Kolumni

Pilkunviilaaja unelma-ammatissaan

Tiedätkö, mitä toimitussihteeri tekee työkseen?

Aika moni ei tiedä. Saan puheluita satunnaisilta lukijoilta joskus suoraan, joskus puhelinvaihteen yhdistäminä. Suurin piirtein puolet niistä on tarkoitettu minulle.

Toimitussihteeri ei nimittäin ole toimituksen sihteeri – joka sitä paitsi on nykyisin assistentti – vaan henkilö, joka lukee toimittajien kirjoittamat jutut, korjaa niissä olevat kirjoitus- ja asiavirheet parhaiden taitojensa mukaan, valitsee jutun yhteydessä julkaistavat kuvat ja usein myös taittaa jutun lehden sivulle.

Samalla hän vahtii, että poliitikot muistavat kirjoittaa kolumninsa ja että toimittajien lehteen lupaamat jutut valmistuvat ajallaan.

Henkilölle, jolle järjestys ja kielioppisäännöt ovat lähellä sydäntä, ammatti on omiaan.

Miten suurta tyydytystä tuottaakaan, kun saa opettaa yhä uusille työkavereille, että keisarileikkauksessa tai elämäkerrassa ei ole n:ää keskellä mutta että pääkallonpaikassa on. Kesätoimittajia on lupa valistaa vuosi vuoden jälkeen esimerkiksi siitä, että Maaseudun Tulevaisuus on linjannut kirjoittavansa "ruuan", vaikka koko muu Suomi kirjoittaa "ruoan". Molemmat ovat sinänsä oikein.

Toimitussihteerin työssä pitäisi kuitenkin olla kyse paljon muustakin kuin pilkkujen laittamisesta paikoilleen.

Lehden tehtävä on palvella lukijaa. Siksi otsikoiden pitää paitsi sopia niille varattuun tilaan myös kertoa ytimekkäästi, mistä jutussa on kyse.

”Kaakkois-Suomessa kaadettu puolet villisioista” antaa uutisesta väärän kuvan, kun taas otsikko ”Puolet villisikakaadoista Kaakkois-Suomessa” on ehkä tylsä ja siitä puuttuu verbi, mutta siinä asiat sentään ovat yksiselitteisesti oikein.

Otsikon lisäksi jutun ensimmäisten lauseiden on tarkoitus herättää lukijan mielenkiinto; uutinen kirjoitetaan aina alkuun.

Liian pitkiä substantiiviketjuja vältellään, sillä ne karkottavat lukijat.

Toimitussihteeri siis muokkaa kiireisen toimittajan otsikoita, tekstin järjestystä ja sanavalintoja.

Verkkojuttujen suosiosta saadaan tarkkaa tietoa. Tilastot kertovat, kuinka moni on juttua lukenut tai miten pitkään sitä on luettu keskimäärin. Paperilehden yksittäisten juttujen eli toimittajaslangilla printtijuttujen lukijamääriä voi vain arvailla.

Kun yhä isompi osa lukee uutisensa verkosta – varsinkin näinä postilakon aikoina – tietynlaiselle toimitussihteerin työlle on tarvetta myös siellä. Nyt työtä tekevä kantaa titteliä verkkopäivystäjä, ja verkkopäivystäjän työnkuvaan kuuluu paljon muutakin kuin juttujen muokkausta. Ainakaan vielä verkkopäivystäjän ja toimitussihteerin tehtäviä ei ole yhdistetty.

Verkkouutisoinnin tulevaisuutta voi vain arvailla. Tasan puoli vuotta sitten Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Laura Saarikoski kertoi kolumnissaan (HS 18.5.), että kirjoitetun tekstin aika on päättymässä: edes yliopisto-opiskelijat eivät jaksa lukea kirjoja.

Sanomalehtienkin toimituksissa podcastien ja videoiden tekemisellä on entistä suurempi rooli.

Pilkunviilaaja toivoo, että niin pitkään kuin kirjoitetut uutiset säilyvät, myös verkossa uutisia välitetään paitsi nopeasti, kiinnostavasti ja ymmärrettävästi myös oikeakielisesti. Jotain tarkoitusta vartenhan kielioppisäännöt on opeteltu.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Historiaa ei saa rahalla

Kyllä Suomi on hieno maa

Perustuloa vai empatiaa?