LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Kolumni

Yhteistä luontosuhdetta kannattaa vaalia

Ajelin pari viikkoa sitten syksyn harmaudessa espanjalainen toimittajakollega kyydissäni eteläisen Suomen pikkuteitä. Oli harmaata. Tiedätte nämä päivät, kun mieli tahtoo synkistyä odotettavissa olevista viikoista, jolloin valon määrä aina vain vähenee.

Jäljellä oli siellä täällä iloisen keltaisia koivuja, pihlajia ja muita satunnaisia lehtipuita, jotka värittivät maisemaa. Sorruin suomalaiskansalliseen vähättelyyn, kun totesin, että väriloisto oli ollut vielä parempi. Nyt oli lehdistä jo paras osa ehtinyt varista.

Kävelimme paljon metsässä. Osaksi liikuimme talous-, osaksi kaupunkien läheisessä metsässä ja yhdessä pieneen luonnonpuistoonkin ehdittiin.

Espanjalaista kollegaa miellyttivät opastetut luontopolut, joissa esiteltiin Suomen peruslajistoa ja luonnon ilmiöitä. Tajusin, että meillä löytyy sellainen varmaan joka paikkakunnalta, mikä on oikeasti tosi hyvä juttu.

Ne ovat jokamiehen oikeuk­sien rinnalla yksi osoitus meidän suomalaisten tiiviistä luontosuhteesta. Luontopolut ovat rahallista arvoaan paljon arvokkaampi, konkreettinen väylä pitää yllä ja lisätä yleistä luonnon tietämystä sekä siirtää sitä lapsille ja mahdollisille vierailijoille.

Sitä kannattaa vaalia tässä ajassa, jossa sosiaalisessa mediassa jotkut yrittävät tarkoituksella lyödä kiilaa meidän suomalaisten väleihin nimen omaan luonnon varjolla.

Kollega on palkittu ympäristötoimittaja, joka on reissannut työkseen kaikilla mantereilla ja myös tutkinut ilmastonmuutosjournalismia. Hän on siis nähnyt monenlaista. Maailman kuuluisimpia luonto­kohteita ja tietenkin myös paikkoja, joissa ympäristö ei voi hyvin.

Hän oli haltioissaan. Hänestä suomalainen, kenties vaatimattomalta tuntuva perusmaisema oli valtavan kaunis jopa syksyisessä asussaan.

Juurakoiden, pienten rämekohtien ja kivikoiden välissä kulkeminen oli hänestä rauhoittavaa, kun piti keskittyä. Samalla hän havainnoi joka sienen.

Harmittelin heikkoa sieni­vuotta. Samalla tuli sitten käytyä läpi ongelmat pohjavesien mataluuden suhteen. Espanjassahan ne ovat yksi ilmastonmuutoksen aiheut­tamia todellisia huolia jo nyt varsinkin alueilla, joissa vihannes- ja hedelmätuotanto ovat vahvoja.

Viikonlopun kruunasi saunominen pienen tummavetisen järven rannassa illan hämärtyessä. Kävimme saunasta kastautumassa neljäasteisessa järvessä yhdessä paikallisen Suomen Ladun jäsenseuran talviuintiporukan kanssa.

Hämärä järviympäristö vetosi häneen ehkä kaikkein eniten. Takarannalla yöpymään kokoontuneet kurjet ja joutsenet tosin joutuivat kilpailemaan äänissä läheltä kulkevan valtatien liikenteen kanssa. Suurkaupungin asukkaalle oli täydellisen rauhallista – vaikka siis oltiinkin paikassa, jossa oli myös muita.

”Siellähän oli oikein seurallista. Oletteko te kaikki tuttuja?” kuului kysymys.

Se oli vitsi. Kollega tietää varsin hyvin meidän suomalaisten asiasuuntautuneet käytöstavat. Että vieraan kanssa ei rupatella sitä sun tätä – kuin korkeintaan säästä.

Hän myös tiesi talviuinnin olleen minulle ensimmäinen.

Totesin tapahtuman olleen minullekin rentoudessaan tosi myönteinen yllätys. Jutteluun voi osallistua tai olla osallistumatta. Hiljaakin osataan olla luontevasti, kuten meillä Suomessa on tapana.

”Luonto yhdistää meitä. Siinä missä saunakin”, vastasin kollegalle.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Luonto tulee lähelle uusissa sairaaloissa: Kainuun keskussairaalassa syntyvät vauvat saavat tulevana vuonna ensikuksat

Pohjois-Karjalan museossa lapset muuttuvat pieniksi kuin muurahaiset – Satumetsä-näyttelyssä ei ole digisisältöä, mutta maahisen koti ja karhukeihäitä löytyy

Luonnon ja saamelaiskulttuurin symbioosi avautuu Siidassa