Kolumni

Tuleeko seuraavaksi sinipunahallitus? Se on minulle yks hailee, kunhan gallupit osuvat maaliinsa

Valtakunnan ajattelija -kolumnin Juho Rahkonen valottaa uusia tuloksia, jonka mukaan Sdp ja kokoomus ovat hallitussuosiossa lähes ritirinnan.

Me yhteiskuntatieteilijät rakastamme ennusteita. Sitä vartenhan tutkimuksia teetetään, että asiakkaat ja suuri yleisö voisivat varautua tulevaisuuteen. Yleisen mielipiteen tunteminen voi parhaimmillaan edistää koko yhteiskunnan vakautta ja demokraattisuutta.

Ei meillä tietenkään mitään kristallipalloa ole, ja omiin ennusteisiin täytyy aina suhtautua nöyrästi ja varovaisesti.

Mielipidetutkimukset tarjoavat yhteiskunnan muutoksen ennakoimiseen kuitenkin verrattoman apuvälineen.

Kyselytutkimuksissa pätee suurten lukujen laki: kukaan ei pysty vedättämään, koska yksittäisen henkilön vastaus ei riitä hetkauttamaan tuloksia eivätkä ihmiset pysty vaikuttamaan tuhannen muun vastauksiin.

Otetaan esimerkiksi presidentinvaalit, jotka pidetään noin kahden vuoden kuluttua. Kyselyt ovat paljastaneet jo hyvissä ajoin etukäteen, että todennäköisimmin seuraava presidentti on Olli Rehn – jos hän lähtee ehdolle. Ja miksipä ei lähtisi, kun tehtävää lähestulkoon hopealautasella tarjoillaan?

Pekka Haavistokin on vahvoilla, mutta toisella kierroksella hän todennäköisesti häviäisi Rehnille.

Ja kun vauhtiin päästiin, niin ilmoitetaan nyt myös seuraava hallituspohja: huhtikuun 2023 eduskuntavaalien jälkeen Suomea hallitsee mitä todennäköisimmin sinipunahallitus.

Taloustutkimuksen pari viikkoa sitten tekemässä tutkimuksessa äänestäjiltä kysyttiin seuraava kysymys: ”Minkä puolueiden varaan sinusta pitäisi perustaa seuraava hallitus? Voit valita useamman vaihtoehdon.”

Sdp:n haluaisi hallitukseen 46 ja kokoomuksen 45 prosenttia. Muiden puolueiden hallitussuosio jää näistä kahdesta kauas taakse: vihreät haluaisi hallitukseen 32 prosenttia äänestäjistä. Rkp:n luku on 29 ja keskustan 28 prosenttia.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto kellottavat kumpikin tässä tavanomaisesta kannatusmittauksesta poikkeavassa kyselyssä lukeman 26. Kristillisdemokraattien luku on 19, ja Liike nytin ottaisi hallitukseen 18 prosenttia äänestäjistä.

Tämä, kuten muutkaan yhteiskunnalliset analyysini, eivät kerro mitään mahdollisista omista mielipiteistäni. Analyysin arvon ratkaisee vain oikeaan osuvuus.

Kirjoittaja on perheenisä, Taloustutkimus Oy:n tutkimusjohtaja ja luontokuvaaja Nurmijärveltä. Hän tarkkailee joka toinen viikko palstalla suomalaista yhteiskuntaa.

Lue lisää

Kokoomus johtaa HS:n aluevaalikyselyssä – Helsingin äänten puuttuminen iskee vihreitä ja tuo etua keskustalle

Merijärven ainoa ehdokas vaatii sote-asemia ja liikkuvia palveluita pikkukuntiin sekä joustavaa rahanjakoa

MT:n kysely: Pikkukuntien aluevaaliehdokkaat puolustavat lähipalveluja – "Naapuritilalle pysähtyy kirjastoauto joka toinen viikko, mutta emännälle oli vaikeuksia saada kotisairaanhoitoa"

Neljäsosa suomalaisista varannut lomamatkan kuluvalle vuodelle – etenkin Helsingistä suunnataan ulkomaille