Kolumni

Saksalainen omenaleipä palkitsi raatajan

Henni Laitala
Kolumni 11.10.2017

Viikko raadantaa saksalaisella omenatilalla: Pesimme, murskasimme ja pusersimme. Yhä uudelleen ja uudelleen. Kun näytti siltä, että omenoita ei enää ole, jostain taiottiin niitä säkkitolkulla lisää.Viikon lopuksi emäntä sitten antoi reseptinsä.

Olen odottanut niitä koko vuoden, ja nyt niitä vihdoin saa! Kotimaisia omenoita. Niitä nakertaessani juolahti mieleeni viime syksy. Se oli kyllä elämänäni omenaisin.

Kaikki alkoi siitä, kun keksimme äitini kanssa lähteä saksalaiselle luomuomenatilalle vapaaehtoistöihin. Ihan muuten vaan.

Sanotaanko näin, että innostumme helposti uusista asioista. Kun näin käy, miesväki tietää pysyä pois tieltä, sillä juuri muuta ei ole tehtävissä.

Tila tuotti omenamehua ja -siideriä. Viikko oli rankka – lomaksi sitä ei voi missään nimessä kutsua. Pääsimme kuitenkin samalla vakoilemaan saksalaisten syystouhuja.

Kohokohta olivat lähikaupungin syysmarkkinat, jonne menimme puristamaan mehua. Niihin valmistauduttiin keräämällä pakettiautollinen omenoita.

Aamutuimaan pakkasimme vermeet ja suunnistimme kiharaisia eteläsaksalaisia pikkuteitä pitkin markkinoille.

Kun saimme kojun pystyyn, aloitimme työt: pesimme, murskasimme ja pusersimme käsipelillä omenoita. Mehu lirisi tuskastuttavan hitaasti sammioon, josta saksalaiset ostivat sitä halukkaasti mukaansa.

Pesimme, murskasimme ja pusersimme. Yhä uudelleen ja uudelleen. Kun näytti siltä, että omenoita ei enää ole, jostain taiottiin niitä säkkitolkulla lisää.

Nälkä kaihersi mahanpohjaa, ja kylmä kohmeloitti kädet. Urakka vaikutti loputtomalta, ja päässä ei muuta vilissyt kuin omenoita.

Omistajat olivat niin syvällä myyntipuuhissaan, että unohtivat päästää meidät ruokatauolle. Kun vapaus vihdoin iltapäivällä koitti, olin jo ihan zombi.

Mutta! Virkosin nopeasti markkinoiden ruokatarjonnasta. Oli notkuvia lautasia makkaraa ja kaalia sekä perunaa lukemattomin eri tavoin.

Laittoman isoja ja uhkeita kakkupaloja.

Naapurikojussa oli perunamies, joka myi suurimpia perunoita, mitä olen koskaan nähnyt. Ne keitettiin sotakoneelta näyttävässä painekeittimessä. Sen jälkeen tiiliskiven kokoinen pottu lyötiin lautaselle tarjoiltiin tuhdin kastikkeen kera. Ei jäänyt ruokakojukierroksen jälkeen nälkä!

Pääsimme siis suoraan saksalaisen ruuan lohduttavaan sydämeen. Se tuntui maailman parhaalta: lämmitti sydäntä ja hoiti nuutunutta mieltä. Syönnin jälkeen pesemätön omenavuori ei enää ahdistanut. Oli helppo hymyillä.

Yhtenä päivänä meillä oli eväänä tilan emännän tekemää makeaa omenaleipää, joka maistui herkulliselta suolaisen voin kanssa. Kehuin vuolaasti sitä, ja viikon lopuksi emäntä sitten antoi reseptinsä.

Olkaa hyvät, ohessa resepti. Toivottavasti se on kaiken hikoilun väärti!

Apfelbrot – saksalainen makea omenaleipä

(kaksi vuokaleipää)

750 g omenoita

150 g (tummaa) sokeria

250 g rusinoita

125 g hasselpähkinöitä

500 g vehnäjauhoa

1 rkl kaakaota

1 rkl kanelia

1 rkl piparkakkumaustetta

1 rkl leivinjauhetta

1 tl suolaa

Pese omenat ja poista siemenkota. Raasta omenat karkealla terällä. Sekoita sokeri omenoihin ja anna seistä 12 tuntia.

Rouhi hasselpähkinät hiukan pienemmiksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää omenaraasteeseen. Sekoita taikinaksi. Lisää tilkka vettä, jos taikina on todella kuivaa.

Voitele ja korppujauhota kaksi leipävuokaa. Tasoittele taikina niihin ja paista 170 asteessa tunti.

Aiheeseen liittyvät artikkelit