Kolumni

Onneksi on talvi ja ruokaa saa kaupasta

Henrik Hohteri: Kevät näyttää, keikahtaako mieli taas oman ruuan tuottajaksi.

Tuijotan marraskuun pimeydestä hädin tuskin erottuvaa mustan maan ja kasvinjätteiden sekaista kasvimaata. Se ei enää tarvitse minua. Enkä minä enää koskaan sitä ja sen antimia, tekisi mieli vannoa. Levätköön rauhassa.

Kuivalle kesälle kiitos, että puutarhan sato on jo syöty eikä säilöttävää paljoa jäänyt. Viimeinenkin kurpitsa on homehtunut jääkaappiin ja päässyt kompostiin ahneempien suiden syötäväksi.

Valmiiksi kasseihin keräiltyinä noudan marketista siisteiksi pestyt perunat ja huolellisesti pakatut einekset. Kaikkea saapuu sopiva määrä juuri sinä hetkenä, kun haluan. Mikä nautinto!

Toisin oli kesällä ja alkusyksystä. Joskus heinäkuussa se alkoi ja kiihtyi viikosta toiseen. Loma oli sitä varten, että ruuan ehti saattaa pellosta pöytään.

Otetaanko äkkiä lounasperunat. Pitää vaan nostaa, pestä ja perata ruvet ja rutot pois. Lapset jo huutavat nälkäänsä, kun kipaisen vielä tuoreita yrttejä.

Katso kun on pensaassa paljon marjoja. Kesäyön valossa näkee hyvin poimia.

Reissuilla, lähipiirissä ja muiden hullujen kesken näitä aarteita sitten hajasijoitettiin ja lahjoitettiin kilpaa toisilleen.

Verkoista tuli mahdoton ahvensaalis, tässä teille. Tulkaa, tulkaa nyt äkkiä kun omenat täällä vaan mätänee maahan. Tuliaisiksi kolmen kilon kesäkurpitsa, ole hyvä! Ota, ota nyt vielä nämäkin! Tuputi tupu tupu tup. Voi kiitos!

Aroniat vielä lopuksi pensasaidasta, kun pakkanen on puraissut.

Tässä vaiheessa vuotta tuntuu viisaimmalta kylvää kasvimaalle seuraavaksi vaikkapa apilaa. Kevät näyttää, keikahtaako mieli taas oman ruuan tuottajaksi.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja

Katso kun on pensaassa paljon marjoja. Kesäyön valossa näkee hyvin poimia.

Lue lisää

Kun kyllästyin ruuanlaittoon, aloin tehdä kilometrisoppaa

Kun kaikki muu oli kokeiltu, tuttu ruoka-aine tarjosi taianomaisen avun lapsiperheen yleiseen vaivaan

Mealpreppaus pelasti arjen

Mustikoita ei voi syödä koskaan liikaa