Kolumni

Kuuntele kolumni Hennin kertomana: Automaattiaamujen pelastus

"Jossain vaiheessa ajatus aamulla syömisestä muuttui vastenmieliseksi. Siirryin kaljupääkahviin, jota lipitin aamuisin useamman vuoden ajan. Yhtenä päivänä päätin, että eihän tämä tällainen voi jatkua."

Heipä hei valo, sinuakin näkee taas herätessä! Ihan mahtava juttu, kun ujosti jo kajotat ikkunasta keittiöön raahautuessani. Valon määrä onkin ollut ainoa muutos aamiaisrutiineissani pitkään aikaan.

Lapsuudessani aamupala oli yllätyksetön. Tuli syötyä yli kymmenen vuotta putkeen puuroa. Kaura, ohra, ruis, neljä viljaa, viikonloppuisin myös helmi ja manna. Lautasen piti olla tyhjä ennen kuin ovesta sai lähteä.

Tai no oli puurossa mukana yllätyksiäkin. Aamuaskareet aiheuttivat sen, että kattila jäi usein levylle oman onnensa nojaan. Lopputuloksena on nähty kaikenlaisia: vetelää, kokkareista, laastia, suolatonta ja pohjaan palanutta.

Ei puurossa sinänsä mitään vikaa ole. Sehän on aamun ykkönen. Omalle lautaselleni puuro ei vain ole löytänyt vielä takaisin. Itse asiassa pitkän aikaa lautasella ei ollut mitään.

Jossain vaiheessa ajatus aamulla syömisestä muuttui vastenmieliseksi. Siirryin kaljupääkahviin, jota lipitin aamuisin useamman vuoden ajan. Yhtenä päivänä päätin, että eihän tämä tällainen voi jatkua.

Rimaa ei kuitenkaan kannata laittaa liian korkealle, pohdiskelin. Pureskelu aamulla olisi aivan liian kova tavoite. Ratkaisuksi keksin smoothien: surautan rahkaa, marjoja ja mehukeittoa sileäksi ja kulautan kurkkuun.

Alkunikottelun jälkeen pääsin kiinni rutiiniin ja nyt olen toistanut sitä onnistuneesti jo useamman kuukauden – tismalleen samanlaisena.

Uskonkin, että aamiaisissa ihmiset elävät jonkinlaisia pitkiä syklejä. Samaa aamupalaa syödään viikosta toiseen ja vuodesta toiseen, kunnes jokin keikauttaa uusille urille.

Muiden aterioiden kanssa sama ei vain toimi. Kyllä kulmakarvat kohoaisivat, jos ilmoittaisi, että hei olen syönyt kalapuikkoja lounaaksi joka päivä viimeiset viisi vuotta.

Ehkä aamurutiinien toistaminen liittyy johonkin alkukantaiseen rituaalien kaipuuseen. Uskotaan, että onnistunut päivä alkaa aina samalla tavalla. Tai ehkä kyseessä on vaan laiskuus. Ajatteleminen on rankkaa työtä – varsinkin aamuisin.

Tai kenties rutiinit tuovat turvaa? Aikoinaan meillä oli lehmä, joka sai hirveän raivarin, kun väkirehu vaihtui. Tottumukset ovat kuin kuivahtanut puuro kattilan reunoilla, tiukassa.

Oli miten oli, automaattiohjauksella saa asiat aamuisin tehtyä. Suunnittelu, ongelmanratkaisu, päätöksenteko ovat kaikki sellaisia toimintoja, joita aamuaivot pyrkivät välttämään.

Eikä siinä mitään. Miksi aamiaisen pitäisi edes olla yllätyksellinen ja inspiroiva kokemus?

Aamiaishetki saa olla maailman menosta vapaa saareke, jossa voi ihailla kultaista auringon läikkää keittiön pöydällä, kun kuuntelee kahvinkeittimen tuttua horinaa.

Ja ehkä annan puurolle vielä mahdollisuuden – sanotaan parin vuoden päästä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Pitäisikö uskon olla yksityisasia?

Pavut poksahtelevat pahasti mahassa, silloin maapallo unohtuu

Simonkadun pääekonomisti: Ruokayhtiössä on riskejä joka lähtöön