Kolumni

Kuuntele kolumni Simo Rallin kertomana: Maalaisjärkeä hiilijalanjälkeen!

"Söin siis tynnyrikaupalla vettä jo ennestään kuivilta alueilta, tuotin lähes kymmenesosan maailman metaanista, ja pöläytin lentokoneiden päästöt tappiin syödessäni välipalaani."

Söinpäs aamiaiseksi hyvin haudutettua luomukaurapuuroa, sipaisin siihen vielä luomukauramaidot päälle. Päätin lähteä pyöräilemään vähän pidemmän matkan. Otin alleni sähköpyörän, jolla pyöräily sujuu samalla tavalla kuin tavallisellakin, niin vastatuuli kuin ylämäet – ne eivät vain harmita.

Ajoin merenrantaan, jossa olen käynyt monesti ennenkin. Nyt rannalta näki komeasti aavalle. Entinen kaisloja täynnä ollut ranta oli ruopattu ja tilalle oli ajettu hienoa hiekkaa.

Maisema oli hulppea! Haukoin tohkeissani henkeä.

Olin ottanut retkievääksi avokadon, tuon rasvaisen hedelmän ja sen alle riisikakun, mauttoman valkoisen leivän. Pieni ripaus suolaa avokadon päälle ja lurps! Välipala pitkän pyöräilyn jälkeen teki hyvää.

Halusin soittaa kotiin. Kertoa lähimmille pienestä hetkestäni. Känny kuitenkin piippasi akun loppumista ja minun oli pakko laittaa puhelin lataukseen rannalta löytämääni vajan seinässä törröttävään pistorasiaan. Odottelin aikani, potkiskelin kiviä rannalla ja lähdin ajelemaan kotiin päin.

Omakotitaloni pellon reunalla odotteli aurinkoista matkaajaa. Otin lehden laatikosta, keitin kahvit ja aloin lukemaan. Mikä terveellinen ja ympäristölle ystävällinen aamiainen, pyöräretki, välipala, minilomamatka ja päivä minulla oli ollutkaan!

Niinhän minä luulin, vaan ei. Ei todellakaan!

Ensinnäkin viimeisten tutkimusten mukaan ruuan luomutuotannosta tulee paljon suurempi hiilijalanjälki kuin normaalista tehotuotetusta ruuasta. Olin siis heti aamiaiseksi tallonut sellaisen pikimustan jalanjäljen maaperään, että sitä saisi hinkata vuositolkulla.

Polkupyörässäni oli Li-Ion-akku, joka tursuaa Kongossa lapsityövoimalla tuotettua kobolttioksidia. Kyyneleet silmissä ajattelen pieniä kätösiä ja pieniä pimeitä luolia, joissa pienet tytöt kantavat koreissaan kobolttia minulle, jotta minä saan pyöräillä huolettomasti merenrantaan.

Meren rantaan, joka vielä äsken oli vihreän ja rehevästi kasvavan rantaheinikon peitossa. Nyt tämä mahtava hiilinielu oli tuhottu ja raivattu pois. Ei ihmekään, että haukoin rannalla henkeä, se ei ollutkaan maisemasta johtuvaa, vaan äkillinen hapenpuute.

Söin avokadon, joka on suorastaan ympäristörikos, samoin kuin riisi, joka on nimetty ympäristön pahikseksi. Söin siis tynnyrikaupalla vettä jo ennestään kuivilta alueilta, tuotin lähes kymmenesosan maailman metaanista, ja pöläytin lentokoneiden päästöt tappiin syödessäni välipalaani.

Satuin olemaan kännykkälaturini kanssa juuri se kärpänen joka katkaisi oljenkorren. Pakkassää oli saanut Suomen sähköverkon äärimmilleen ja varavoimaa tarvitaan. Juuri minun laturini tarvitsema sähkövirta oli hurauttanut Tahkoluodon hiilivoimalan käyntiin ja koko Satakunta peittyi minun takiani hiilipölyyn ja hiilidioksidiin. Anteeksi Pori!

Kun potkiskelin kiviä rannalla, fleecetakistani ja urheiluhousuista irtosi mikromuovia suoraan mereen, kengistä ja polkupyöräni renkaista nyt puhumattakaan. Näin kuinka lautaselleni päätyvä turskan filee kimmeltää adidasta, trelleborgia ja sieviä.

Lukemani lehti tuhoaa metsät, kahvi lisää luomusta tekemääni jalanjälkeä entisestään ja pellolla kököttävä yksinäinen omakotitaloni pitäisi polttaa jo pelkästään ympäristötekona!

Vai lisättäisiinkö sittenkin vain maalaisjärkeä hiilijalanjälkeen?

Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Myös rakentamisen päästöihin puututtava

Helsingin Tripla-kauppakeskukseen uppoaa yli 200 000 kuutiota betonia – hiilijalanjäljestä ei ole kellään hajuakaan

Kuuntele kolumni Simo Rallin kertomana: Pohjalaistalon ruumiinavaus