LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Kolumni

Meillä repesi liharaivo – nuoriso vaatii lihaa

Ruualla ei saa leikkiä. Näin opetettiin minulle ja minä opetin lapsilleni.

Sorruin kuitenkin jo vuosia kokeiluun, jonka jälkiä korjaan yhä. Tein makaronilaatikkoa, johon vaihdoin jauhelihan tilalle tummaa soijarouhetta. Piti kokeilla naistenlehden vinkkiä. Hyvin upposi, eikä yksikään pesueesta huomannut mitään.

Kerroin heille testistäni vasta vuosia myöhemmin, kun lihankorvikkeet nousivat yleiseen keskusteluun sekä yhteiskunnassa että kotikeittiössämme. Suuri paljastukseni ei herättänyt oikein mitään, ei riemua eikä raivoa. Niiden aika tuli myöhemmin.

Kun korvikkeille on nyt ilmaantunut kotimaisia vaihtoehtoja, päätin kokeilla tällä kertaa niitä. Niinpä pilkoin isoon pannuun kiinankaalia, nuudeleita, hyvät soosit – ja itämaisesti maustettua härkäpapua. "Syömään!"

Hyvin meni siihen saakka, kunnes poistuin kyökistä ja lähetin abipojallekin viestin, että pannussa on ruokaa, hyvää wokkia.

Oli löytänyt ja maistanutkin, mutta sitten riitti. Sörsselin ulkonäkö oli kuulemma ihan ok mutta maku outo. Etenkin, kun pikkusisko oli paljastanut, ettei se mitään lihaa ole, vaan nyhtökauraa.

Nuoren aikuisen liharaivolle ei ollut rajoja. Ensin hän höysti tekstiviestinsä hyvinkin monella ja monipuolisella ärräpäällä, ja kun kohtasimme, sain laskiämpärin silmilleni. Että kuinka kehtaan huijata, aionko tappaa hänet nälkään, eikö meillä saa enää vatsaansa täyteen, pitääkö alkaa itse ostaa omat ruokansa!

Samaan syssyyn tulivat syytökset männävuosien makaronilaatikosta eli äidin entisetkin ruokahuijaukset. Siinä oli ihan turha puolustautua, että pikkusisko se tässä huijasi. Pannussa oli härkistä eikä nyhtistä.

Olin hiukan hämilläni, mutta samalla hyvilläni. Ymmärrän pettymyksen siihen, että elämän keskeisin ylläpitäjä – äiti – alkaa leikkiä ruualla ja hyväuskoisten jälkeläistensä hengellä.

Erikoisen otettu olin kuitenkin siitä, että lapsellani on mielipiteitä ja että hän osaa myös perustella ne. Syntyikin aivan mainio keskustelu paitsi minun myös maailman moraalista.

Fiksu nuori oli lukenut ilmastopäästötilastot ja tiesi, mikä osuus ruualla oli suhteessa lentämiseen tai yksityisautoiluun (joita harrastamme, yhdessä ja erikseen) tai suomalaisilla suhteessa amerikkalaisiin tai kiinalaisiin.

Olemme ihan itse myös nähneet, kuinka kassa pakkaa Manhattanin valistuneimmissakin deli-puodeissa kaiken kahteen päällekkäiseen muovipussiin, varmuuden vuoksi.

Sain tuikattua mukulani purkauksen väliin tietoa suomalaisen naudan vesipihiydestä, nurmirehusta, maisemanhoidosta ja lihantuotannon sivutuotteena – tai päinvastoin – syntyvästä maidosta, josta hänenkin päivittäiset rahkapurkkinsa tehdään. Mutta ihan turhaan: hän tiesi jo.

Ymmärsi senkin, että tyttöystävä on ja joku muukin voi olla vegaani erilaisista syistä, mutta ei sitä, että kasvisruoka naamioidaan lihaksi.

Toki kasvisnakki voi auttaa ihmistä siirtymävaiheessa lihallisuudesta kasvillisuuteen, mutta korvikkeiden nimeäminen ihmetyttää meitä molempia. Maito ja liha kun tulevat lehmästä, nakki ja pihvi lihasta, piste.

En usko jyrkän vastakkainasettelun johtavan koskaan tai missään hyvään ja sopuisaan jatkoon. Siksipä vegeaaltokin voi lyödä vielä lihatsunamina takaisin.

Sitäkään en toivo, mutta nuoriin ja heidän arviointikykyynsä uskon yhä vahvemmin. Uskokaa tai älkää tekin – tai toivokaa edes.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Aamulehti: Maataloustuottajien syyllistäminen ei ole ilmasto- ja ympäristöministeri Mikkosen mielestä oikein – "He ovat toimineet maatalouspolitiikan ohjauksen ehdoilla"

Helsingin kaupunki puoltaa lihan ja maidon kulutuksen vähentämistä – keskustan Kärnän mielestä "vegaanihumputukseen ei tarvitse alistua"

Lihatalo Pouttu alkaa kilpailla punaisen lihan kulutuksen kanssa – Muu-pihvi valmistetaan tanskalaisesta herneestä