Kolumni

Vihreä siirtymä on maakuntien etu

Uudet energiaratkaisut antavat mahdollisuuden laajentaa elinkeinoja.

Parhaillaan on tapahtumassa valtava murros, siirtymä pois fossiilisista ja fossiilitaloudesta. Pakon edessä, koska muuten tämä meidän rakas maapallomme lämpenee liian paljon ja liian nopeasti.

Tämä siirtymä, jota myös vihreäksi kutsutaan, tapahtuu maailman eri maissa eri tahtiin. Euroopassa ja Suomessa tehdään paljon, mutta ei kannata jättää huomiotta myös erinäisiä suuria ja pieniä tekoja eri puolilta.

Toki iso huoli on siitä, että tehdäänhän kaikkialla tarpeeksi paljon ja tarpeeksi nopeasti. Tämänhetkinen maailmanlaajuinen tahti ei riitä, mutta onneksi se on kuitenkin kiristynyt koko ajan.

Meidän Suomessa pitää myös tehdä oma osamme. Se on reilua, oikeudenmukaista ja kohtuullista.

Se on myös meidän maakuntien, isojen kaupunkien ulkopuolisen Suomen etu. Täällä voidaan tuottaa uusiutuvaa energiaa, puhdasta ruokaa, kestäviä biotalouden tuotteita, hiiltä sitovia puurakennuksia sekä mitä erilaisimpia vähähiilisen maailman tuotteita ja palveluita.

Oma kotimaakuntani Kainuu on tässä kaikessa aallonharjalla. Meillä tehdään junia ja ratikoita, akkukemikaaleja, bioetanolia, tuotetaan uusiutuvaa energiaa, jalostetaan marjoja, rakennetaan puutaloja ja tuotetaan konesalipalveluita. Juurikin kaikkea sitä, mitä vähähiilinen maailma tarvitsee.

Eikä Kainuu ole tässä joukossa yksin – hyviä esimerkkejä löytyy ympäri maan.

Elinkeinojen laajennuspotentiaalia on mittavasti lukuisten energiaratkaisuiden valmistamisen ja asentamisen parissa, nykyisten tuotteiden ja raaka-aineiden jalostamisessa pidemmälle sekä toki myös ihan uusissa kestävissä avauksissa.

Vihreän siirtymän myötä isojen kaupunkien ulkopuolisen Suomen, meidän maakuntien, maaseudun, pikkukaupunkien ja kirkonkylien elinvoima voi kasvaa huomattavasti. Ja se jos mikä olisi todella toivottavaa, koska elämisen edellytykset täällä ovat kohdallaan ja tasapainoinen aluerakenne on ainakin minusta toivottava asia. 

Kannattaa siis nähdä muutos mahdollisuutena ja panostaa vihreän siirtymän vauhdittamiseen sekä sen pohjalle rakennettavan uuden elinkeinopohjan vahvistamiseen. Vihreä siirtymä on maakuntien mahdollisuus.

Kirjoittaja on vihreän puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja.

Kannattaa nähdä muutos mahdollisuutena ja panostaa vihreän siirtymän vauhdittamiseen.

Lue lisää

Tulevaisuudentutkija Tuomas Kuhmonen kannustaa maaseudun ihmisiä toiveikkuuteen – Tulevaisuuteen kannattaa sijoittaa, sillä yhä useampi nuori haaveilee elämästä maalla

Lukijalta: Metsien suojelutavoite on raskaasti ylimitoitettu – "Miten rahoitus aiotaan hoitaa, kun valtiontalous ei selviä nytkään velkaantumatta?"

Suojelutavoite raskaasti ylimitoitettu

Turvemailta pelastus