Kolumni

Hyvä sato tuottaa heikosti

Viljasta maksetaan vähän, koska siitä ei tarvitse maksaa.

Satonäkymät ovat tällä hetkellä paremmat kuin viiteen vuoteen. Erityisesti ruis on kasvanut poikkeuksellisen hyvin. Myös tunnelmat maaseudulla ovat olleet kesän aikana paremmat kuin aikoihin. Viljamarkkinoiden hintakehitys kuitenkin synkentää monen mieltä.

"Yritimme parhaamme, mutta jälleen kävi näin", on vanha venäläiseksi väitetty sanonta. Tällä hetkellä se kuvaa hyvin suomalaisen tuottajan mielenmaisemaa. Mahtisato ei tuo mahtituottoa. Todennäköisesti suurin osa viljatiloista tekee tänä vuonna paremmat tuloksen kuin kahtena aiempana katovuonna. Luonnonlaki tämäkään ei ole.

Ironista on, että paikoin Suomessa osa tuottajista on saanut paremman tuoton työlleen kahtena edellisenä vuonna, kun heikko sato nosti viljan hintaa jopa meillä Suomessa.

Markkinatalouden mekanismit toimivat näin. Luonnonlakeja nekään eivät silti ole. Vaikka markkinoihin vaikuttaminen tuntuu välillä epätoivoiselta, työtä tuottajan aseman tukemiseksi on sinnikkäästi jatkettava.

Samalla on muistettava kantaa huolta siitä, että jokaisella on kilpailukyvystään oma vastuu. Tämä koskee tietysti myös tuottajia. On selvää, että tilojen tuotantokustannusten on oltava kilpailukykyisiä suhteessa saatuun tulokseen. Kyky varastoida viljaa ja lannoitteita, peltolohkojen yhdistäminen, tilakoon kasvattaminen ja kustannusten ammattimainen hallinta ovat toki laajasti tiedossa.

Koko elintarvikeketjun osalta vastuullisia on muitakin. Jos ruisleivän hinnasta vain pari prosenttia kantaa viljelijöille asti, kysymys on hinnoitteluvoimasta. Suuri yksimielisyys vallitsee siitä, että kauppa on ketjun ehdoton kuningas. Lähtökohtaisesti kauppa maksaa valmistavalle teollisuudelle niin vähän kuin mahdollista.

Vaikka kotimainen kuluttaja arvostaa Suomessa tuotettua ruokaa, kaupan mielenkiinto lähteä hakemaan tästä lisäarvoa on vaatimaton. Samalla muu ketju kärsii.

Myös suomalainen viljamarkkina toimii omituisesti. Kun hinnat Euroopassa nousevat, vaikutus kotimaassa on verkkainen ja vähäinen. Sen sijaan hintojen lasku näkyy nopeasti. Lisäksi suomalaisen viljan hinta on jatkuvasti eurooppalaista markkinaa alhaisempi. Tällä hetkellä vain trendikäs kaura näyttää hädin tuskin pitävän pintansa kansainvälisillä markkinoilla.

Katseet kohdistuvat harvoihin toimijoihin. Ne maksavat viljasta vähän, kun niiden ei tarvitse maksaa. Vienti auttaisi tähän. Toistaiseksi se ei ole kovin montaa toimijaa kiinnostanut. Niin pieni viljamarkkina Suomi on.

Myös tuottajien velvollisuus ilmoittaa hallussaan olevan varastoviljan määrä on omituinen hallinnollinen päätös. Kun ketjun muilla osapuolilla on pääsy tähän tietoon, tuottajan mahdollisuus käyttää hinnoitteluvoimaansa ei tästä ainakaan parane.

Poliittiselta päättäjältä kannattaa jatkuvasti perätä keinoja parantaa tuottajan asemaa. Hömppäheinän viljelyala ja metsityshankkeet ovat esimerkkejä näistä. Jos viljaa tuotetaan Suomessa vähemmän, kaiken järjen mukaan sen hinnan pitäisi nousta.

Lähtökohtaisesti tuottoa pitää etsiä markkinoilta ja vaatia elintarviketeollisuudelta hinnoitteluvoimaa ja vientiä. Kun sikarutto jyllää Kiinassa, tanskalainen teollisuus vie sinne possua ja tuottajahinnat nousevat. Suomessa noususta ei näy merkkiäkään.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Raisio valmistautuu kolmannen kerran brexitiin

Suomalaiselle viljalle olisi kysyntää, mutta teollisuudesta uhkaa tulla menekille pullonkaula

Maitotilojen määrä painui alle kuuden tuhannen – tuotannossa viiden prosentin lovi kesäkuussa