Kolumni

Mies joka ruokki Dingon

Vieläkin näen ja kuulen mielessäni tilanteen, jossa Gary Moore soitti yksin kitaralla Still Got The Blues.

Juha "Watt" Vainio oli aikanaan tarkkasilmäinen ja aikaansa seuraava lauluntekijä. Vainion sanoitukset olivat niin eläviä, että lauluja kuunnellessa saattoi sielunsa silmin nähdä ne kuin elokuvana: albatrossi liitelemässä, kaverukset Kaamasen tiellä, viiksekkäät vanhat pojat Saimaan saaressa ja ilman siipiä maailmaa kiertävät Kotkan pojat. Sellaista elämä on.

Aikaansa seuraavana Vainio teki vuonna 1985 kappaleen "Mies joka tapasi Dingon". Laulu kertoi siihen aikaan suosionsa huipulla olleesta Dingo-yhtyeestä. Dingo teki suomalaisen musiikin historiaa sekoittamalla nuorten ja vähän vanhempienkin elämän. Suosio ja yhtyeen ympärillä ollut hysteria olivat ennen kokemattomia.

Vainion laulu kertoo miehestä, joka kaupunkimatkallaan sattumalta tapasi Dingon luona bensiinimittarin. Tapaamisen seurauksena mies nousi kotikylässään legendan asemaan. Kaikki halusivat koskea kättä, joka oli kätellyt Dingoa. Elämä meni sekaisin, kun Pöntisen emäntäkin ryntäsi reppuselkään.

Vähän samantapainen kohtaaminen osui kohdalleni vuosikymmeniä sitten Provinssirockissa. En tavannut koko yhtyettä mutta Neumannin kuitenkin. Kohtaaminen tapahtui laulun sankarista poiketen soppatykin äärellä. Kylän sankaria tapaaminen ei minusta tehnyt mutta työnsankarin kuitenkin. Olin mies, joka ruokki Dingon – ja monta kertaa.

Rockjuhla alkoi omalta osaltani jo edellisenä päivänä perunateatterilla. Puolisoni oli keksinyt työtoverinsa kanssa loistavan idean: rokkikansalle pitää tarjota perunasoppaa ja hernekeittoa. Pääsin "vapaaehtoiseksi" perunankuorijaksi ja aidon soppatykin lämmittäjäksi.

Bisneksenä rokkareiden ja festarikansan ruokkiminen oli huono mutta kokemuksena ainutlaatuinen. Ruokailijoita oli paljon mutta maksajia vähemmän. Sopimuksen mukaan soittajille piti antaa soppaa ilmaiseksi samoin kuin kaikille muillekin järjestelyihin osallistuneille.

Soppatykin lämmittäminen piti aloittaa jo aamulla viiden aikoihin, vaikka meillä ei Tuntemattoman sotilaan Mäkilän tapaan ollut "hernehiä jokka ei kypsy". Ruoka kyllä kypsyi, mutta aikaa ja tuntikausien seisomista kauhan varressa se vaati.

Aamun töpinävuoroon liittyy yksi hienoimmista kesäaamuisista kokemuksistani. Auringon noustessa Törnävän saari oli todella hiljainen. Mitä nyt linnut vähän lauloivat. Aamuvirkku festareiden pääesiintyjä oli kuitenkin päättänyt testata äänentoistoa linnunlaulun aikaan. Vieläkin näen ja kuulen mielessäni tilanteen, jossa Gary Moore soitti yksin kitaralla Still Got The Blues. Jos kappale ei ole tuttu, kannattaa kuunnella ja kuvitella, miltä kitarasoolo kuulostaa hiljaisessa kesäaamussa.

Kokemus oli niin pysähdyttävä, että soppakauhakin seisahtui.

Nyt juhannuksen jälkeen suomalainen kesä lähtee todella käyntiin. Festareita, markkinoita ja muita tapahtumia on todella paljon eri puolilla Suomea. Niihin kannattaa osallistua. Koskaan ei tiedä, kehen törmää ja millaisia muistoja ja tarinoita näistä kohtaamisista syntyy.

Kesätapahtumia ei synny, ellei kukaan niitä järjestä ja tuhannet vapaaehtoiset osallistu omalla panoksellaan niiden onnistumiseen. Tapahtumissa tarvitaan sopan ja kahvin keittäjiä, lettujen paistajia ja jäätelön myyjiä.

P.S. Tänään on muuten "oikea" juhannus.

Lue lisää

Nuori Dingo-fani kokee syntyneensä väärään aikaan – Unelma täyttyi paluun tehneen yhtyeen keikalla

Pirjo Toivonen eli Dingo-huuman alusta loppuun – Pieni kamera tallensi hetket takahuoneissa ja keikkabusseissa

Lieson kylän naiskolmikko kuuli toisen kylän soppatykistä ja siinä paikassa syntyi ajatus: "Meidänkin pitää sellainen saada!"

Vaaleissa on tärkeää äänestää, jotta valtuustosta tulee kuntalaistensa näköinen