LÖYDÄ EHDOKKAASI: MT:n vaalikoneessa koko maan aluevaaliehdokkaat
Kolumni

Pankille tärkein pääoma on luottamus – jos sen menettää, silloin menee kaikki

Pohjolan finanssiala kohisee lisäsääntelystä, jota EU:n komissio valmistelee Euroopan pankeille. Koodinimenä on Basel III, mutta mistä Suomessa syntyy poru?

Pohjolan finanssiala kohisee lisäsääntelystä, jota EU:n komissio valmistelee Euroopan pankeille. Koodinimenä on Basel III, ja uudistuksen tarkoituksena on parantaa pankkien vakavaraisuutta, riskien laskentaa ja lisätä vertailukelpoisuutta pankkien välillä.

Hyviä asioita kaikki. Mistä sitten poru?

Finanssiala on muistuttanut, että Baselin komitean saaman toimeksiannon mukaan uudistus ei saisi merkittävästi nostaa pankkien pääomavaatimuksia. Finanssivalvonnan arvion mukaan Suomessa pääomavaatimusten nousu olisi keskimäärin 15–20 prosenttia.

EU-alueen pankkien ja finanssilaitosten vakavaraisuudessa on suuria heittoja pankkien välillä. Myös riskien ja vakavaraisuuden laskentatavoissa on klappia, vaikkei pitäisi. Eteläinen Eurooppa – PIGS-maat Portugali, Italia, Kreikka, Espanja – pankkisektoreineen horjutti finanssikriisissä koko euroaluetta. Pohjoismaiset pankit olivat ja ovat vakavaraisuudessa parasta A-ryhmää.

Suomen finanssisektori pysyi vakavaraisena myös vuoden 2021 kolmannella neljänneksellä. Työeläkeyhtiöiden vakavaraisuus oli syyskuun lopussa historiansa korkeimmalla tasolla.

Lisäpääomavaatimukset kasvattavat pankkien kustannuksia, ohjaavat ja kiristävät luotonantoa. Kovin isku kohdistuisi muun muassa pohjoismaisiin pankkeihin, joilla on paljon asunto- ja yritysluottoja taseissaan.

Ei niin kauan sitten seurasin sisäpiirissä keskinäisen henki- ja eläkevakuutusyhtiö Suomen alasajoa ja kujanjuoksua EU:n Solvenssi II -vakavaraisuusdirektiiviin valmistauduttaessa. Maan vakavaraisimman henkiyhtiön vakavaraisuus ei riittänyt EU:n Solvenssi II:n vaatimusten edessä. Parhaiten tuottavat sijoitukset myytiin.

Kultapossukerhon aiempien sukupolvien keräämä ylivakavaraisuus jaettiin omistaja-asiakkaiden kesken. Vuonna 1890 perustettu yhtiö purettiin.

Pankille tärkein pääoma on luottamus. Jos luottamus menee, silloin menee kaikki.

1990-luvun lamavuosina seurasin Eka-Säästökassan kaatumista parissa päivässä. Turun Humalistonkadun konttorin edessä oli aamulla jonoa, kun huolestuneet ihmiset jonottivat nostamaan säästöjään. Seuraavana aamuna kassa olikin jo suljettu.

Monen ihmisen säästöistä vähintään osa jäi saamatta. Varat olivat jumissa vuosia, kun pesää selvitettiin.

Palstalla tarkastellaan talouden käänteitä joka toinen viikko. Kirjoittaja on MT:n taloustoimittaja ja koulutukseltaan ekonomisti.

Lue lisää

Suomen Pankki sijoitti inflaatiopeikosta kertovan viimeisen esitteensä Rahamuseon lasivitriiniin – nyt olisi korkea aika ottaa uusintapainos

Apache-lautaa lauteisiin Borneolta

Tältä näyttää ruokakauppa 2030-luvulla

Taloyhtiöiden asukkaat voivat joutua ottamaan henkilökohtaista lainaa remontteihin taantuvilla alueilla –"Olemme pahimmillaan tilanteessa, jossa remontteja ei pysty tekemään"