LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Kolumni

Lehmä on sittenkin pieni pahis

Helsinkiläisen UniCafen naudanlihaboikotin vaikutus vastaa vuodessa samaa, mitä Helsingin Hanasaaren hiilivoimala tupruttaa taivaalle parissa tunnissa.

Avohakkuiden vähentämistä koskevan kansalaisaloitteen on allekirjoittanut yli 60 000 suomalaista. Sen sijaan lentoveron käyttöönottoa koskeva aloite etenee takkuisesti. Tätä kirjoitettaessa allekirjoittaneita on selvästi alle 20 000, vaikka lentämisen kielteinen vaikutus ilmastonmuutokseen on kiistaton. 

Rinnastus on paljon puhuva. Kun toimenpide kohdistuu johonkin muuhun kuin omaan kulutukseen, rajoitukset ovat helpompia hyväksyä. Avohakkuualoite toki koskee ensisijaisesti meidän jokaisen omistamaa Metsähallitusta, mutta sen taustalta on löydettävissä halu kyseenalaistaa myös muiden metsänomistajan toiminta.

Lentämisen vähentäminen on hyvä verrokkitavoite moneen muuhunkin ilmastohankkeeseen, kuten esimerkiksi naudanlihan syöntiin. Luonnonvarakeskuksen tutkija Perttu Virkajärvi kohautti elokuussa Ruoka-Akatemian osallistujia taas vertailullaan erilaisten henkilökohtaisten toimien vaikutuksesta kasvihuonepäästöihin.

Edestakaisen Helsinki-Bangkok - lennon kuormitus on yli nelinkertainen naudanlihan normaalista syömisestä pidättäytymiseen vuoden ajan. Myös biodieseliin tai muuhun vihreään energiaan siirtymisellä autoilussa ja asumisessa voi samassa ajassa saada jopa seitsemän-kahdeksankertaisen hyödyn verrattuna keskimääräiseen naudanlihan syöntiin vuoden aikana.

Ympäristöpohjaiset ruokavalinnat ovat toki jokaisen omassa harkinnassa, mutta esimerkiksi juuston välttelemistä kannattaa harkita erityisen tarkkaan. Virkajärven mukaan juuston vaikutus päästöihin on vain kolmannes naudanlihaan verrattuna. Yksi kaukolento taas on jopa 15 kertaa haitallisempaa kuin keskimääräinen juuston kulutus vuodessa.

Paljon kohua herättäneen helsinkiläisen UniCafen naudanlihaboikotin vaikutus vastaa Virkajärven mukaan vuodessa samaa, mitä Helsingin Hanasaaren hiilivoimala tupruttaa taivaalle parissa tunnissa.

Vaikka esimerkeissä on toki paljon vaihtelua erilaisten kulutustottumusten mukaisesti, verrokkien etsiminen kannattaa.

Jatkuvasti aivan liian vähällä pääsevät betonirakentajat, pintamuodin myyjät ja vaikkapa laivaristeilyjen markkinoijat.

Risteilyalusten polttoaineen kulutus on valtava, samoin hiilipäästöt. Tällä hetkellä varustamot ja kriitikot käyvät tiukkaa kamppailua siitä, kuinka rahdin ja matkustajaliikenteen päästöt on laskettava. Tulos on vielä epäselvä, mutta jo tässä vaiheessa on täysin selvää, ettei viihdetarkoituksessa tehdyllä risteilyllä kannata kehuskella.

Ilmastonmuutos etenee nyt sitä vauhtia, että toimenpiteitä tarvitaan meiltä kaikilta. Fossiilisten polttoaineiden korvaaminen muulla energialla, kulutuksen vähentäminen ja betonin korvaaminen puulla ovat tehokkaita tapoja vastustaa ilmastonmuutosta ruokavalintoja millään tavalla väheksymättä.

Lentoveroaloitteelle on syytä toivottaa onnea. Samalla on syytä toivottaa onnea Antti Rinteen (sd.) hallituksen hankkeille vähentää muunkin liikenteen päästöjä sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisella tavalla. Aalto-yliopiston tutkijoiden esitysten tyrmääminen ei riitä.

Tilalle pitää esittää jotain parempaa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Pääministeri Antti Rinne: Ratkaisu Postin työtaisteluun on valtakunnansovittelijan käsissä

Mitä jos suuri osa kotieläintuotannosta menisi vientiin? Luke selvittää kotieläintuotannon eri tulevaisuuskuvien vaikutuksia yhteiskuntaan

Pääministeri Rinne uskoo jäsenmaiden ilmastosopuun vielä Suomen kaudella – Kivihiilimaat edelleen painamassa jarrua