Kuuntele kolumni Olgan kertomana: Karuja kuvia maaseudulta - Kolumnit - Maaseudun Tulevaisuus
Kolumni

Kuuntele kolumni Olgan kertomana: Karuja kuvia maaseudulta

"Tiedättekö te ketään, joka olisi muuttanut maalle palveluiden perässä? Kyllä täällä silti vielä yllättävän moni asuu ja pakertaa. "

Keksin yhtenä kesäaamuna napata aamulenkin varrelta naapurien pelloista lapsille mukaan eri viljalajien tähkiä. (Tässä vaiheessa lienee syytä kiittää ja pyytää anteeksi naapureilta, ihan sivistysmielessä otin ja vain yhden tähkän kutakin lajia)

Niitä sitten vertailtiin ja pohdittiin, mitä eroja niissä on. Tähkät jäivät kaapin kulmalle, ja kesän aikana kovin moni aikuinen on pohtinut, mikä olikaan mikä. Yllätyin, kun tosi usein kauraa luultiin vehnäksi ja niin edelleen. Ruuan kanssa kyllä hifistellään aikalailla, mutta miltä mikäkin raaka-aine ihan oikeasti alkujaan näyttää, se alkaa olla liian epäkiinnostava seikka.

Kaupunkilaisen ihmisen suhde luontoon ja etenkin sen yksityiskohtiin on tosiaan hyvin erilainen kuin vaikka 60 vuotta sitten.

Saman huomaa kotieläinpihaa pitäessä. Kun neuvoin asiakasta kesällä, että vuohien aitaukseen saa mennä sisälle niitä rapsuttelemaan, tokaisi asiakas lainkaan vitsailematta, että "nyt pitäisi enää tietää, mitkä niistä eläimistä on niitä on vuohia”.

Tai kun kerran isä luki pojalleen kylttiä, missä kerrottiin Maisterin olevan suomenlammaspässi, huomautti poika isälleen, ettei eläimiä saa nimitellä. Hän luuli siis, että isänsä vaan haukkui lammasta pässiksi.

Huomasitteko muuten joku aika sitten Ylen verkkoartikkelina julkaistun repparijutun otsikolla: ”Onko idyllinen punainen tupa ja perunamaa vain mielikuva? Katso maaseudun karuimmat kuvat.”

Toimittaja oli kuvannut muutamaa hylättyä taloa ja autioituneita pikkukylien entisiä kauppakiinteistöjä. Metsään heitettyä patjaa ja hylättyä autoa tienposkessa.

Okei? Mitä uutta se kertoo nykymaaseudusta? Minulle kivasti patinoituneet, vanhat, hylätyt kiinteistöt näyt­täytyivät edelleen romantisoituina mielikuvina, vaikka hiljaisuus monessa paikassa totta onkin.

Juttu oli niin kaupunkilaisen silmin tehty, ettei sillä ollut nykymaaseudun kanssa paljoakaan tekemistä, paitsi ehkä juuri ohi ajavan mökkiläisen näkökulmasta.

En ihan ymmärtänyt toimittajan pointtia. Kauniita kuvia ja sokkiotsikolla maustettu surullinen sanoma: hiljaista on.

Kuvissa kuitenkin tarjoiltiin romanttistakin mielikuvaa omasta rauhasta, mitä moni maallemuuttaja juuri hakee.

Vai tiedättekö te ketään, joka olisi muuttanut maalle palveluiden perässä? Kyllä täällä silti vielä yllättävän moni asuu ja pakertaa.

Jos toimittaja halusi kertoa totuuden kaunistellusta, mutta todellisuudessa karusta maaseudusta, niin ehkä karu todellisuus ei ole repsahtanut ovi vanhan kyläkaupan kyljessä.

Enemmän se on saappaaseen liimautuvassa savipellossa, aamun auraamattomissa teissä, jäätyneissä rehupaaleissa ja vaikkapa siinä, että se kaupunkilaisten rakastama joukkoliikenne on meille maalaisille täysin vieras käsite. Kun ei busseja mene, niin ei mene.

Sitä paitsi kyllä ne vanhat liikehuoneistot hiljenevät vaikkapa Helsingin Malmillakin siinä missä pikkupitäjissäkin. Ei se silti tee niistä huonompia paikkoja asua. Ja roskaa ja hölmösti jätettyjä jätteitä on joka paikassa missä on ihmisiä Me emme vaan osaa siivota jälkiämme. On niitä rottia kaupungissakin.

Olga perheineen asuu maatilalla Iitissä.

Lue lisää:

"Pysähdymme hetkeksi savuaville rauniolle": Yle teki reportaasimatkan maaseudulle ja löysi pelkkää rappiota – luontokin on muuttunut kaatopaikaksi

Lue lisää

Sen olemuksesta tulee mieleen yhtä aikaa taisteleva metso, Jurassic Parkin sinne tänne juokseva lintulisko ja elämäänsä kyllästynyt yläasteen opettaja – Mooses-kalkkuna hämmästyttää, hurmaa ja huvittaa

Kuka menee ensimmäisenä? – onko laumasielujen elämä turvallisempaa?

Maalla aika harva asia muuttui – keväällä oma piha houkuttaa joka tapauksessa enemmän kuin kuppilat

Kuuntele kolumni Olga Temosen lukemana: Maalaisen roolissa