille"

Kristityllekin on hyväksi ajatella enemmän ja suhtautua kuolemaan elämän loppuna, kirjoittaa Hengähdyspaikka-kolumnissa Miika Hynninen.

Kuolema koskettaa jokaista. Ennemmin tai myöhemmin. Se on selvästi osa elämäämme ja silti meidän on vaikeaa suhtautua siihen. Se ei ole ystävä, jonka vierailusta ilahdutaan, se ei saa kyläilykutsua, vaan se saapuu kutsumatta kuokkavieraaksi. Se on välttämätön vieras – väistämätön kumppani, kuin työkaveri tai perheenjäsen, jonka kanssa on tultava toimeen. Tavalla tai toisella.

Perinteinen tapa keskustella kuoleman kanssa on pyhittää päivä loka-marraskuun taitteesta kuolleitten – edesmenneitten pyhien – muistamiseksi. Lienee yhdentekevää, ovatko halloween ja pyhäinpäivä sama vai eri asia. Yhtä kaikki, molempien perinteiden kautta käsittelemme kuolemaa. Kävipä se sitten karnevalistisesti tai hartaan hiljaisesti.

Kuolleitten muistelu – niin haudoilla käynti kynttilöineen kuin luurankoleikit – on hyvää kuolemakasvatusta lapsille. Kuoleman kohtaamisen vaikeus on aikuisten ongelma. Lapsi käsittelee kuolemaa leikin lomassa vilpittömän arkipäiväisesti. Aikuisten esimerkin kautta lapsi oppii suhtautumaan kuolemaan kulttuurinsa kaltaisesti.

Kuolemasuhteessamme on jotain samaa kuin suhtautumisessamme pahuuteen: molempia on vaikea käsittää ja ne aiheuttavat meissä pelkoja ja ahdistusta.

Saksalainen filosofi Hannah Arendt seurasi vuonna 1961 Adolf Eichmannin oikeudenkäyntiä ja häkeltyi, kuinka tyhjältä tämän holokaustin organisoijan ajattelu vaikutti. Eichmann ei edustanut ideologista fanaattisuutta, demonista pahuutta, typeryyttä tai erityistä luovuutta. Eichmannin ajattelemattomuudesta seurannut pahuus oli banaalia, arkipäiväistä.

Kristillinen käsitys kuolemasta nojaa vahvasti ylösnousemususkoon ja ajatukseen iankaikkisesta elämästä. Tähän toivoon nojautuen meillä on kiusaus jättää kuolema kohtaamatta.

Kristityllekin on hyväksi ajatella enemmän ja suhtautua kuolemaan elämän loppuna. Tällöin kuolemasta tulee tuttu. Se arkipäiväistyy elämän osaksi, sen viimeiseksi vaiheeksi, pisteeksi lauseen loppuun.

Jonain päivänä kuolen ja jään elämään vain muistoihin ja jälleennäkemisen toivoon.

Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat kirkkoherra Salla Autere, vankilapastori Miika Hynninen, emerituspiispa Kaarlo Kalliala, kirjailija Minna Kettunen ja kirkollisen työn koordinaattori Anni Takko.

Lue lisää

Tämänkään ajan muutokset eivät horjuta ruuantuotannon jatkuvuutta: Ei lakkaa kylvö eikä korjuu

MT:n uusi kolumnisti kenttäpiispa Pekka Särkiö kertoo, mitä koti, uskonto ja isänmaa tarkoittavat tänä päivänä – "Menetämme paljon, jos tämä turvallinen elämänkehys rikkoutuu"

Kestävien lupausten lähde on itseensä tutustuminen

Ja niin joulu saapui taas koronan keskelle