Kolumni

Työvoiman pitäisi liikkua, tänäänkin

Menestyksestä huolimatta ministeri Lintilän on syytä mahtua pikkutakkiinsa.

Helsingin keskustassa osoitetaan tänään perjantaina joukkovoimaa. Suurimman palkansaajajärjestön SAK:n ja SDP:n yhteishankkeessa vastustetaan maan hallituksen pyrkimystä aktivoida työmarkkinoita niin, että työ ja tekijä löytäisivät toisensa. Asetelma on omituinen.

Jo lähtökohtaisesti mielenilmauksessa on tavallistakin enemmän työmarkkinadraaman aineksia. Asialla on jäsenmääräänsä muutenkin menettänyt SAK. Koko idea aktiivimallista on tullut toisesta suuresta ammattijärjestöstä STTK:sta.

Yhteys hallituksen ja STTK:n ideoinnin osalta on edelleen niin ilmeinen, ettei joukkotapahtumasta saa uskottavaa ay-liikkeen yhteisesiintymistä edes teoriatasolla.

Korkeakoulutettujan Akavasta mukana on muutama liitto, mutta järjestön johto pysyy tapahtumasta pitkän turvavälin päässä.

Vaikka Elinkeinoelämän keskusliiton työmarkkinajohto onkin jostain syystä lähtenyt asiassa näyttävästi esille, palkansaajien kärki ei ole suunnattu sitä kohti. Osa työnantajista olisikin toivonut etujärjestöltään pidättyvyyttä. EK:n olisi heidän mielestään pitänyt jättää puolustustoimet hallituksen tehtäväksi.

Helsingin tapahtumassa on kyse poliittisesta draamasta ja sosialidemokraattien tukemisesta. Maakunnissa kannattaa katse suunnata kuitenkin kauemmas.

Vaikka julkisessa keskustelussa usein toisin väitetään, talouskasvu maakunnissa on jo pitkään ollut vahvaa. Kuluneen viikon aikana muun muassa Pellervon taloustutkimuksen ennustepäällikkö Janne Huovari kirjoitti blogissaan maakuntien vahvasta talouskasvusta. On ilahduttavaa, että myös Uusimaa on päässyt vahvaan vetoon mukaan Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen perässä.

Akavan tuoreen tilaston mukaan (MT 1.2.) myös akateemisten työttömyys laskee voimakkaimmin juuri maakunnissa. Erityisen valoisa tilanne on Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Pohjanmaalla.

Ilahduttavaa on myös, että esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla työllisyysaste on jo ylittänyt hallituksen tavoitteen. Työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) tekikin kotimaakuntansa kehityksestä ison numeron. Huolimatta talouden hyvästä maakunnallisesta vedosta, Lintilän on kuitenkin edelleen syytä mahtua pikkutakkiinsa.

Paljon on vielä tehtävää. Vaikka tänään mieltään osoittavat SAK:laiset sanovat hallituksen nöyryyttävän aktiivimallillaan työttömiä, tätä eivät usko edes kaikki tapahtumaan osallistuvat. Työtä on tällä hetkellä tarjolla ja sille pitäisi löytää tekijät. Tästä mallissa on tietysti kysymys.

Ilahduttavan paljon työtä on tarjolla juuri maakunnissa. Nyt hallitus voisi vaikka Lintilän johdolla aktivoida esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuvia työtä etsiviä muuttamaan maakuntiin. Lukemat ovat sen verran hyvät, että nyt monissa kunnissa olisi mahdollista tarjota työtä, vaikka perheen molemmille puolisoille. Aiemmin juuri tässä on väitetty olevan maakuntaan muuton este.

Maakunnissa on nyt vauhti päällä. Tätä tilaisuutta ei saa päästää ohi.

Työvoiman olisi syytä liikkua tänäänkin. Muuallakin kuin mielenosoituksessa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kello käy, mutta työpaikkoja ei näy

PTT kannustaa valtiota lisälainanottoon – "VM ja poliitikot ovat vanhojen totuuksien vankeina"

EKP:n odotetaan ilmoittavan tänään uusista elvytystoimista – talletuskoron pudottaminen todennäköisintä