Kolumni

Ylistyslaulu polkupyörille

Vaikka tuulitunneliolosuhteet luova merituuli ja kuukausikaupalla jatkuva loskakausi eivät tee Helsingistä kovin miellyttävää asuinpaikkaa, on pääkaupunkimme kantakaupungissa asumisessa joitain hyviäkin puolia. Esimerkiksi maaliskuussa kuivuvat tiet, joiden ansiosta yllätysjäätäkin pelkäävä liikkuja uskalsi avata pyöräilykauden jo viime viikolla.

Monet elämäni onnelliset muistot liittyvät polkupyöriin. Apupyörillä varustetusta pikkukiiturista sai hauskan kuntopyörän, kun takarengas jäi sutimaan kuopan päälle tyhjään. Hieman vanhempana vihreä Tunturini oli leikkien hevonen, jolla ravattiin ympäri leikkipuiston pomppuista nurmikkoa niin että jousitukselle olisi ollut tarvetta.

Välillä teimme perheeni kanssa yhdessä pyöräretkiä. Viiden kilometrin matka, joka yleensä sujui hujahtaen autolla, muuttui suureksi seikkailuksi, kun koko perhe kiskaisi kypärät päähän ja fillarit alle. Ja se vasta olikin seikkailu, kun isän polkupyörästä puhkesi rengas! Talutukseksi muuttunut paluumatka ei ehkä isästä ollut kovin hilpeä, mutta sitä reissua muisteltiin pitkään.

Teini-ikäisenä polkupyörä tarkoitti vapautta. Hämeenlinnan kokoisessa kaupungissa matkat niin koululle kuin kuoroleirillekin sujuivat ongelmitta polkupyörällä. Jossain vaiheessa poljin mieluummin vaikka vesisateessa kuin olisin ollut riippuvainen kodin kuljetuspalveluista.

Kun muutin opiskelujen perässä uudelle paikkakunnalle, ensimmäinen ostos heti uuden sängyn jälkeen oli käytetty polkupyörä. Vaihteeton rämisijä oli raskas ja rakas.

Vaihteiden määrä ei ole ollut koskaan este suurille seikkailuille. Eräänä kesänä työtovereideni epäilyksistä välittämättä pyöräilin Jyväskylästä kolmivaihteisella kiitäjällä kolmekymmentä kilometriä Korpilahdelle katsomaan kesäteatteriesitystä. Paluumatkalla (sekin tietysti 30 kilometriä) ketjut putosivat tuntemattomalla korpitaipaleella ja ai että sitä voitonriemua, kun sain ne aivan itse riivittyä takaisin paikalleen.

Kahtena edellisenä vuonna olen uhrannut kalliita kesälomapäiviäni pyöräretkille Turun saaristossa ja Ahvenanmaalla. Niille reissuille tosin vuokrattiin hieman joutuisammat polkupyörät.

Alle kilometrin mittaisten automatkojen määrä on kasvanut, kertoo nykyisen Väyläviraston tuorein, viime vuonna julkaistu Henkilöliikennetutkimus 2016. Tutkimuksen mukaan 23 prosenttia eli lähes neljännes kaikista alle kilometrin matkoista tehdään autolla joko kuskina tai matkustajana.

Siinä riittäisi vähennettävää sekä ympäristöä että kansanterveyttä ajatellen.

Tilanteita on toki monenlaisia, eikä kaikilla ole mahdollisuutta ryhtyä pyöräilyn tai kävelyn sanansaattajiksi. Vaikka minä hoidan kahden hengen talouden ruokaostokset polkupyörän korin ja repun avulla, ymmärrän, että ihan jokaista kuusihenkisen perheen ruokaostosvastaavaa ei huvita kikkailla kärryvirityksiä pyöränsä perään.

Harvassa ovat ne, jotka haluavat tai pystyvät pyöräilemään päivästä toiseen kymmenien kilometrien työmatkan. Joidenkin työmatkat ovat niin pitkiä, että vuorokausirajat tulevat vastaan, jos matkaan lähtee ilman moottorivoimaa.

Autojen korvaaminen polkupyörillä Suomen kokoisessa maassa on täysin utopistinen ajatus, mutta moni meistä voisi harkita auton jättämistä talliin ainakin niillä lyhimmillä matkoilla. Edes välillä. Siinä missä pyörämatka voi olla seikkailu lapsille, voi se aivan hyvin olla sitä myös aikuisille.

Laura Kuivalahti: "Tutkimuksen mukaan 23 prosenttia eli lähes neljännes kaikista alle kilometrin matkoista tehdään autolla joko kuskina tai matkustajana."

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Aina tulee saalista, vaikka ei tulisi saalista

Kuuntele kolumni Olgan kertomana: Isännän mitta

Ilmastokeskustelun pyhät lehmät