Kolumni

Ilmastokeskustelun pyhät lehmät

Ilmastokeskustelu sai mukavasti puhtia eduskuntavaalien alla. Vaalien jälkeen puolueiden puheenjohtajat ovat pähkäilleet, mitä ovat tulleet sanoneeksi joskus metsän hakkuista ja hiilinieluista ja mitä mieltä ovat nyt.

Ilmastokeskustelu kaipaa kuitenkin laajempaa näkökulmaa, eikä väestönkasvua voi silloin ohittaa. Jos meitä olisi puolet nykyisestä, ei ilmaston lämpenemisestä puhuttaisi. Ilmastokeskustelu onkin siis väestöpolitiikkaa.

Väestön lisäystä voidaan pitää mitättömänä asiana, mutta sitä ei voi vähätellä. Meitä lienee pian 8 miljardia. Vuodessa väkimäärä kasvaa liki prosentin, 70–80 miljoonaa. Hiilidioksidipäästöjä syntyy karkeasti saman verran kuin Suomen kaikki päästöt yhteensä pelkästään siitä, kun 80 miljoonaa ihmistä hengittää.

Ilmastokeskustelulle on tyypillistä, että kokonaisuudesta poimitaan esiin yksittäisiä asioita.

Kun Oulun Laanilaan rakennetaan haketta käyttävää biovoimalaa ja Oulusta tulee piirun verran hiilineutraalimpi, se on hyvä asia. Kun Metsä Group haluaa Kemiin biotuotetehtaan, se on pahasta, kun metsää hakataan lisää.

Hesari nosti hiljan aukkohakkuut esiin haitallisina. Suomen Kuvalehti suitsutti samana päivänä selluloosaa, josta voidaan tehdä lähes mitä vain, korvata myös öljypohjaista muovia. Medialukutaitoa tarvitaan.

En ole millään jaksanut ymmärtää, mitä pahaa energiapuussa tai paperissa. Polttaminen on pois muusta energiankäytöstä ja säästää esimerkiksi fossiilisia polttoaineita. Paperia taas käytetään sen verran kuin tarvitaan, ja jos sitä ei tehdä Suomessa, se tehdään muualla.

Hiilinielujen korostaminen ja metsien puuvaraston kasvattaminen ovat kiehtova kokonaisuus. Hiili sitoutuu metsiin pitkäksi aikaa, mutta jos puuta jätetään hakkaamatta, mitä käytetään sen sijaan? Vai hakataanko muualla entistä enemmän?

Voisiko pakan kääntää toisinpäin ja pyrkiä rakentamaan sellaista ympäristöä, joka sitoo hiiltä mahdollisimman tehokkaasti? Se tarkoittaa Suomessa 70–100 vuoden puunkiertoa. Silloin metsistä saadaan mahdollisimman paljon ilmastohyötyjä irti.

Moni kuitenkin haluaa, että puut jätetään metsään pdemmäksi aikaa, vaikka ikiajoiksi. Muutaman sadan vuoden päästä metsän vuosittainen hiilinielu on olematonta, kun puuta kasvaa ja lahoaa samaa tahtia.

Kanadassa tätä testattiin ja metsät muuttuivat päästöiksi. Tätäkö me haluamme?

Sama virsi on maataloudessa. Kun ihminen on rajattu ilmastokeskustelun sivuosaan, ihmisten tarvitsemaa ravintoakaan ei lasketa. Ruoka ja ruoantuotanto ovat luonnollista hiilikiertoa eikä sitä tarvitse ottaa huomioon. Pellot ovat ilmastolaskennassa iso päästö.

Pelto kuitenkin sitoo hiiltä metsän tavoin ja sitä enemmän, mitä paremmin pelto kasvaa ja mitä suurempia satoja saadaan.

Vain pelto ja metsä sekä meret voivat sitoa hiiltä järkevin kustannuksin. Niiden hyvinvoinnista pitää kantaa huolta nimenomaan niin, että tuottavuus pysyy korkeana. Paljon parjattu tehokkuus tulee ratkaiseman myös sen, miten ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa onnistutaan.

Pelkkiin nieluihin tuijottaminen ei ihmistä tai maapalloa pelasta. Ehkä hetkeksi, mutta siinä voi käydä kuin pikkupojalle pakkasessa. Kun housuihin laskee, se lämmittää hetken, mutta sitten on entistä kylmempää.

Veikko Niittymaa: Pelkkiin nieluihin tuijottaminen ei ihmistä tai maapalloa pelasta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Aina tulee saalista, vaikka ei tulisi saalista

Kuuntele kolumni Olgan kertomana: Isännän mitta

Anna itsellesi hyvä loma