Kolumni

Hullut nudistit

Olga Temonen
Kolumni 14.02.2018

Kunnon ryöstökalastukseen tarvitaan kaksi hullua alastonta iittiläistä ja pienisilmäinen kalaverkko.

Ystävämme etsivät taloa maalta. Kaikenlaisia on kuulemma katsottu, mutta vielä ei sopivaa löydy. Etsintäkriteerit ovat nämä: Kiva, vanha isohko talo tai mieluummin tila maalta, ei liian kaukana Helsingistä ja sellainen jossa on omaa rauhaa. Kuulemma kun seisoo pihalla, pitää olla ihan hiljaista.

Kun me etsimme tätä meidän taloa, minulla oli päässäni vähän vastaava mielikuva. Sillä myin miehelleni Tuukalle ajatuksen omasta paikasta: Halusin paikan, missä pystyy kävelemään alasti talolta saunalle ja takaisin ilman, että leimataan hulluksi nudistiksi.

Tämä on toteutunut, mutta toki muutama vuosi sitten naapuriin perustamani kotieläinpihan aukioloaikojen ­rajoissa.

Kun kotieläinpiha menee kiinni, menemme koko ­perhe pihalammelle uimaan. Vaikka lammen vieressä on tyhjillään oleva kyläkoulu, käytämme harvoin uimapukuja, ­eihän siellä ketään ole.

Viime kesänä meillä oli lammen kanssa meneillään kiintoisa projekti. Edellisen omistajan siihen istuttamat ruutanat olivat lisääntyneet hanakasti ja päätimme harventaa kantaa, varsin ammattimaisin ottein.

Aikaisempi katiskalla kalastaminen sai jäädä, ostimme lampeen verkon, mutta ei siihen mitään jäänyt. Lampi on pieni ja matala, sen pystyy helposti kävelemään läpi.

Nyt tulemme siihen ammattimaiseen osioon: Keksimme illan uintireissulla, että kun kiinnitämme verkon alaosaan kiviä, voimme vetää sitä mukanamme päästä päähän ja vähentää näin lammen vettä likaavaa kalakantaa reippaasti.

Tekniikka toimi, ja siellä me kaksi hullua naarasimme lasten kannustaessa vieressä. Tästä voidaan siis päätellä että kunnon ryöstökalastukseen tarvitaan kaksi hullua alastonta iittiläistä ja pienisilmäinen kalaverkko.

Siinä intoillessa, lammen rantakivillä liukastellessa ja alasti naaratessa ei tullut paljon katsottua ympärilleen.

Sitten kiinnitin huomioni viereisen koulun pihan parkkipaikalle, missä käynnissä oleva auto oli parkkeerannut itselleen aitiopaikan hupinäkymien ääreltä.

Katsoin autoon, siellä oli kaksi ihmistä. Tuukka jatkoi hommiaan, kuulemma ihan sama, vielä oli monta ruutanaa narrattavana.

Minua taas nolotti ja nauratti. Kuinkahan kauan he olivat olleet siinä? Hiippailin hakemaan lasten luota ympärilleni pyyhkeen ja ­samalla auto kaartoi pois.

Näytös oli ohitse.

Tapauksesta voi ajatella yhtä sun toista, mutta minä haluan ajatella, että auto tuli vain uteliaisuudesta paikalle (kurkkimaan kotieläinpihan aidan yli tai jotain) ja tarjolla oli mitä kummallisin näytös, josta he yksinkertaisesti halusivat ottaa selvää.

On myös täysin mahdollista, että he huolestuivat meistä ja päättivät jäädä vartioimaan rohkeiden naaraajien selustaa (eihän sitä päältäpäin näe, että lampi on reilun metrin syvä!).

Joka tapauksessa tapauksesta muistin taas sen, että vaikka täällä ei ikinä oikein liiku, eikä ylipäätään ole ketään, se ei tarkoita sitä, ­etteikö ihmisiä voisi olla missä vain. Pakko siis ­alkaa käyttäytyä sen mukaisesti.

Jatkossa aion siis kalastaa vaikka bikinit päällä, leimaavat muuten vielä hulluksi nudistiksi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit