Kolumni

Usko palasi taas farmariheimoon

Jussi Martikainen: "Heimon henki on koko elinkeinon kannalta ratkaiseva. Siksi sitä pitää myös vaalia porukalla."

Oli ilo viettää keskiviikkoa maatalouden suuressa ammattitapahtumassa Okrassa Oripäässä. Näyttely on kasvanut ennätysmittoihin. Osastojen annin lisäksi ehti törmätä moneen tuttuun viljelijään, kauppiaaseen sekä puolueiden ja järjestöjen väkeen.

Näen tämän porukan farmareiden heimona. Se tekee tärkeää työtään – kukin omissa rooleissaan – ymmärtäen yrittäjyyden, kotimaisen ruuan- ja kaiken muunkin tuotannon arvon Suomelle.

Kun katsoo muuta yhteiskuntaa, heimo on ollut myös kova kasvattajaseura talouden ja politiikan avainpaikoille.

Kuten heimon tapaamisissa yleensä, Okrassa vallitsi keskiviikkona yhteenkuuluvuuden tunnelma. Sääkin suosi. Näyttelyyn oli tultu monesti koko perheellä tai tuttujen viljelijöiden porukalla.

Maaseudun Tulevaisuus uutisoi sattumalta samana aamuna (MT 3.7.), että viljelijät näkevät tilojensa tulevaisuuden valoisimpana vuosikausiin. TNS Kantarilla teettetty kysely kertoi myönteisen muutoksen koskevan kaikkia tuotantosuuntia koko maassa.

Tunnelma Okrassa vahvisti tuloksen. "Jokin on selvästi muuttunut, kyllä sen täälläkin huomaa", oli yleinen vastaus, kun otin uutisen puheeksi tapaamieni ihmisten kanssa.

Maatilojen talous on uinut viime vuodet syvällä. Yhä jatkuva EU:n ja Venäjän pakotesota sekoitti ruokamarkkinat tilanteessa, jossa maatalous oli jo valmiiksi vaikeuksissa. Kaksi sääoloiltaan poikkeuksellisen hankalaa kesää peräkkäin olivat paitsi henkisesti raskaat, myös ajoivat monia tiloja vararikkoon tai sen partaalle.

Vahvistuneeseen luottamukseen löytyy useampia syitä. Tärkein yksittäinen lienee hyvin alkanut kasvukausi ja sen lupaamat satonäkymät. Myös tuottajahinnat ovat nousseet aallonpohjasta.

Uusia, lupaavia vientimarkkinoita on löydetty menetettyjen tilalle. Suomalaisten monella tapaa näkyvä arvostus kotimaista ruokaa kohtaan nostaa tuottajien mielialaa varmasti sekin.

Moni on varmasti pannut merkille myös juuri aloittaneen Antti Rinteen (sd.) hallituksen lupaukset maa- ja metsätaloudelle.

Talous on myös tunnekysymys. Siksi farmariheimon vahvistunut usko omaan tekemiseen on hieno uutinen.

Tunne ja tunnelmat tarttuvat. Jos viime vuosina maatalouden ympärillä on välillä vallinnut maailmanlopun tunnelma, nyt näyttää, että ollaan siirtymässä uuden rakentamiseen. Se auttaa taatusti myös jaksamaan.

Heimon henki on koko elinkeinon kannalta ratkaiseva. Siksi sitä pitää myös vaalia porukalla.

Omaa ajattelua kannattaa virkistää tapaamalla kollegoja ja muuta alan väkeä. Okra on auki vielä pari päivää, mutta pienempiä näyttelyjä ja tapahtumia löytyy kesän mittaan ympäri maata.

Se, että yhä useampi viljelijä näkee nyt valoa, ei tarkoita, että kaikki näkisivät. Suuri velkataakka tai uupuminen voivat viedä voimat.

Tilojen määrä vähenee yhä nopeasti. Vaikka syitä on monia, viljelystä luopuminen on lähes aina raskas päätös. Se voi silti olla oikea päätös, eikä lopettaminen tarkoita eroa farmariheimosta.

Omasta erostani viljelyyn ja kotieläintuotantoon on jo liki ikuisuus. Heimon ylpeä jäsen olen edelleen.

Ja eihän koskaan tiedä, jos vielä jonain päivänä...

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Suomesta löytyy upea kirjo lehmärotuja – MT taltioi karjakauneutta Okrassa

Okrassa yli 81 000 kävijää – loppusiivouksen hoiti vuolas sadekuuro

Sikapitäjän Makkara ja Kalja luottaa kotimaiseen ja vierastaa piperrystä – "Mitä sitä oluesta puhumaan, sehän on kaljaa"