Kuuntele kolumni Olgan kertomana: Yllätyshullu - Kolumnit - Maaseudun Tulevaisuus
Kolumni

Kuuntele kolumni Olgan kertomana: Yllätyshullu

Nyt meillä on koiranpentu, enkä minä pilannut yllätystä.

Useita viikkoja kestänyt odotuspiina on ohi: taloon saapui koiranpentu. Piinaviikot eivät johtuneet siitä, etteivät lapset olisi malttaneet odottaa pennun saapumista ja me aikuiset olisimme kuunnelleet jatkuvaa kyselyä, että koska pentu haetaan.

Ei, koska olimme Tuukan kanssa päättäneet hankkia pennun yllätyksenä lapsille. Lapset eivät siis tienneet uuden koiran hankkimisesta yhtikäs mitään.

He saivat elää ihan normaalia elämää ilman piinaavaa odotusta. Puhumattakaan siitä paineesta, missä minä ­rassukka kärvistelin. Mikään ei nimittäin ole minulle niin vaikeaa, kuin tämäntapaisten salaisten yllätysten ­pitäminen.

Rakastan yllätyksiä. Rakastan niitä niin paljon, että myös kuvittelen muidenkin suunnittelevan niitä minulle ja kuinka monta kertaa olenkin pettynyt!

Jos Tuukka käyttäytyy jotenkin epätavallisesti, alan heti epäillä, että nyt se suunnittelee jotain. Harvoin niin on, ja minä lakaisen ihan hiljakseen romanttiset yllätyshaikailut maton alle.

Enkä tietenkään opi tästä mitään, vaan jonkin ajan kuluttua on taas joku uusi yllätyslahja- tai yllätyssynttärijuhlaepäily ihan salaa hiipinyt mieleeni. Joskus niitä toki tuleekin, mutta harvemmin niin, että olisin osannut epäillä niitä etukäteen.

Niin se koira. Vaikeinta oli se, kun olisin halunnut fiilistellä pennun tulemista etukäteen. Miettiä sen varusteita, ostaa ruokaa, leluja ja koiranpedin, googletella yhdessä pentujuttuja ja jutella kaikesta lasten kanssa.

Nyt fiilistelin yksin ja salaa lapsilta, piinasin ystäviäni pentukuvaviesteillä ja opin, että aviomieheni ei ole hirvittävän hyvä yllätystä ennakoivassa koiranpentufiilistelyssä.

Heikoimmat hetket koin, kun lapset kyselivät minulta olisiko lähiaikoina tapahtumassa jotain kivaa?

Tai että, äiti, voidaanko ottaa koiranpentu?

Esitin välinpitämätöntä, vaikka sisäinen pikkulapseni kiljui pääkopassani faktoja tuolla jossain kasvavasta pienestä dalmatilaisen pennusta, josta tulisi muutaman viikon päästä meidän koiramme.

Tulen siis luultavasti lopun elämäni muistuttamaan lapsiani tästä henkisiä urotekoja vaatineesta yllätyksestä. Niin että varmasti he muistavat koiranpentuyllätyksen aina.

Hassua, että tämä yllätyksiä rakastava ihminen myös kärsii samalla niiden järjestämisestä. Joululahjojen pitäminen salassa on rankkaa, mutta joulu on ylivoimainen suosikkijuhlani, ehkä juuri pakettien ja niiden myötä syntyvän kutkuttavan tunteen takia.

Olen myös monen järjestämäni yllätyksen kohdalla harjoittanut jonkinlaista ajatusten päästä tyhjentämistaktiikkaa, eli ihan vain systemaattisesti pakottanut itseni olemaan ajattelematta tulevaa asiaa ja sen odottamista. Yleensä se toimii, koiranpentu oli jo kipurajoilla.

Toki harkitsin myös sitäkin vaihtoehtoa, että olisin kertonut yllätyksen lapsille ja sitten kiristänyt heitä esittämään Tuukalle, etteivät he tienneet koirasta mitään. Sehän olisi ollut yllätys yllätyksen sisällä, nimittäin Tuukalle.

Nyt meillä on koiranpentu, enkä minä pilannut yllätystä. Koira sai nimekseen Tippa ja lapset purskahtivat itkuun sen nähdessään.

Kaikki meni nappiin, olen huojentunut ja rakastan edelleen yllätyksiä.

Olga perheineen asuu maatilalla Iitissä.

Lue lisää

Kari Hotakainen kyllästyi maalaisten pilkkaamiseen Helsingin Sanomissa – uusin romaani on hervoton kauhutarina yhteen kaupunkiin ahdetusta Suomesta

Testaa tietosi Kantrin suuressa perhosvisassa: keskikesän kaunokaiset ovat nyt liikkeellä – Tunnistatko värikkäät hurmurit?

Taiteilijat loivat Suomi-kuvaa jo yli sata vuotta sitten – Tunnistatko nämä maisemat?

Sen olemuksesta tulee mieleen yhtä aikaa taisteleva metso, Jurassic Parkin sinne tänne juokseva lintulisko ja elämäänsä kyllästynyt yläasteen opettaja – Mooses-kalkkuna hämmästyttää, hurmaa ja huvittaa