Kolumni

Ahdistuksesta toivoon ja tekoihin

Kulunut vuosi on ollut monelle ruuantuottajalle ja metsänomistajalle ahdistava. Luonnon tuotannosta, joka perustuu yhteyttämiseen, on tullut ainakin kotimaisessa keskustelussa ilmastonmuutoksen suurin aiheuttaja. Todellisuudessa se on sen hidastamisen tärkeimpiä voimavaroja.

Se, minkä ilmastonmuutos kyllä vaatii, on katsomaan peiliin. Se pakottaa meitä jokaista muuttamaan kulutustamme. On itsepetosta väittää muuta.

On turha paasata toisille ruoka- tai autovalinnoista. Avain on, että jokainen ihminen pysähtyy itse miettimään ja valitsee hieman tai täysin toisin kuin ennen.

Vain itseään voi muuttaa – tämähän pätee myös pari- ja muihin ihmissuhteisiin.

Syyllistämällä ei synny kuin härkäpäistä halua tehdä juuri vastoin kuin neuvotaan. Sosiaalisessa mediassa kärkkäimmät kolistelevatkin tosissaan. Ja aivan suotta.

Ilmastonmuutos ei ratkea yksittäisillä keksinnöillä tai poliittisilla ratkaisuilla. Tämä on myös ilmastokasvatuksen perusta, kuten viikonvaihdeliitteen avausjutustamme selviää.

Sen sijaan meidän jokaisen yksittäiset arjen ratkaisut synnyttävät sarjan tekoja, joilla on merkitystä. Yhdessä olemme joukko. Kun riittävän moni muuttaa tapojaan, koko järjestelmän muutos on väistämätön.

Pahinta on vaipua tekemättömyyteen ja antaa ahdistukselle periksi, sanoo ilmastokasvatushanketta vetänyt Ilkka Ratinen.

Usein sanotaan, että ei kannata tehdä mitään. Kiinalaiset tupruttavat kivihiiltä, brasilialaiset sademetsää ja amerikkalaiset ja intialaiset eivät muuten vaan välitä.

Viesti on väärä, koska se ylläpitää hälläväliä-mielialaa. Minkä viestin se antaa lapsille ja nuorille? He perivät tämän maapallon, jonka me "viisaat aikuiset" olemme saattamassa käyttökelvottomaan kuntoon. Hälläkö ei ole väliä?

Nuorten ilmastolakkoa on mitätöity. Se on pahin esimerkki henkisestä laiskuudesta ja itsekkyydestä, minkä aikuinen voi mielestäni nuorille antaa.

Sitä paitsi se on samanlaista piikkisikapuolustusta kuin ratkaista pakolaisuutta pelkästään tiukentamalla rajoja.

Nämä kaksi muuten kuuluvat yhteen hyvin konkreettisesti uudella vuosikymmenellä, jolle juuri astumme. Jos ilmastonmuutoksen edistymistä ei onnistuta hidastamaan, tähän asti näkemämme pakolaisvirrat ovat vähäisiä. Voimakeinoillako ne aiotaan ratkaista?

Räppärinimellä Yeboyah tunnettu Rebekka Kuukka puki viime viikolla Sitran tilaisuudessa asetelman äärimmäisen osuvasti: "Rakennammeko rajoja kehitykselle vai ihmisten välille?"

Itse jatkaisin kysymällä: "Vai molemmille?"

Vanhat talouden mallit ovat tulossa tiensä päähän. Uudet teknologiat luovat jo nyt toimeentuloa. Samoin paluu kiertotalouteen esimerkiksi korjaamalla vielä toimivaa tavaraa luo myös työtä enemmän kuin kertakäyttöinen "osta kolme, heitä pois kaikki" -talous.

Sitä nuoretkin ilmastolakollaan haluavat. Mahdollisuutta elää eteenpäin. Se on itsessään myönteinen voima, vaikka viesti olisikin puettu vaativaan sävyyn.

Tunteet saavat meidät puolustautumaan, kun koemme vääryyttä. Herkästi keskitämme ajatuksemme niiden ihmisten vastustamiseen, jotka ovat mielestämme väärässä.

Voisimmeko uutena vuotena keskittyä piikkipuolustautumisen sijaan toimimaan pienin askelin niissä asioissa, joita voimme itse omassa arjen piirissämme muuttaa?

Se luo toivoa. Niin itsellemme kuin nuorille.

Lue lisää