Kolumni

Hiili toi lisävääntöä metsään

Mia Jouslehto: Monelle hiiliasiat ovat, jos nyt ei täyttä hepreaa, niin vähintään kuin Skånen murretta.

Ennen moni asia oli toisin. Tai ei edes niin hirveän paljon ennen, muutama vuosikin riittää.

Metsä- ja bioasioiden kanssa työskentelevät, kuten myös me toimittajat, törmäämme hiili-sanaan liki päivittäin. On hiilinieluja, niiden kasvua tai kasvun puutetta. Hiilivarastoista pitäisi pitää huoli ja saada ne kasvamaan. Metsiä ei saisi hakata hiilivarastojen pienenemisen pelossa. Tai sitten metsää pitäisi juurikin hakata ja hoitaa, että metsä pysyisi tulevaisuudessakin kasvussa ja hiilivarastot karttuisivat. Hiili on in.

Moni on kiinnostunut hiiliasioista, mutta varmasti yhtä monelle ne ovat, jos nyt ei täyttä hepreaa, niin vähintään kuin Skånen murretta.

Vielä muutama vuosi sitten metsistä ja hakkuista puhuttaessa pinnalla olivat kuutioiden, rahan ja työllisyyden ja töiden oikea-aikaisuuden lisäksi lähinnä metsien hyvinvointi- ja monimuotokysymykset. Nyt kuvioon on tullut mukaan uusi ulottuvuus, ilmastovaikutus. Sen lonkerot luikertelevat vähän joka paikkaan.

Ei enää riitä, että tavallinen metsänomistaja pohtii palstaansa oman kukkaron tai kasvien ja eläinten elinympäristön kannalta. Sekin tuntui välillä hankalalta.

Jonkinlainen näkemys voisi vähitellen olla myös siitä, mitä omat toimet vaikuttavat hiilensidontaan ja ilmastonmuutokseen. Näin ainakin, jos asiaan vihkiytymättömät omasta metsänhoidosta kyselevät. Tosin aika harva vielä onneksi kyselee. Onneksi siksikin, että asiat ovat vaikeita ymmärtää, saati selittää.

Itse tökin viikonloppuna satoja taimitikkuja maastoon helpottamaan taimien löytymistä ja heinän torjumista. Mietin, onko tikutus ja heinäys myös ilmastoteko. Kun uusien puiden liikkeelle lähtöä helpotetaan, kasvaa puu nopeammin ja sitoo samalla piirun nopeammin hiiltä itseensä.

Vai pitäisikö sekin tikutusaika käyttää vaikka jo seuraavan istutuskohteen puulajin tarkempaan pohtimiseen? Istutanko oikeaa puuta oikeaan paikkaan, jos ilmasto lämpenee ja talvimyrskyt jatkossa riepottelevat kuusiani kenoon tantereesta juurineen päivineen? Tai ötökkätuhot iskevät puihin.

Syytä eritasoiseen ajatteluun on. Vaikka Suomen tämän vuoden kesää ei voi helteiseksi kutsuakaan, globaalisti lämpöä on riittänyt. Viime viikolla Maailman ilmatieteenlaitos WMO kertoi, että heinäkuu saattoi olla mitatun historian kuumin heinäkuu ja kausi 2015–2019 on todennäköisesti mitatun historian lämpimin 5-vuotisjakso. Hiiliasiat pysyvät siis otsikoissa jatkossakin.

Kaikkinensa suomalaisen metsätarinan kertominen on tullut paljon monimutkaisemmaksi kuin jokunen vuosi sitten. Metsäisessä Pohjolassa yhteiskunnalliseen hyveeseen ei enää riitä, että puusta tehdyistä tuotteista jää isompi siivu rahaa Suomeen kuin monella muulla alalla. Sekään ei riitä, että metsä työllistää väkeä pienissä kylissäkin tai että luonnosta pidetään huolta. Myös ilmastokeskustelu pitää osata. Koko metsäpoliittiseen keskusteluun vaikuttaa niin moni asia, ja kokonaisuuden ymmärtäminen on tavalliselle suomalaiselle entistä hankalampaa.

Onneksi ihminen kuitenkin oppii. Lankkua sahataan ja metsäyhtiöt miettivät tarinaansa. Metsänomistajat jatkavat taimikoiden perkaamista, hakkuitaan ja istutuksiaan omissa metsissään. Ymmärsi niitä sitten ilmastoteoksi tai ei.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hellan kulmalla: Näillä neljällä ainesosalla syntyy täydellinen salaattikastike

Simonkadun pääekonomisti: ”Missä on voima, siellä on vastusta”

Maatalousneuvonnan tila huolettaa – pitäisikö omistajien ottaa ohjat?