Kolumni

Uutistausta: Ilmastokeskustelu ruokki perussuomalaisten vaalivoittoa

Eduskuntavaaleista 2019 tuli kuin tulikin ilmastovaalit – vihreät mutta erityisesti perussuomalaiset hyötyivät siitä.

Perussuomalaiset ylsi näissäkin eduskuntavaaleissa vaalivoittoon.

Puolue sai peräti 39 kansanedustajaa ja jäi vain yhden paikan päähän suurimmasta puolueesta SDP:stä.

Syyt vaalituloksen taustalla ovat moninaiset, sillä tulos muodostuu aina lukemattomista yksittäisten ihmisten tekemistä äänestyspäätöksistä.

Kuitenkin muutama seikka korostuu ylitse muiden.

Vaalituloksesta käy ilmi, että suomalaiset ovat kyllästyneitä hallituksen leikkauspolitiikkaan.

Sipilän hallitus reivasi Suomen alavireisen talouden kovaotteisesti takaisin nousu-uralle.

Kasvun hedelmistä eivät ole kuitenkaan päässeet nauttimaan läheskään kaikki, vaan eriarvoisuus on kasvanut.

Perussuomalaiset tarjosi punavihreän vasemmiston ohella protestiväylän Sipilän hallitusta vastaan.

Toinen juurisyy perussuomalaisten nousuun löytyy viime vuosien poikkeuksellisen massiivisesta turvapaikanhakijoiden maahantulosta.

Ihmisten turvallisuudentunne järkkyi. Oulussa paljastunut maahanmuuttajien seksuaalirikosvyyhti sai monet äänestämään perussuomalaisia.

Puolue vaati populistisesti ja epärealistisestikin Suomen ulkorajoja suljettaviksi. Viesti upposi kansaan.

Kolmas, kenties merkittävin syy Jussi Halla-ahon joukkojen voittokulkuun on ilmastokeskustelussa.

Mediassa on puitu viime kuukausina kiihtyvällä tahdilla ilmastonmuutoksen torjumisen välttämättömyyttä.

Ilmasto- ja ympäristöasiat onkin pakko ottaa vakavasti.

Yksilötason valinnoilla on merkitystä, mutta avainasemassa ilmastokriisin hallinnassa ovat sitovat kansainväliset päästövähennyssopimukset.

Suomi on jo mukana maailman tiukimmissa ilmastosopimuksissa osana EU:ta, ja hyvä niin.

Myös maailman suurimmat saastuttajamaat täytyisi saada sitoutettua mukaan.

Suomalaisista puolueista tiukimpia ilmastotoimia ovat vaatineet vihreät ja vasemmistoliitto. Ilmastoagenda kasvatti juuri näiden puolueiden äänipottia.

Ilmastokeskustelu meni valitettavasti vaalien alla joiltakin osin väärille jengoille.

Eräät punavihreät poliitikot alkoivat vaatia autoilun tuntuvaa rajoittamista ja lisäverottamista. Se on kohtuuton vaatimus pitkien välimatkojen maassa, jossa autoilu on jo nyt kallista.

Lisäksi vihreät, vasemmistoliitto ja myös SDP vaativat lihalle ja maidolle ylimääräistä veroa. Omakotitaloasumiseenkin suhtauduttiin penseästi.

Ilmastokeskustelu sai yliampuvia ja syyllistäviä sävyjä.

Vihreiden nuorten puheenjohtaja Amanda Pasanen esimerkiksi vaati, ilmeisesti täysin vakavissaan, Suomen muuttamista täysin vegaaniseksi ennen vuotta 2030.

Punavihreä myllytys kääntyi osittain itseään vastaan, ja perussuomalaiset onnistuivat hyötymään siitä täysimääräisesti.

Eduskuntavaaleista 2019 tuli kuin tulikin ilmastovaalit. Vihreät mutta erityisesti perussuomalaiset hyötyivät siitä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uudet kansanedustajat aloittavat työnsä: "Todella jännittävää, tiukka aikataulu ja ohjelmaa on paljon"

Ville Tavio nousi perussuomalaisten ryhmäpuheenjohtajaksi, keskustassa ja vihreissä jatkavat tutut nimet

Halla-aho jatkaa meppinä kautensa loppuun saakka, aloittaa kansanedustajana vasta heinäkuussa