Kolumni

Elämäni maahanmuuttajien Suomessa

Koskaan ei ole pelottanut, terrori-iskujen oltua kiivaimmillaan mietitytti kyllä.

Asun Helsingin Malminkartanossa, joka ei ole asuinalueena kovin trendikäs tai haluttu. Kohtuuhintaisuus, erinomaiset junayhteydet ja maaseutumaisuus sopivat kuitenkin perheellemme kuin nenä päähän.

Mukavia ovat myös naapurit: Alueella asuu suomalaisia, venäläisiä, kiinalaisia, kuubalaisia ja somalialaisia sulassa sovussa. Lasteni tarharyhmissä yksikulttuuriset suomalaiset ovat vähemmistö.

Ystäviensä kanssa lapset vertailevat Jeesusta ja Muhammedia ja viettävät intialaista juhlaa, jossa tytöt antavat naispuolisille ystävilleen lahjoja. Hyvää huomenta toivotetaan italiaksi ja "takaloksi". Tagalog selvisi Googlen avulla Filippiineillä puhutuksi kieleksi.

Käytän lähijunia päivin ja öin. Koskaan ei ole pelottanut, terrori-iskujen oltua kiivaimmillaan mietitytti kyllä.

 

Asuin aikaisemmin porvarillisessa Haagassa. Alueen rauhallisuudesta huolimatta Odinin soturit partioivat kaduilla ulkomaalaisia etsien. Heitä katsellessani väkivallan ja viattomien ihmisten häirinnän uhka pelotti, hävetti, suututti ja itketti samaan aikaan.

Suomussalmelainen ystäväni puolestaan tyrmistyi törmätessään Itäkeskuksessa mielenosoittajiin, jotka vaativat Itä-Helsinkiä turvalliseksi. Heille turvallisuus tarkoittaa ilmeisesti valkoihoista.

Me helsinkiläistyneet korpikainuulaiset pidämme lähiöitämme turvallisina ja viihtyisinä jo nyt.

 

Psykologi Rauno Juntumaan "Miksi vihaamme?"-kirja kertoo, kuinka vihasta tulee joukon yhteen sitova voima ja kuinka se on joskus ainoa vaihtoehto epätoivolle.

Rasismi on kuitenkin vaarallinen laji.

Suurimmalla osalla kantasuomalaisista lähipiiriin kuuluu joku etnisen vähemmistön edustaja. Rasistiset vitsit, pilkka ja vihapuhe loukkaavat myös meitä.

Ihmisten luokittelulle ulkonäön perusteella on määritelmä, johon suurin osa törmää kouluaikanaan.

Se on kiusaaminen.

Kuten yläasteella opimme, uhriksi voi joutua kuka tahansa. Syynä voi olla tänään ihonväri, huomenna silmälasit. Kun terrorille annetaan tilaa, kukaan ei ole turvassa.

 

Rasismin taustalla on yksinkertainen ajatuskulku, johon syyllistyn itsekin. Jos ulkomaalainen tekee väärin, selitän käytöksen ulkomaalaisuudella. Jos suomalainen tekee väärin, pidän häntä poikkeuksena suomalaisuuteen.

Vaikka pyrin jättämään rasistiset ajatukseni omaan arvoonsa, suvaitsevaisuus ei voi myöskään tarkoittaa sitä, että kunnioitamme yhteisön oikeutta alistaa sen heikompia jäseniä tai luotamme sokeasti kehenkään.

Lapsiin ja muihin heikossa asemassa oleviin kohdistuvat rikokset raivostuttavat täysin aiheellisesti. Raivo on kanavoitava asiallisesti ja hyvää edistäen.

Tekojen taustalla vaikuttavista ajatusmalleista on puhuttava avoimesti. Poliisille, ammattikasvattajille ja sosiaalityölle on etsittävä ratkaisut ja resurssit estää rikokset.

Vaikka pidän maatamme maailman hienoimpana, nollatoleranssi henkiselle ja fyysiselle väkivallalle on melko uutta myös Suomessa. Esimerkiksi lasten kuritusväkivaltaan, koulukiusaamiseen ja seksuaaliseen häirintään on aina puututtava, vaikka niitä haluttaisiin yhä vähätellä.

Voimme kaikki ottaa vastuun siitä, että saamme perheinemme elää yhä mukavammassa ja turvallisemmassa maassa. Ainakin Malminkartanossa hymyt ja naapuriapu maksetaan takaisin kukkuramitoin.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Suomelle 20 suositusta torjua rasismia ja suvaitsemattomuutta – lisää resursseja yhdenvertaisuusvaltuutetulle

Suomalainen työssäkäynti on muutoksessa – nyt pendelöidään kaupungeista maaseudulle

SDP:n Lindtman: Helsinki on kiistatta koko Suomen kasvun moottori