Kolumni

Keskustan ongelma on keskustelun puute

MT:n keskiviikkona julkaisema juttu keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän toimintatavoista poiki paljon keskustelua ja palautetta.

Kiitokset siitä, myös kriittisestä palautteesta. Media on osaltaan yhteiskunnallinen vallankäyttäjä. Sen toimintaa saa ja pitääkin arvostella.

Moni on kysynyt miksi juttu tehtiin, miksi siinä käytettiin nimettömiä lähteitä ja miksi se julkaistiin eurovaaleja edeltävällä viikolla. On myös esitetty erilaisia epäilyjä poliittisista motiiveista jutun taustalla.

Journalismin tehtävä on välittää lukijoille tietoa siitä mitä yhteiskunnassa tapahtuu. MT:ssä uutistyön kriteerit ovat asian kiinnostavuus ja merkittävyys maaseudulla asuvan ja yrittävän ihmisen kannalta.

Sipilää koskeva juttu on herättänyt poikkeuksellisen laajaa kiinnostusta maalla — ja kaupungissa. Pääministerin johtamistapa on jo sinällään yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Paitsi Sipilästä, juttu on synnyttänyt keskustelua myös hallitusneuvotteluja käyvän puolueen sisäisestä tilanteesta sekä politiikan ja journalismin suhteesta.

Uutistyö on jatkuva prosessi, jossa ideoita työstetään, vinkkejä tarkistetaan ja yhteydenottoihin vastataan. Mediat kilpailevat uutisten julkistamisesta joskus minuuttien marginaaleilla. Kun tiedot on tarkistettu, uutiset julkaistaan mahdollisimman nopeasti. Juttuja ei pantata vaalien yli, eikä niitä julkaista tarkoituksella vaalien alla, ellei sitten ole kyse vaaleja koskevasta uutisesta.

Nimettömien lähteiden käyttö on aina poikkeuksellinen ratkaisu, johon pitää olla hyvät perusteet. Lähteitä on oltava useita ja toisistaan riippumattomia. Lähteisiin ja heidän motiiveihinsa suhtaudutaan aina kriittisesti. Tavoitteena on, että lukijat saavat tietoa myös asioista, joiden kertominen omalla nimellä voi aiheuttaa lähteelle kielteisiä seurauksia.

Maaseudun Tulevaisuus on maa- ja metsätaloustuottajain äänenkannattaja. Se pitää maaseudun ja sen elinkeinojen puolta sekä huolehtii maaseudun henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista.

MT ei ole keskustan eikä minkään muunkaan puolueen lehti.

Noin puoli miljoonaa viikottaista lukijaamme edustavat laajasti eri puolueiden kannattajia. Viime syksynä tehdyn tutkimuksen mukaan noin kolmannes lukijoista olisi tuolloin äänestänyt keskustaa, joka viides kokoomusta ja noin joka kymmenes SDP:tä, perussuomalaisia ja vihreitä.

Me pidämme puoltanne riippumatta siitä minkä numeron vaalilippuun kirjoititte.

Sipilän arvostelu keskustan sisällä ei ole uusi asia politiikkaa läheltä seuranneille. Samanlaista tyytymättömyyttä puheenjohtajaan on muissakin puolueissa.

Keskustan osalta iso kysymys on, miksi arvostelua ei uskalleta esittää julkisesti puolueessa, jossa on pitkät perinteet reippaallekin keskustelulle. Esimerkiksi Matti Vanhasen puheenjohtajakaudella vastavaa hiljaisuutta ei ollut, vaan puolueen eri suuntaukset ja sisäiset ristiriidat olivat avoimesti äänestäjien punnittavina.

Historiallinen vaalitappio, väistyvän puheenjohtajan johdolla käytävät hallitusneuvottelut ja orastava puheenjohtajapeli panevat keskustaväen pasmat väkisinkin sekaisin.

Vuosien vaikenemisen jälkeen keskustelusta voi odottaa värikästä — kun se aikanaan alkaa.

Lue lisää:

Sisäpiiri kertoo pelon ilmapiiristä Juha Sipilän keskustassa: "Ryhmässä joutui sivuraiteelle, jos uskalsi esittää pientäkään arvostelua"

Professori neuvoo, mitä keskustan pitäisi tehdä seuraavaksi: "Kaikki mätäpaiseet pitäisi puhkaista"

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Keskusta saa yhä suuremman osan kannatuksestaan Itä- ja Pohjois-Suomesta – vihreät työntyneet yhä vahvemmin maakuntiin

Sipilä: "Jatkan kansanedustajana työtä Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan hyväksi"

Aikamme uusia ilmiöitä