Kolumni

Ruualla ei pidä leikkiä – eikä siitä riidellä

Hermanni Härkönen: Kommentoimalla toistemme lautasen sisältöä kommentoimme vääjäämättä myös toisiamme.

Ruoka ja ruokavaliot herättävät voimakkaita tunteita. Syykin on ilmeinen: Harvoin voi itsensä tuntea yhtä rakastetuksi kuin mummolassa lihakeiton tai kalakukon äärellä. Toisen mummoni huolella valmistavat maksapihvit keitettyjen perunoiden ja porkkanoiden kanssa ovat herkku vailla vertaa.

Ruokamme ja ruokailutapamme kertovat paljon enemmän syöjistä, meistä, kuin mistään muusta. Siksi tuntuu pahalta, jos ruokiamme moititaan tai kehotetaan muuttamaan.

Juuri tämän takia lihan- ja kasvissyönnistä käytävä keskustelu polarisoituu jo alkumetreillä. Kommentoimalla toistemme lautasen sisältöä kommentoimme vääjäämättä myös toisiamme.

Itse syön pääosin kasvisruokaa, mutta en ideologisista syistä.

Sekä maidon- että lihantuotantoa omalla tilalla nähneenä maatalon poikana en pidä eläinperäistä ravintoa mitenkään moraalisesti tai eettisesti pahana. Siksi tiedän myös, että ylpeys ja riippuvaisuus omasta työstä lisää ruuan tunnepitoisuutta entisestään.

Ilmastonmuutos on kuitenkin tosiasia ja eläinperäisen ravinnon vähentäminen tehokas tapa vaikuttaa henkilökohtaiseen hiilijalanjälkeeni.

Kasvissyöntiin on monia muitakin hyviä syitä, kuten ruokavalion keventämisen terveysedut, ruuan hinta ja kasvisperäisten proteiinin lähteiden verrattain pitkä säilyvyysaika.

Älä lopeta lukemista vielä.

Ei liha mikään yksiselitteinen paholainen ole. Ruotsin WWF esimerkiksi arvioi, että kyproslainen halloumi voi olla ympäristövaikutuksiltaan jopa lihaa huonompi vaihtoehto. Syynä tähän on laaja antibioottien käyttö (MT 8.7.).

Ruuan alkuperä ja tuotannon laatu tekevätkin ympäristövalinnasta yleensä huomattavasti monimutkaisemman kuin yksinkertainen jako liha- ja kasvisruokaan.

Esimerkiksi puolustusvoimien kasvisruoka-aterioiden vähättely kukkakaalipirtelönä kuitenkin osoittaa, ettei suhtautuminen lihattomaan vaihtoehtoonkaan ole millään tavalla kypsää.

Liha- ja maitotuotteiden kategorinen tuomitseminen ja niiden kieltämisellä uhkailu on typerää ja populistista. Saman tuomion saa kuitenkin myös kasvisruualle ilkkuminen ja sen periaatteellinen torjuminen.

Ympäristön kestokyky on rajallinen. Jotain on tehtävä, ja konsteista helpoimpia on jauhelihan ajoittainen vaihtaminen yhtälailla herkulliseen härkikseen tai nyhtökauraan.

Ruokavalion monipuolistuminen voi tarjota kotimaiselle maanviljelylle pelkän kurjistumisen ja tiukentuneen politiikan sijaan mahdollisuuksia. Maassa härkäpapu ja hernekin kasvavat, ja kaikista mieluiten kotimassa.

Kyseessä ei ole kilpailu suomalaisen lihan ja tuontisoijan välillä. Kotimaiselle kasviproteiinille on kysyntää. Sen todistavat niin Nyhtis, Härkis kuin Murukin. Yrittäjähenkiselle ja innovatiiviselle tuottajalle on tarjolla kasvavat markkinat.

Eikä lihan- tai maidontuotanto täysin katoa vaikka kasvissyönti yleistyisikin. Kun satunnaisesti lihaa syövä kuluttaja päättää herkutella kotimaisella naudalla, ei mukaan tartu kaupan halvin private label -tuote.

Tiedostavaa kuluttajaa kiinnostaa ruuan alkuperä, tuotantotapa ja maku. Hän on valmis myös maksamaan laadusta. Tästä ruokakeskustelussa pitäisi olla kyse nahistelun sijaan: raaka-aineen ja sen vaikutusten tunnistamisesta ja arvostuksesta.

Ruoka ei ole leikin asia.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vähän yli puolet suomalaisista on valmiita tinkimään elintasostaan ympäristön hyväksi: "Useimmille raja tulee vastaan yksityisautoilusta ja lihansyönnistä luopumisessa"

Voisiko Lidl olla suomalaisten tuotteiden portti maailmalle? Nuoret ruuantuottajat ja saksalaisketju etsivät tapaa tehdä yhteistyötä

Sitran ilmasto kestää lentämistä