Kolumni

Kuuntele kolumni Olgan itsensä lukemana: Kauhujen koirahoitola

"Koira selvisi säikähdyksellä ja yli kolmellakymmenellä tikillä. Ja uskokaa tai älkää, omistaja tuo sitä meille edelleen hoitoon."

Kun on iso talo, pihamaa täynnä eläimiä ja isäntäväki, joka ei osaa ikinä (juuri niiden eläinten takia) käydä missään, syntyy tästä yhdistelmästä sellainen koirien lomanviettopaketti, jota kaupunkilaisen koiranomistajan on vaikea vastustaa.

Ulkoapäin tilamme näyttäytyy siis mitä hauskimpana lomanviettopaikkana perheen koirulille sillä aikaa, kun oma perhe huuhtoo itseään merivedessä jossain päin maailmaa.

Meille tämä sopii, vaikka pelottelemmekin ystävämme ensin kauhutarinoilla siitä, mitä kaikkea täällä voi koirille käydä. Silti hoitopaikka kelpaa ja mikäs siinä. Lapset tykkäävät, kun pihassa on koiria, joita voi taluttaa hihnassa. Miten hauskaa, että ne todella oikein innostuvat jo pelkän hihnan nähdessään!

Mutta kuten arvaatte, kaikki ei aina tässäkään asiassa mene ihan niin kuin suunnitellaan. Kerran kylässä oli pieni, vanha ja omanarvontuntoinen terrierinarttu, joka ei meidän omista isoista koirista (joita oli tuolloin 3) juurikaan aluksi edes välittänyt. Se oli valinnut omaa emäntäänsä odotellessaan käyttää aikansa meillä yksinkertaisesti seuraamalla minua joka paikkaan. Kun kävin veskissä, oven takaa kuului vaativa kitinä.

Toisella viikolla pikkutyyppi minun ilokseni rentoutui, lopetti fanaattisen seuraamisen ja alkoi olla enemmän kuin kotonaan. Ilmeisesti isot maalaiskoirat alkoivat ottaa vanhaa rouvaa vähän isomminkin päähän, sillä se alkoi seurailla niiden touhuja ja isotella niille aina ohi mennessään.

Yhtenä päivänä Tuukka sitten katsoi ikkunasta, että mikäs uusi lelu noilla meidän koirilla tuolla pihalla on, kun siitä noin hanakasti kilpailevat. Pian hän tajusi että ”lelu” oli rähisevä hoitokoira, jackrussel, jota vedettiin yhdessä tuumin kolmeen osaan.

Koira selvisi säikähdyksellä ja yli kolmellakymmenellä tikillä. Ja uskokaa tai älkää, omistaja tuo sitä meille edelleen hoitoon. Nyttemmin se on tosin pitäytynyt tiukasti siinä minun seuraamisessani.

Toinen samanrotuinen hoidokki otti viime kesänä maatila­matkailusta kaiken irti. Se kulki lasten mukana kananmunien hakureissulle, ja pääsi livahtamaan viisivuotiaan jalkojen välistä kanalan puolelle.

Tein henkilökohtaisen maastojuoksun nopeusennätykseni kuullessani lasten sekä valitettavasti myös kanan hätähuudot, koska arvasin heti mitä siellä tapahtuu. Koira voitti, yksi kana pääsi hengestään ja lapset oppivat taas elämän perusasioita käytännössä.

Viime aikoina meitä on ilahduttanut ystäväperheen iso, lötkö ja huvittavan huoleton labrapuudeli, joka on kirkas­otsaisella tavallaan yrittänyt päästä tilallamme kaikin tavoin hengestään. Koira fiilistelee maalaiselämää karkailemalla autotielle, juoksemalla hevosten jaloissa, heittäytymällä leikkisästi meidän pyörittämämme pyöröpaalin alle ja syö hevosen kakkaa enemmän kuin missään tilanteessa voi olla terveellistä.

Sisällä talossa sana ahneus on saanut ihan uudenlaisia ulottuvuuksia. Ilmeisesti koira ikävöi perhettään niin, että hukuttaa surunsa syömiseen. Se, onko kyseinen asia tarkoitettu syötäväksi tai ainakaan koiran syötäväksi, on sitten jo toinen juttu.

Kuskasimme tätä suursyömäriä iltamyöhällä päivystävälle eläinlääkärille sen jälkeen, kun se oli syönyt ruokakomerosta kokonaisen, hyvin suklaisen mutakakun. Koira jäi henkiin ja sen emäntä nauroi meille puhelimessa, että olisitte vaan oksettaneet itse sen kotona suolalla, se on sille koiralle todella tuttua hommaa!

Olga perheineen asuu maatilalla Iitissä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Osa metsän sienistä on koiralle myrkyllisiä – näin ehkäiset mahdollisesti tappavan sienimyrkytyksen

Kuuntele kolumni Olgan kertomana: Karuja kuvia maaseudulta

Katso videot: Miten käy supiloukulle karhun käsittelyssä? Entä miten saadaan uitettua tuhat nippua tukkia Konnuksen kanavan läpi?