Kolumni

Pakollinen soosi

Katja Lamminen
Kolumni 03.03.2018

Katja Lammisen mielestä kuiva ruoka on kammottavaa, joten kastikkeiden valmistamista on syytä opetella.

Kammoan kuivaa ruokaa. Lihassa, kalassa, salaatissa – kaikessa – on oltava maukas kastike, joka kostuttaa ja kruunaa annoksen.

Arkisessa ruuanlaitossa vakiosoosini on tsatsiki tai valkosipulilla ja yrteillä maustettu luomukermaviili. Se menee minkä pöperön kyljessä tahansa.

Salaatissa peruskostukkeen virkaa ajavat öljy ja viinietikka. Fantastisen salaattikastikkeen vaikkapa hedelmäiselle halloumisalaatille saa puristamalla appelsiinin ja sekoittamalla mehuun balsamiviini­etikkaa, pippuria sekä lusikallisen dijon-sinappia, jossa siemenet ovat kokonaisina.

Salaatin kostuttaminen öljyllä on sitä paitsi terveellistä. Luultavasti moni saa ruokavaliostaan liian vähän kuumentamattomia kasviöljyjä.

Kuivan ruuan kammooni nähden osaan tehdä perin vähän erilaisia kastikkeita. Kermaiset sieni- ja aurajuustokastikkeet ovat hallussa, kuten myös tomaattikastike. Ruskeakastikekin onnistuu, mutta kuka sitä haluaa syödä?

Sen sijaan esimerkiksi punaviinikastike on täysi mysteeri. Hollandaisea yritin kerran vääntää, mutta siitä tuli litkua. Onneksi kaupan hollandaise on erinomaista.

Viime viikolla löysin täydellisen pähkinäkastikkeen, jota saa ostaa mukaan vietnamilaisia kesärullia tarjoilevasta ravintola Rullasta. Juuri sopivan tulista, pähkinäistä ja makeaa. Sitä kun lorauttaa päälle, voi elää vaikka pelkällä kaaliraasteella.

Aiheeseen liittyvät artikkelit