Kolumni

Kotoinen kananmunakriisi

Toissa viikonloppuna päätin leipoa jotain hyvää.

Aloin haalia tarvikkeita työpöydälle: jauhot, voi, leivinjauhe, rahkaa, sitruunaa ja munia.

Munakennoa jääkaapista nostaessani pysähdyin kesken liikkeen. Vääränlainen rasia!

Huikkasin naapurihuoneeseen: "Ei vapaan kanan munia! Meille ostetaan luomumunia!"

Mies totesi kaupassa ajatelleensa nimenomaan eläinten oloja. "Luulin, että vapaa kana on se paras vaihtoehto."

Aloin luennoida tuotantotapojen eroista, kunnes tajusin: miksi minä asiasta täällä kotona paasaan, kun ongelma on paljon laajempi.

Ei tavallinen kuluttaja, joka ei ole perehtynyt kotieläintuotantoon eikä koskaan ole käynyt nykyaikaisessa kanalassa, voi tietää, mitä eroa tuotantotavoilla on.

Luomu – kertooko sana taviskuluttajalle mitään? Vapaa kana kuulostaa onnellisemmalta kuin luomukana. Ja Onnellisen kanan munat ovat varmaan ihan parhaita!

Sama juttu joulun alla, kun kerroin tyytyväisenä tutulle, että meille tulee taas joulukinkku sikalasta, jossa on vapaa ryhmäporsitus. Hänen silmänsä levisivät suitsenrenkaiksi. Liikaa vaikeita sanoja, mitä ihmettä tuo toimittaja taas höpisee.

Vielä hullumpana hän minua piti, kun kävi ilmi, että olin valmis maksamaan kinkusta kolminkertaisen kilohinnan marketin tarjouskinkkuun verrattuna.

Suomessa on parhaillaan menossa hanke, jossa pohditaan eläinten hyvinvointimerkinnän tarvetta ja perusteita (siitä lisää MT:n sivuilla vielä tällä viikolla!)

Hienoa, että selvitetään.

Olisi mahtavaa, jos kuluttajat tuntisivat tuotantoeläinten hyvinvoinnin perustekijät ja olisivat valmiita maksamaan enemmän siitä, mitä arvostavat – vaikka siitä, että emakko porsii vapaasti ilman häkkiä tai lehmä pääsee jaloittelemaan kesät talvet.

Pelkään vain, että siitä ollaan vielä liian kaukana.

Ensin pitäisi perehdyttää kuluttajat kotieläintuotantoon, saada heidät ymmärtämään eri tuotantomuotojen erot ja termien sisällöt. Miten? Pitäisikö aloittaa jo koulussa?

Sitten se vaikein osa: pitäisi saada kaupassa kävijät hellittämään kukkaronnyörejään.

On aika inhimillistä, että kyselytutkimuksissa ihminen lupaa hyvää ja kaunista, mutta kun siitä pitäisi kaupan kassalla maksaa, mieli muuttuu. Oma suu on lähempänä kuin säkin suu tai tuottajan toimeentulo.

Aika iso osa kansasta myös joutuu laskemaan roposensa tarkkaan. Niin minäkin aikanaan jouduin asunto- ja opintovelkaisena pienten lasten äitinä. Vasta nyt, kun velat on maksettu ja lapset maailmalla, voin omalta pieneltä osaltani ohjata tuotantoa haluamaani suuntaan.

Toivon vilpittömästi, että hyvinvointimerkinnät vielä joskus saadaan käyttöön ja tuottajalle lisätyöstään ja -kustannuksistaan kunnon korvaus.

Matkalla kohti sitä hyvä kompromissi on suosia kotimaista tuotantoa.

En väitä, että tuontiliha on välttämättä Suomea huonommissa oloissa kasvanutta. Siitä emme kuitenkaan voi olla varmoja. Tuontipossun saparo on todennäköisesti katkaistu ja antibioottejakin on saatettu käyttää runsaalla kädellä.

Kotimaisen lihan, maidon ja munien tuotantoon voimme omilla säädöksillä ja valvonnalla vaikuttaa.

Ja suomalaistilalle pääsee usein halutessaan tutustumaankin – moni tila ottaa kyllä vieraita vastaan, kun vain uskaltaa kysyä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kaksi kolmesta ostaisi hyvinvointimerkittyjä eläintuotteita, mutta vielä ei tiedetä, kuinka moni maksaisi niistä lisähintaa

Eettisesti tuotetut eläinperäiset elintarvikkeet ovat saamassa oman hyvinvointimerkinnän

Hellan kulmalla: Valtateiden varsille kaivataan terveellistä purtavaa