POSTIN LAKKO: MT:n artikkelit ja näköislehti nyt kaikkien luettavissa ilmaiseksi – näköislehteen pääset tästä
Kolumni

Simonkadun pääekonomisti: Ylikulutusta? – Katin kontit!

Kimmo Lundén: "Hakataan ne suunnitellut 80 miljoonaa kuutiota, viedään maailmalle selluna, vanerina, vessa­paperinakin. Kansantuotetta yhtä kaikki."

Maailman luonnonsäätiön keksimää suomalaisten ylikulutus­päivää vietettiin perjantaina 5. huhtikuuta. WWF-matematiikalla suomalaiset olivat kuluttaneet osansa maapallon luonnonvaroista. No, ylikulutammeko me?

Ei sinne päinkään. Suomalaiset itse asiassa ali­kuluttavat, kun verrataan ilmastovaikutuksiin, metsien ja peltojen hiilinieluihin.

Plakkariin jää suhteessa muuhun planeettaan paljon kulutettavaa. Tai sitten säästöön, siihen ­puhuttuun hiilinieluun.

Helmikuun kaupan kasvu kertyi pitkälti päivittäistavarakaupasta. Syödään siis kunnolla ja mielellään kotimaista ruokaa.

Lihankulutusta paheksutaan hysterian piirteitä saaneessa ilmastokeskustelussa, mutta paisti ja leikkeleet maistuvat suomalaisille.

Naudanlihan, sianlihan ja broilerin kulutus kasvoi viime vuonna – kaikesta puheesta huolimatta.

Toivottavasti kotimainen karitsa riittää pääsiäisen pyhiksi. Herkutella saa ainakin pääsiäisenä!

Kananmunien terveellisyydestä tuli uusia ohjeita. Ylensyöntiä pitäisi toki muutenkin välttää.

Laadukasta ruokaa ei saa heittää hukkaan. Siinä menee järkevän kulutuksen raja.

Suomen talouskasvu nojaa kuluvana vuonna vahvasti kotimaiseen kulutukseen. Näin ennustavat Suomen Pankin ekonomistit. Talouskasvu hidastuu, mutta jälkilämmöillä mennään ennusteen mukaan yhä 1,7 prosentin kasvussa.

Ei siis heitetä hiekkaa rattaisiin.

Syksyllä käynnistyvällä työmarkkinakierroksella työntekijäliitot kantavat huolta ostovoiman kehittymisestä ja kasvattamisesta. Teollisuus, työpaikat ja tuotanto Suomessa ovat kuin ovatkin ekoteko.

Suomen metsät kasvavat 105 miljoonaa kuutiota vuodessa. Hakataan ne suunnitellut 80 miljoonaa kuutiota, viedään maailmalle selluna, vanerina, vessa­paperinakin. Kansantuotetta yhtä kaikki.

Kun talouden pyörät pyörivät ja kuluttajat uskaltavat kuluttaa, se tukee työllisyyttä ja verokertymää – ja mahdollistaa myös tulonsiirrot ja investoinnit puhtaaseen teknologiaan.

Myös puhdas ympäristö edellyttää toimivaa taloutta.

Ei synkistellä, kun juhlaankin on aihetta. Pääsiäinen, Floran päivä, vappu, koulujen päättäjäiset, juhannus. Juhlapyhien kierto on saanut työntöapua myös kaupalta: ystävänpäivä, Singles Day, Black Friday...

Säästetään toki pahan päivän varalle, mutta muistetaan elääkin!

Simonkadun pääekonomisti tarkastelee talouden käänteitä joka toinen viikko. Kirjoittaja on taloustoimittaja ja ­koulutukseltaan ekonomisti.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Simonkadun pääekonomisti: Mannerlaatat siirtyvät

Ylipaino kaventaa palkkanauhaa, matala palkka altistaa lisäkiloille – työmarkkinoilla pyylevyys on isompi jarru naisille kuin miehille

Maakuntien kehittämistä ei pidä unohtaa