Kolumni

Hellan kulmalla: Haaveilen arkkupakastimesta kuin merkkilaukusta

Vielä jonain päivänä tilavaan pakastimeeni mahtuu puolikas hirvi, tolkuttomasti sieniä ja kaikki ne marjat, joita ikinä käsiini löydän.

Tilliä, suppilovahveroita ja leivänkantoja. Kala­puikko, toinen kalapuikko, kasvispihvi ja vieras­varamuffini. Mitä kaikkea voikaan yhden opiskelija­pariskunnan pakastimesta löytyä!

Olen tyhjentänyt kaappipakastintamme aktiivisesti kuluneen kesän aikana loppukesän ja syksyn satoa varten. Eli toisin sanoen tehnyt tilaa uusille, pakastimeen kätkettäville yllätyksille.

Mielestäni aivan kaiken voi pakastaa. Jos ruokani uhkaavat vanhentua, pakastan ne. Jos pussin pohjalle jää pieniä jämiä, pakastan ne. Jos leivon, leivon aina kaksinkertaisen annoksen ja pakastan kaiken vierasvaraksi. Olen kuin Risto Räppääjä -kirjojen Elvi-täti, joka laulaa tarmokkaasti pussita, pussita, pakasta”.

Ei ihme, että poikaystäväni kutsuu minua salapakastajaksi. Olen joutunut myöntämään tämän itsekin.

Kyllähän se on normaalista poikkeavaa, kun parikymppinen haaveilee arkkupakastimesta kuin merkkilaukusta.

Jostain syystä parempi puoliskoni ei ole lämmennyt tälle unelmalle. Arkkupakastin täyttäisi kuulemma koko keittiömme tai vähintään puolet pienehkön opiskelijakaksiomme olohuoneesta. Olen antanut periksi ja siirtänyt arkkupakastin­kaupat hamaan tulevaisuuteen.

Vielä jonain päivänä tilavaan pakastimeeni mahtuu puolikas hirvi, tolkuttomasti sieniä ja kaikki ne marjat, joita ikinä käsiini löydän. Onneksi kaappipakastimellakin pärjää – varsinkin tänä kesänä, kun mustikoita on kasvanut varsin harvassa.

Voi sitä iloa, kun saan taas pussittaa, pakastaa ja säilöä kesän makuja. Ei salapakastaminen voi olla kovin paha pahe, kun siitä kerran saa näin paljon iloa.

Kirjoittaja on MT:n kesätoimittaja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Jääkaapissani on kaali, joka ei ota loppuakseen

Aronia on sellaisenaan suuta vääntävän karvas ja "kuivakka" marja – "Hunajan ja leipäjuuston kanssa ne menevät kyllä alas"

Kaalipula törmäytti kesäkurpitsaan