Kolumni

Kainuulaiset kettuilevat pehmeämmin

Terhi Pape-Mustonen: "Olen siis geeneiltäni varsin yleissuomalainen. Skotlantilaisessa anoppilassa olenkin vain "se suomalainen"."

Kun on syntynyt ja kasvanut Kainuussa, sukutilan seitsemäntenä polvena, tuntuu siltä kuin kotirannan notkelmat ja järven yli siintävä seitsemän vaaran jono olisi tatuoitu sieluun.

Täällä avokonttorissakin jalkapohjissaan tuntee pinnistelemättä auringossa lämmenneen hiekkatien tekstuurin ja nenässään paahteisen ohrapellon hajun.

Minulle Kainuu symboloi ennen kaikkea tilaa ja vapautta. Ihmiset ovat välittömiä, luonnon ääni on vahva ja kirkas.

Joskus tunnen itseni valekainuulaiseksi, sillä vain ukkini on sotkamolaisesta sukulinjasta. Muut geenit tulevat Kemijärveltä, Viipurista ja Etelä-Suomesta. Isomummini oli suomenruotsalainen, levyllekin päätynyt sopraano.

Olen siis geeneiltäni varsin yleissuomalainen. Skotlantilaisessa anoppilassa olenkin vain "se suomalainen". Skandinaaveilla on naurettavan hyvä maine, johon suomalaisetkin solahtavat ilman selittelyjä.

Elämäni ylpeimpiä hetkiä on tietysti ollut, kun minua on luultu Britanniassa englantilaiseksi.

"Ai miten te Helsinkiin muutitte" -kysymykseen on kyllä vähän monimutkaista vastata, kun kartanon puistossa jutusteleva mummo olettaa minun muuttaneen sinne kenties Yorkista, mutta ei ainakaan Sotkamosta.

Kaenuulaisuus on monelle suomalaisellekin yllättävän eksoottista, myös MT:n toimituksessa. Kun aloitin kesätoimittajana, kuuluin "sotkamolaismafiaan", sillä toimituksessa oli toinenkin sotkamolainen. Kesän päättäjäisissä minua kuvailtiin "nälkämaan soturiksi".

Se saattoi olla kettuilua, samoin kuin erään ystäväni luonnehdinta kainuulaisista "jalosavolaisina".

Näissä tilanteissa metsä on kuitenkin vain vastannut huutoon. Kainuulaisille piruilu on aivan yhtä luontevaa kuin savolaisille, mutta se on ehkä suorempaa ja pehmeämpää.

Yritän itse olla kiltti. Siksi kettuilen vain ihmisille, joista todella pidän.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Rakas Renko jätti jäljen elämääni

Juurettomuutta podetaan salassa hyvinvoivan omakotialueen keskellä

Maaseutu ja sen puolustaminen kaupunkilaispojan silmin