Kolumni

Juurettomuutta podetaan salassa hyvinvoivan omakotialueen keskellä

Minä olen sitä mieltä, että juuret kasvavat sinne, missä perhe ja läheiset ihmiset ovat.

Keskiluokkainen ihminen opiskelee ensin ammatin, hankkii vakituisen työpaikan, löytää kumppanin, menee naimisiin, ostaa omakotitalon, hankkii farmari Volvon, saa kaksi lasta, hankkii kultaisen noutajan ja istuttaa pihaansa kaksi omenapuuta.

Olen istuttanut elämässäni hedelmäpuut kolmen talon pihaan. Joka kerta olen kuvitellut, että näen puiden kasvavan, kukoistavan ja tuottavan hedelmiä.

Erilaisista syistä olen joutunut kaikki nuo puut jättämään taakseni.

Mielessäni olen jostain syystä yhdistänyt hedelmäpuun pysyvään kotiin. Nyt päätin, etten istuta enää ikinä yhtään hedelmäpuuta.

Muistan alakouluikäisenä tilanteen, jossa laskin asuneeni jo 11 eri kodissa. Perheemme muutti aikoinaan useampaan kertaan paikkakunnalta toiselle.

Koululaiselle kaveripiirin menetys ja uudessa porukassa ulkopuolisuuden tunne oli kova paikka.

Kun esikoiseni syntymän jälkeen podin yksinäisyyttä espoolaisen hyvinvoivan omakotialueen keskellä, huomasin jälleen kipuilevani omaa juurettomuuttani.

Mutta elämä kantaa. Naapureihin tutustuu ja päiväkotiäideistä löytyy ystäviä. Kuin huomaamattani kasvatin itselleni uudet hauraat juuret, jotka ovat osoittautuneet vahvoiksi elämän myrskyissä.

Sanotaan, että koti on siellä missä sydän on. Minä olen sitä mieltä, että juuret kasvavat sinne, missä perhe ja läheiset ihmiset ovat.

En usko, että olen ainoa pääkaupunkiseudulle työn perässä päätynyt, joka potee salaa juurettomuuttaan. Meitä on monta, jotka kaipaavat kotiin.

Toivottavasti moni muukin huomaa, että koti on tässä ja nyt. Sen voi rakentaa ympärilleen ilman, että istuttaa yhtään omenapuuta.

Vaikka kyllä minä silti kaipaan niitä hedelmäpuita ja sitä, mitä hedelmäpuu kauneimmillaan symbolisoi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Rakas Renko jätti jäljen elämääni

Elämän pienistä, suurista iloista

Kainuulaiset kettuilevat pehmeämmin