Kolumni

Bentley-buumi Pohjanmaalla?

Simonkadun pääekonomisti: Kuluttajien luottamus pitää talouden pyörät pyörimässä, mutta se ei vielä riitä uuden Bentleyn ostamiseen Keskon autokaupasta.

Suomen talous kasvaa, mutta suhdannehuippu on ohitettu, arveli viime viikolla työ- ja elinkeinoministeriö tilannekuvassaan.

Osuuspankin oraakkelit ovat kuvanneet alkavan vuoden näkymiä hyväksi köröttelyvauhdiksi. Ennustelaitosten talouskasvun keskiarvoennuste alkaneelle vuodelle on 1,7 prosenttia.

Osakemarkkinoilla vuoristorata jatkuu: yhtenä päivänä ylös, toisena alas.

Suomen Pankin Nowcasting-mallista voi tarkkailla talouden värähdyksiä talvelta suojassa sisätiloissa ja verkossa. Keskuspankin ekonomistit syöttävät malliinsa uusia muuttujia ja tilastoja sitä mukaa, kun mittarit antavat uutta dataa kansantaloudesta.

Torstaina 24. tammikuuta olivat luvassa avoimet työpaikat ja työttömyysaste. Tammikuussa ainakin lumityöt ovat lisääntyneet kuin kolalla työntäen!

Pisimmän miinuksen alkuvuodesta aiheutti moottoriajoneuvojen kaupan liikevaihdon notkahdus ennustetusta. Kuukausitasolla autokaupan muutos oli -1,3 prosenttia pakkasella, kun ennuste oli saman verran plussallla. Suomen Pankin kokonaisennusteeseen tuli -0,08 prosenttiyksikön lommo.

Autokauppa on muutenkin jännä talouden kuumemittari. Tosin syksyllä suurin vaikutus oli päästömittaustavan muutoksella, jonka veromuutosten odottelu pani uusien autojen kaupan kuukausiksi jäihin. Autonostaja vetää luottamuksen käsijarrulle tarvittaessa nopeasti.

Luottamusta ainakin luksusautojen ostajiin Suomessa löytyy Keskolta. Volkkareiden ja Audien edustajana paremmin tunnettu K-Auto alkaa tuoda maahan Bentleytä.

Ajan kuvaa tämäkin. Volkswagen Groupiin nyttemmin kuuluva Bentley on brittiläinen luksusauto, jossa tehot, moottori ja hinta ovat riittävät.

Varustellummat Bentleyn mallit ovat rullanneet parin–kolmensadan tuhannen euron uutuuksina liikenteeseen.

Edellisestä Bentley-buumista onkin jo aikaa. Kauppalehti Optio raportoi 2000-luvun alkuvuosina Jukka Saastamoisen mainiossa jutussa ”Bentley-buumi Pohjanmaalla”, kuinka yrityskaupoilla Pohjanmaalla rikastuneet monimiljonäärit Esa Rannila ja Jorma Lillbacka kävivät ulkomailta ostamassa Bentleynsä.

Kuluttajien luottamus. Se muuten pitää pyörät pyörimässä!

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Simonkadun pääekonomisti: Ylikulutusta? – Katin kontit!

Viennin varassa

Simonkadun pääekonomisti: Hyvä kierre ja noidankehä