Kolumni

Lounaalla naisten vaatekaupassa

Ruokatottumuksista voi olla äärimmäisen hankalaa joustaa.

Oudot tilanteet paljastavat hupaisilla tavoilla, kuinka pinttyneitä syömiseen liittyvät tavat ovat. Aikana, jolloin toimistotyöläiset kävivät vielä työpaikoilla ja söivät lounaita yhdessä, päädyin kerrassaan erikoisiin paikkoihin pyörittelemään silmiäni. Helsingin keskustassa tepasteltiin esimerkiksi pieneltä naisten vaatekaupalta näyttävään liikkeeseen ja lueteltiin kassan myyjälle erilaisten kääröjen nimiä. Vaaterekkien keskeltä löytyi pöytä, johon myyjä hetken päästä kiikutti tilatut ruoka-annokset.

Toisella kerralla jouduin omiin tottumuksiini nähden vaikeaan valintatilanteeseen samoilla kulmilla, kun pitseriassa oli tarjolla pelkkiä kasvistäytteitä. Ruokalistan pähkäily palautti mieleeni samankaltaisen ruokapöytäkeskustelun teinivuosiltani.

Olin tehnyt ensimmäistä kertaa ruokaa koko perheelle, spagettia ja jauhelihakastiketta. Mielestäni olin tehnyt hyvän työn, mutta yli 70-vuotias tätini oli tyytymätön. "Missäs potatit on", hän tivasi. Niitä ei ollut tarjolla – juuri siitä syystä, että meillä syötiin kuutena päivänä viikossa perunoita ja seitsemäntenä perunamuusia.

Potatit tulivat korvistani, mutta tätini mielestä ruoka ei ollut ruokaa, ellei perunoita ollut pöydässä. Hän nousi pöydästä, haki kuokan, kävi kaivamassa pihan pellosta perunoita, pesi ja keitti ne ja tuli sen jälkeen muina naisina syömään perunoita ja jauhelihakastiketta.

Pidin tätini jääräpäistä suhtautumista hupsuna. Kai nyt yhtenä päivänä voisi syödä pastaa sen iänikuisen potatin sijaan. Luultavasti lounasseuralaiseni pitivät pitseriassa tuskailuani vähintään yhtä koomisena.

Mutta eihän se ihme ole, jos ruokatottumuksista on äärimmäisen hankalaa joustaa.

Tuhansien ja tuhansien vuosien ajan aivomme ovat valveutuneet varoittamaan meitä pistämästä suuhun mitään outoa ja tuntematonta. Evoluutio on tehokkaasti karsinut uhkarohkeita kokeilijoita. Joku urhea on kai myrkkysieniäkin maistellut ja hankkinut muille yhteisön jäsenille tärkeän tiedon hengenvaarasta. Itse kuulun selvästi kaikkia epäilyttäviä suupaloja välttävien sukuhaaraan.

Potatit tulivat korvistani, mutta tätini mielestä ruoka ei ollut ruokaa, ellei perunoita ollut pöydässä.

Lue lisää

Makkaraperunat

Nuoren miehen keittokirja plus

Hellan kulmalla: Lämpöä mausteista läpi talven – terästetty hehkuviiniglögi kuuluu ulos joulutorille

Pohjoismaisen perunakokoelman varmuuskopiot säilytykseen Suomeen