Kolumni

Kun rata tuli kalliiksi, maa piti saada halvalla

Henrik Hohteri: Tyypit ovat saamassa miljoonia euroja ja kehtaavat vielä nillittää!

Vantaalainen tapa tehdä tonttikauppaa on herättänyt kiivasta keskustelua viime viikkoina. Korkein hallinto-oikeus piti voimassa ympäristöministeriön luvan, jonka mukaan kaupunki saa pakkolunastaa reilun 43 hehtaarin maa-alueen lähellä kasvavaa Kivistön kaupunginosaa.

Vantaa tarjosi alueesta noin 2,6 miljoonaa euroa vuonna 2015. Maan omistavalle perikunnalle tarjous ei kelvannut. Vuonna 2007 rakennusliike SRV olisi maksanut yli 10 miljoonaa, mutta yhtiö vetäytyi tarjouksesta, koska Vantaa ei luvannut kaavoittaa rakennusliikkeen suunnitelmien mukaan.

Maata omistamaton kateellinen kansa pyörittelee silmiään. Tyypit ovat saamassa miljoonia euroja ja kehtaavat vielä nillittää ja vaatia lisää. 60 000 euroa hehtaari, aika hyvät fyffet perintöpellosta!

Monien tapaukseen kantaa ottaneiden oikeustaju kuitenkin sanoo, että alueesta olisi pitänyt maksaa käypä markkinahinta. MTK:n mielestä on tapahtunut suorastaan laillinen ryöstö.

Kiistakapulan käypää hintaa on aika vaikea määrittää. Siihenhän vaikuttaa oleellisesti, saako alueelle rakentaa, mitä saa ja milloin. Päätös on kaupungin vallassa, ja kaupunki voi pantata sitä niin kauan kuin haluaa. Nykyisessä yleiskaavassa alueelle tulisi pientaloja. SRV:n tarjous saattoi perustua suurimittaisempaan rakennusoikeuteen.

Kaupunkisuunnittelun tuottamaa arvonnousua maanomistajalle nimitetään ansiottomaksi, koska maanomistajalla ei ole mitään osuutta siihen, että yhteiskunta on muuttanut maan arvokkaaksi esimerkiksi rakentamalla sen viereen junaradan ja pääkaupungin.

Pakkolunastus on rajuin keino ottaa arvonnousu yhteiskunnalle, mutta muitakin olisi. Olisiko parempi, että mätkäistäisiin jälkikäteen kunnon kiinteistövero? Lopputulos on sama, maan hinta laskee.

Voi kysyä, miksi Vantaa ei tehnyt lunastuksen sijaan maankäyttösopimusta, jossa sovitun siivun arvonnoususta olisivat saaneet maanomistaja, rakennusliike ja kaupunki.

Ehkä sellaista yritettiinkin, mutta sopua ei löytynyt. Rakennusliike olisi maksanut kaavan ja kunnallistekniikan, mutta Vantaa lienee halunnut kattaa muitakin kulujaan.

Ehkäpä kivenä kengässä ja kiistan ytimessä on lopulta maiden lähellä sijaitseva junarata ja sen pohjaton hinta.

Lentoaseman vuotaneet glykolit toivat kymmenien miljoonien eurojen lisäkustannukset asemien louhintaan. Muutenkin jättiprojekti paisui.

Matkanteko lentoasemalle ei nopeutunut, vaikka bussit vaihtuivat junaan. Junat pysähtelevät tänäkin päivänä useiden autioilta vaikuttavien asemien äärellä.

Liikennevirasto arvioi, että lähes 800 miljoonaa euroa maksanut raideprojekti tuotti jopa enemmän kustannuksia kuin hyötyjä.

Vuonna 2015 rata oli vasta avattu ja Vantaan kaupungilla raskaat velat kannettavanaan.

Rata oli kovin kallis, mutta se nosti rajusti myös tonttien suosiota varrellaan.

Vantaan pelkona oli, että se vähä mikä tonteista tulee, menisikin yksityiselle maanomistajalle tai rakennusliikkeelle.

Kun kaupunki raapii kasaan jälkikäteen rataan upotettuja miljoonia, laskelma ei jätä maanomistajille jakovaraa.

Viralliseksi syyksi lunastukselle kaupungin talouden paikkailu ei toki lain edessä kelpaa, vaan se on tonttien tarve.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Viljanen: "Yhtiöittäkää maanne ja siirtäkää maaomaisuus ulkomaisen yhtiön nimiin" – korvaukset ja omaisuudensuoja siten paremmat

Kaksi kolmesta kuntien lunastushakemuksesta hyväksytään – viisi lupaa parhaillaan haussa

Avoimuutta myös maankäyttösuunnitelmiin